Hei!
Tulin raskaaksi ensimmäisen ivf-hoidon tuoresiirrosta. Viime viikolla rv 10+6 todettiin sikiöllä niskaturvotusta 6,6 mm. Ennuste terveeseen lapseen tuolla turvotuksella on n. 15%. Saimme lähetteen istukkabiopsiaan ja kävimme siellä eilen rv 11+3. Niskaturvotus oli samanlainen, mutta tämän lääkärin mukaan turvotusta oli myös selässä, vatsassa ja keuhkoissa. Ennuste on kuulemma erittäin huono, sikiön sydän ei kestä turvotuksen aiheuttamaan rasitusta välttämättä kovin pitkään. Lääkärin puheista sain käsityksen että ennuste on nyt vielä huonompi, koska turvotus on levinnyt.
Alustavat tulokset yleisimpien kromosomihäiriöiden saattavat tulla jo tällä viikolla ja tarkemmat tulokset sitten 4 viikon kuluessa. Voiko keskeytyksen saada jo pelkästään noiden kahden ultran ja huonon ennusteen perusteella, vai joudunko odottamaan tuloksia?
Olemme varanneet ulkomaanmatkan aikoja sitten, jonne lähtö olisi jo kahden viikon päästä. Onkohan mitään mahdollisuutta saada keskeytystä ennen sitä? Kuinka pitkään fyysinen toipuminen keskeytyksen jälkeen kestää?
Toivon niin, että matkalle lähteminen onnistuisi, niin kylmältä kuin se saattaa kuulostaakin. Tuntuu että se on juuri sitä, mitä nyt tarvitaan, että pääsee pois täältä, tuulettamaan ajatuksia ja keräämään voimia uuteen yritykseen. Kevät on ollut rankka ilman tätäkin, isäni kuoli kaksi kuukautta sitten, alkionsiirtopäivänä ja tuhkan sirottelu on vielä edessä.