Raskaudesta kertominen omille vanhemmille, jotka eivät halua isovanhemmiksi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Miten kertoisin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Miten kertoisin

Vieras
Otsikossa se pääasia tulikin jo. Olen raskaana ja pian on rv 12 menossa. Raskaus ei ollut suunniteltu mutta koska pitkä parisuhde takana ja ollaan aikuisia ihmisiä, niin päätettiin lapsi pitää. Asiassa on kuitenkin siitä huolimatta ollut itsellekin sulattelemista ja ulkopuoliset ei vielä juuri tiedä. Ja edessä on myös se "pahin", omille vanhemmille kertominen.
Tiedän, että miehen vanhemmat tulevat olemaan onnesta soikeina ja innoissaan.
Mutta omani sen sijaan.
Vanhempani ovat eronneet riitaisasti jo vuosia sitten ja siitä asti hokeneet meille lapsille että "älkää vain te ikinä menkö naimisiin!" ja "älkää vaan tehkö lapsia, teidän neljänkin kasvattamisessa oli kamalasti harmia ja vaivaa". Lapsuudenkodissani oli myös alkoholismia (ei onneksi enää), ja väkivaltaisuutta isäni taholta (tätä väkivaltaisuuden riskiä pelkään yhä siinä määrin, etten voisi kuvitella jättäväni omia lapsiani kahden isäni kanssa).
Vanhempani eivät mitään erityisen lapsirakkaitakaan ole. Päinvastoin olen jo lapsesta asti saanut kuulla, että he eivät sitten mummoksi ja ukiksi halua ja he eivät mitään "saamarin kakaroita" hoida.

Olen kuitenkin tekemisissä vanhempieni kanssa, isäni kanssa vähemmän ja tulehtuneemmissa väleissä, äitini kanssa menee ihan mukavasti mutta hän ei edelleenkään pidä "mummoutumis-ajatuksesta". Vaikka vanhempani eivät haluaisi astua isovanhempien rooliin, niin ei raskaudesta voi jättää kertomattakaan. Ja väkisinkin joutuisivat lapsenkin kanssa tekemisiin jos tulevat meille kylään, tai me heille.
Ja ensimmäinen lapsenlapsi heille kyseessä. Voihan olla, että ainakin äitini ilahtuisikin asiasta loppujen lopuksi, mutta aluksi siitä kyllä syntyy pelkkää p*skamyrskyä ja haukkumista kummankin taholta, sen arvaan.. Jo kihlautumisemme vuosi sitten oli etenkin isälleni kamalan vaikea paikka.

Onko joku muu ollut tilanteessa missä on pitänyt kertoa vastaavanlaisille vanhemmille raskaudesta? En oikein tiedä miten tämän asian esittäisin. Ei voi pistää mitään ilosanomaa "teistä tulee mummi ja pappa!" tai muuta mitä ihmiset yleensä käyttäisivät..
 
No asiasta pitää kertoa puhelimitse (tai tekstarilla) koska vanhemmat asuvat toisessa kaupungissa. Suoraanhan se asia pitää sanoa, mutta tuntuu niin pahalta, kun itse on tästä asiasta iloinen ja tietää mikä se omien vanhempien reaktio tulee olemaan. Riitelykin on kamalaa, mutta jos vanhemmat alkaa mulle jotain mykkäkoulua pitämään tuosta niin sehän on heidän oma valintansa.. Toivon vaan etteivät esim. jopa välit mene kokonaan tuon takia. :/
 
No asiasta pitää kertoa puhelimitse (tai tekstarilla) koska vanhemmat asuvat toisessa kaupungissa. Suoraanhan se asia pitää sanoa, mutta tuntuu niin pahalta, kun itse on tästä asiasta iloinen ja tietää mikä se omien vanhempien reaktio tulee olemaan. Riitelykin on kamalaa, mutta jos vanhemmat alkaa mulle jotain mykkäkoulua pitämään tuosta niin sehän on heidän oma valintansa.. Toivon vaan etteivät esim. jopa välit mene kokonaan tuon takia. :/

Nimenomaan.
 
Mikä kiire asiaa on julistaa, jos vanhempasi ei uutisesta ilahdu? Kerro sitten kun raskaus alkaa näkyä, ihan vaan neutraalina ilmoituksena/vastauksena ihmettelyyn. Vaikka riskialtteimmat ajat ovat takana, voi sitä paitsi edelleen jokin mennä pieleen, joten itse en ennen rakenneultraa kokenut tarpeelliseksi vieraammille asiaa julistaa ja samalla tavalla olisin toiminut vanhempieni kanssa, jos olisin epäillyt etteivät ilahdu. Enkä kyllä kertonut ennen kuin 12 rv ja np-ultra oli takana kenellekään, sen jälkeen läheisimmille.

Jos vanhempasi valittavat kuinka raskasta lasten hoitaminen ja tuomitsevat ratkaisusi, kerro heille ettet aikonutkaan vastentahtoisesti neljää lasta tehdä, vaan toivottuina 1-2 (tai mitä sitten lapsiluvusta ajatteletkin). Vaikka raskautesi ei ollut suunniteltu, ei minusta missään tapauksessa kannata lisätä vettä vanhempien myllyyn kertomalla että kyse on vahingosta. Kerrot, että lapsi on toivottu kuten varmasti loppujen lopuksi onkin, kun ette kerran aborttia valinneet.
 
Noin olen itsekin yrittänyt ajatella, heidän menetyksensä se on - mutta asia on silti mullekin vaikea. Monen vuoden jälkeen edes jonkunlaiset välit saanut vanhempiini, että tulemme toimeen ilman riitoja ja tappeluita, äitini kanssa jopa hyvin ja olemme käyneet hänen kanssaan läpi myös lapsuuttani ja sen vaikeuksia. Pahalta tuntuu jos nyt kaikki kaatuu tähän.
 
Olenko ainoa, jonka mielesä on outoa jatkaa raskautta, "koska olemme aikuisia"?

Tosin vielä oudompaa on hankkia neljä lasta, vaikka ei pidä lasten hoitamisesta, joten jotakin kotoa on selvästi tarttunut mukaan. :)
 
Mitäpä jos kirjoittaisit uutisen kortilla tai kirjeellä? Silloin he saisivat hetken sulatella asiaa, eikä mahdollinen ensi reaktio tulisi sinun kannettavaksi. Voit vielä kirjeen loppuun kauniisti muotoilla, että asia on sinulle herkkä ja onnellinen, sulatelkaa rauhassa ja onnitelkaa sitten.
Kirjeessä saisit myös rauhassa muotoilla kaiken sen mitä haluat sanoa.
 
Noin olen itsekin yrittänyt ajatella, heidän menetyksensä se on - mutta asia on silti mullekin vaikea. Monen vuoden jälkeen edes jonkunlaiset välit saanut vanhempiini, että tulemme toimeen ilman riitoja ja tappeluita, äitini kanssa jopa hyvin ja olemme käyneet hänen kanssaan läpi myös lapsuuttani ja sen vaikeuksia. Pahalta tuntuu jos nyt kaikki kaatuu tähän.

Ymmärrän. Itsekin aikanani joduin tällaisten asioiden eteen.
Mutta jokainen meistä kuuluu elää ne omat elämämme. Ei vanhemmillasi ole oikeutta suuttua sinun päätöksistäsi, oli ne sitten (lain puitteessa) mitä tahansa: muutto ulkomaille, lapsen adoptoiminen, lapsen teko, asunnon ostaminen jne.

Et sinä sille sitten mitään voi jos joku päättää valinnoistasi suuttua. Eihän sitä muiden mieliksi voi ratkaisuja tehdä.
 
No ei ihan tommosta tilannetta oo ollu mutta neljättä odottaessani tiesin että mun äidiltä ja tädiltä tulee aiheesta jotain paskakommenttia. Niinpä alunperin ajattelin etten kerro ollenkaan, huomaavat kun huomaavat. No kerroin kuitenkin joskus rv 25-26. Sanoin vaan että " kaippa mun pitää sullekki kertoa, olen raskaana, laskettu aika on lokakuus". Ja sit perään rupesin puhuun jotain muuta. Kumpikin vaikutti vähän hämmentyneeltä, ei tullu onnitteluja mutta ei muutakaan kommenttia. Aiemmista raskauksista oon kertonu heti alussa.
 
[QUOTE="M33";30245477]Olenko ainoa, jonka mielesä on outoa jatkaa raskautta, "koska olemme aikuisia"?

Tosin vielä oudompaa on hankkia neljä lasta, vaikka ei pidä lasten hoitamisesta, joten jotakin kotoa on selvästi tarttunut mukaan. :)[/QUOTE]

Tuskin tuo nyt heidän syynsä oli. Tarkoittivat tod.näk. että eivät ole enää lapsiakaan, niin ei ole mitään syytä abortoidakaan lasta kun pystyvät siitä aikuisina huolehtimaan. Tms.
 
[QUOTE="M33";30245477]Olenko ainoa, jonka mielesä on outoa jatkaa raskautta, "koska olemme aikuisia"?

Tosin vielä oudompaa on hankkia neljä lasta, vaikka ei pidä lasten hoitamisesta, joten jotakin kotoa on selvästi tarttunut mukaan. :)[/QUOTE]

Ehkä et ehtinyt lukea aloittajan viestiä, jossa kertoo olevansa asiasta iloinen. Suunnittelematonkin raskaus kääntyy usein nopeasti iloiseksi asiaksi ja lapsi syntyy toivottuna.

Mutta siitä olen samaa mieltä, että aloittajan vanhempien ratkaisu hankkia neljä lasta on todella kummallinen, jos kerran kokivat lapset vain harmiksi ja rasitteeksi. Eikö sitä nyt viimeistään yhden virheen jälkeen olisi pitänyt oppia ehkäisyä käyttämään. Käsittämätöntä, että neljän lapsen vanhemmat kehtaavat saarnata muille, ettei pitäisi yhtään lasta hankkia. Olisin kyllä sanonut mielipiteeni tuollaisesta jo huomattavasti ennen kuin oma lisääntyminen olisi ollut ajankohtaista.
 
Mikä kiire asiaa on julistaa, jos vanhempasi ei uutisesta ilahdu? Kerro sitten kun raskaus alkaa näkyä, ihan vaan neutraalina ilmoituksena/vastauksena ihmettelyyn. Vaikka riskialtteimmat ajat ovat takana, voi sitä paitsi edelleen jokin mennä pieleen, joten itse en ennen rakenneultraa kokenut tarpeelliseksi vieraammille asiaa julistaa ja samalla tavalla olisin toiminut vanhempieni kanssa, jos olisin epäillyt etteivät ilahdu. Enkä kyllä kertonut ennen kuin 12 rv ja np-ultra oli takana kenellekään, sen jälkeen läheisimmille.

Jos vanhempasi valittavat kuinka raskasta lasten hoitaminen ja tuomitsevat ratkaisusi, kerro heille ettet aikonutkaan vastentahtoisesti neljää lasta tehdä, vaan toivottuina 1-2 (tai mitä sitten lapsiluvusta ajatteletkin). Vaikka raskautesi ei ollut suunniteltu, ei minusta missään tapauksessa kannata lisätä vettä vanhempien myllyyn kertomalla että kyse on vahingosta. Kerrot, että lapsi on toivottu kuten varmasti loppujen lopuksi onkin, kun ette kerran aborttia valinneet.

Emme tapaa vanhempieni kanssa hirveän usein, pidetään yhteyttä enimmäkseen puhelimitse/netissä, koska välimatkaa kuitenkin on parin tunnin automatkan verran, ja heillä ei usein ole asiaa tänne kaupunkiin eikä meillä sinne. Live-tapaamisiin voi siis tulla pitkiäkin taukoja, en hirveästi ilahdu ajatuksesta että seuraavan kerran kun nähdään niin vanhemmilla loksahtaa leuat lattiaan kun tytär saapuu ovesta vatsa rantapallon kokoisena. :/

Meillä on nt-ultra ihan muutaman päivän päästä, ja rv 12 menossa. Tarkoitus olisi sen jälkeen alkaa vähän enemmän kavereillekin kertomaan tilanteesta.

Vanhempiani en aio pakottaa isovanhempien rooliin, vaikka heistä pakostakin tulee isovanhempia kun heidän lapsensa saa lapsen. Mutta eivät he voi oikein olla näkemättä lasta, enhän voi laittaa lasta piiloonkaan joka kerta kun tapaan vanhempieni kanssa.
Äitini kohdalla on sentään pientä toivoa että hän jopa sopeutuisi raskausuutisiin ajan kanssa ja voisi lopulta iloitakin niistä. Sellaisia isovanhempia kummatkaan vanhempani eivät kuitenkaan ole, että edes haluaisin jättää pieniä lapsia heille hoitoon - lastenvahdin tehtävää heillä ei todellakaan tarvitse pelätä. Ja miehen vanhemmista kyllä tulee oikein ihania ja rakastavia isovanhempia.

Tilanne on kyllä vähän sellainen, ettei ole vaikea arvata, oliko tämä raskaus suunniteltu. Minulla on vielä ammattikorkeassa opiskeluja jäljellä, menevät tauolle sitten kun vauva syntyy. Vanhempani kyllä arvaavat, ettei lapsi ole suunniteltu, kun olin aiemmin tosiaan halunnut keskittyä pelkästään näihin opintoihin nyt seuraavat vuodet. Mutta vaikka raskaaksi tulo ei ollut suunniteltu, niin ei se lapsi itsestään jää 9 kuukauden ajaksi mahaan kellumaan vaan päätös lapsen pitämisestä oli kyllä tarkkaan harkittu.
 
Lapsuudentraumat nousevat usein pintaan siinä vaiheessa, kun itse on tulossa vanhemmaksi. Tuntuu, että sinullakin on näin käynyt ja siksi vanhempiesi reaktio tuntuu niin suurelta asialta. Se on ihan ymmärrettävää, aikuinen lapsikin hakee vielä vanhempiensa hyväksyntää, etenkin jos ei ole sitä lapsuudessaan täysin saanut. Sinun kannattaisi ehkä jutella näistä asioista jonkun ammattilaisen kanssa, voisit vaikka neuvolassa kysyä olisiko jotain sellaista keskusteluapua tarjolla.

Konkreettisella tasolla sillä ei ole juuri mitään merkitystä, miten vanhempasi asian kokevat ja mitä sanovat. Ette ole kuitenkaan tekemisissä kertomasi perusteella kuin satunnaisesti.
 
[QUOTE="M33";30245534]Juuri noin minäkin sen ymmärsin, ja pidän tuota todella hulluna syynä hankkia lapsia. Se, että on aikuinen pystyisi huolehtimaan lapsesta ei vielä tarkoita, että raskautta kannattaisi jatkaa.[/QUOTE]

O.K. Ymmärrän.

Taitaa olla niin että harvempi meistä tekisi aborttia jos siihen ei ole mitään painavaa syytä.
 
Minusta annat suhteettoman paljon painoa vanhempiesi reaktiolle. Ymmärrettävää, kyllä, mutta sinun pitää nyt kasvaa aikuiseksi ja aidosti lakata välittämästä heidän pöljistä mielipiteistään. Et ole saanut luonnon arpajaisissa hyviä vanhempia, se on harmi. Mutta et voi loppuikääsi kärsiä joka kerta, kun vanhempien huonommuus konkretisoituu.

Yritä päästä asiasta "kerralla" yli, ja varmaan esim. neuvolasta voivat ohjata ammattilaisen luokse puhumaan. Kun olet saanut katkaistua napanuoran vanhempiisi, et enää pohdi heidän reaktioitaan. Nehän lie olleet kuitenkin koko ikäsi tuota samaa itsekästä paskaa, joten heidän ei juurikaan pitäisi päästä yllättämään... Niin kauan kuin jännität heidän tekemisiään ja sanomisiaan, ei sinulla ole aitoa kontrollia omasta elämästäsi.

Mitä yritän sanoa on se, että käsittele perimmäinen ongelma - vanhempasi eivät ole sinun tukenasi, eivätkä se ole taho johon voit luottaa ja turvata. Kun saat sen trauman käsiteltyä, ei sinun tarvitse kerta toisensa jälkeen käsitellä tuon perimmäisen ongelman aiheuttamia seurauksia. Mieluummin kertatuska kuin ainainen kituminen.

Minä en lähtisi myöskään selittelemään ja anelemaan heiltä siedettävää reaktiota. Sitä tuskin tulee kuitenkaan, ja sinusta tuntuu kahta kamalammalta, kun todnäk toivoit kuitenkin että he ymmärtäisivät sinua kun avasit heille sydämesi kirjeessä tms. Nimimerkillä been there done that, päähän tuli lommo niinkuin niillä muillakin lukemattomilla kerroilla kun päätäni tuohon kiviseinään nimeltä vanhemmat hakkasin.
 
Lapsuudentraumat nousevat usein pintaan siinä vaiheessa, kun itse on tulossa vanhemmaksi. Tuntuu, että sinullakin on näin käynyt ja siksi vanhempiesi reaktio tuntuu niin suurelta asialta. Se on ihan ymmärrettävää, aikuinen lapsikin hakee vielä vanhempiensa hyväksyntää, etenkin jos ei ole sitä lapsuudessaan täysin saanut. Sinun kannattaisi ehkä jutella näistä asioista jonkun ammattilaisen kanssa, voisit vaikka neuvolassa kysyä olisiko jotain sellaista keskusteluapua tarjolla.

Konkreettisella tasolla sillä ei ole juuri mitään merkitystä, miten vanhempasi asian kokevat ja mitä sanovat. Ette ole kuitenkaan tekemisissä kertomasi perusteella kuin satunnaisesti.

Näin.
Jos ajatukset alkavat häiritä elämää tai tuntuu että lapsuuskodin alkoholismi vaikuttaa elämään vieläkin niin voi myös lukea kirjallisuutta aiheesta. Siitä minäkin sain hyviä keinoja käsitellä asioita. En ollut edes tajunnut miten vanhat asiat vaikuttavat elämääni ja ajatustapoihin tänäkin päivänä.
 
[QUOTE="M33";30245534]Juuri noin minäkin sen ymmärsin, ja pidän tuota todella hulluna syynä hankkia lapsia. Se, että on aikuinen pystyisi huolehtimaan lapsesta ei vielä tarkoita, että raskautta kannattaisi jatkaa.[/QUOTE]

Miten hullua on sitten harrastaa seksiä, jos ei pysty huolehtimaan siitä seuranneista lapsista?
 
[QUOTE="M33";30245555]Se, ettei halua lasta, ei sinusta ole painava syy? Ehkäisyhän voi pettää ainoastaan tilanteessa, jossa lasta ei toivota. (Koska muussa tapauksessa ehkäisyä ei käytettäisi alunperinkään.)[/QUOTE]

Eikös ap halua tuon lapsen? Näin käsitin.

Ja useammalle se lapsi on kuitenkin tervetullut vaikkei sitä alunperin ole erityisesti halunnutkaan.

Minullakin nukkuu tuossa edessäni iiiiiiiiiiiiihana 2kk. On ne omat lapset vaan niin ihania :).
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Yhteistyössä