Raskaus suunnitteilla, järjetön pelko!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja omenaomeletti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

omenaomeletti

Vieras
Elikkäs.. Oon haaveillu vauvasta jo muutaman vuoden ja nyt sitte päätettiin avokin kanssa pistää mukula alulle. Pari kertaa nyt oltu ilman ehkäsyä ja nyt alan jänistää!!?? Pelottaa ihan mielettömästi! MIKS!! Ollaan puhuttu ja jauhettu asiasta monta kuukautta ja sitten kun alkaa tapahtuun, niin ollaan tässä tilanteessa!!??
Ikää löytyy, itse 24 ja mies 30.
Talous on kunnossa, koulu on multa kesken (yks koulu jo takana), mutta sitä voi jatkaa myöhemmin, molemmilla vakityö ja ollaan ihan keskituloisia.
Mikä tässä nyt mättää??? Mikä on saanu mut pelkään niin paljon? Vastuu? Vai pidänkö itseäni vielläkin jonain teininä, jolle se olis jotenkin tosi noloo ja vastuutonta?? Sekoon! Joka toinen päivä oon ihan et: "Jee, saatan olla paksuna" ja joka toinen päivä pelkään niin, että ruoka ei maistu!
Oonko mä ainoo ihminen maailmassa joka aattelee näin? Onko kukaan muu pelänny tälleen? Miten ootte suhtautunu asioihin loppuviimein? Miten raskauden aikana?
 
Mulle tuli ramppikuume muutamia päiviä plussauksen jälkeen, vaikka lapsi oli toivottu. Olisin halunnut pistää koko homman jäihin. Se on kuulemma täysin normaalia, lapsen saaminen on ns. viimeinen aikuistumisen kriisivaihe. Keskiraskauteen mennessä noi mielialanvaihdokset ym jäi pois kuvasta.
 
Tuossa vaiheessa kannattaisi vielä ehkä lykätä sitä lapsentekoa, kunnes koet oikeasti olevasi valmis. Toki siihen ajatukseen sitten tottuu, ja kasvaa äidiksi raskauden edetessä, mutta miksi ehdointahdoin hakeutua tilanteeseen, josta ei selkeästikään ole 100% varma? Se on kuitenkin lopun elämää kestävä sitoumus sitten.
 
Viellä puolessa välissä raskautta itkin salaa vessassa ja olisin halunnu perua koko jutun. Kun lapsi lyötiin käsille, kaikki pelot hävis ja ihmettelin, mitä siinä nyytissä niin pelkäsin.
 
Mä muistelen hämärästi, että esikoisen yrityksen alussa olisi kanssa ollut semmmoinen jännä tunne. En nyt muista oliko pelkoa, mutta iso päätöshän se ehkäisyn poisjättö oli. Itselle kävi kyllä niin, että kun parit menkat ehti tulla ennen raskautumista, niin ehdin jo niidenkin lyhyiden kuukausien aikana jo epätoivoisesti toivoa sitä lasta. Toivottavasti sullekin kävisi niin, että sulle tulisi vaikka yhdet tai kahdet menkat ainakin ennen raskaaksituloa, niin sitten varmasti tiedät, onko ne menkat helpotus vai harmistus.

Toinen raskaus oli myös toivottu, mutta silti kun oli alussa aivan kamala pahoinvointi, niin tuli sellainen hetkellinen toive, että kumpa en olisi raskaana. Nyt kun vauva on maailmassa, niin sellainen toive tuntuu tietenkin ihan käsittämättömältä. Pointti lienee se, että hetkellisille tunteille ei voi mitään, ajatuksia pulpahtaa päähän. Niitä ei kannata jäädä vatvomaan.

Tsemppiä!
 
Mun lapsi on saanut alkunsa hedelmöityshoidoista ja on siis erittäin toivottu ja suunniteltu. Silti mulle tuli koko alkuraskauden aina välillä sellanen pakokauhu, että mä haluun pois tästä tilanteesta ja ei musta vaan oo tähän.

Ekan kerran vappuna kun plussasin ihan huhtikuun lopussa. Varmaan hormonitkin vaikutti, mutta oltiin juhlimassa mun miehen kanssa ja mä en tietenkään voinut juoda ja tuntui muutenkin niin ulkopuoliselta siellä juhlissa, kun ei viittinyt kellekään vielä asiaa edes kertoa. Tuntui että nyt mun koko elämä muuttuu ja pelkästään huonommaks ja oisin halunnu vetää takasin koko homman. Sain si hirveen riidan aikaseks miehen kanssa ja kauheen itkupotkuraivarin ja sen jälkeen oli entistä enemmän semmonen olo että en oo tarpeeks kypsä, kun näin hermostun.

No nuo tuntemukset sitten kumminkin meni ohi ja ison osan aikaa olin tosi onnellinen, mutta välillä tuli just tommonen samanlainen olo. Sitten kun vauvan liikkeet alkoi tuntua, jotenkin ei ole ollut semmoinen olo enää ollenkaan. Ihan erilaista olla raskaana ja jotenkin erilailla tajuaa että mun sisällä on toinen ihminen kun ne liikkeet tuntuu.

Uskoisin että nuo ajatukset kuuluu raskauteen ja yrittämiseen varsinkin esikoisen ollessa kyseessä. Toki niitä kannattaa silti miettiä vakavasti ja itsekin mietin, myös sitä olinko valinnu oikean miehen. Aina kuitenkin lopulta päädyin siihen että olin tehnyt oikean ratkaisun.
 

Yhteistyössä