Raskausajan herkkuhimo, argh!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ap

Vieras
Olen näin raskausaikana ensimmäistä kertaa onnistunut hieman seuraamaan painoani ja syömisiäni, vaihtanut ruokailutottumuksiani terveellisemmäksi.

Nyt, rv35, on iskenyt joku aivan kamala herkkuhimo päälle! Joka päivä vähintään puolet päivän kaloreista täyttyy herkuilla - eli eipä sinne sille oikealle ruualle kovin paljon tilaa jää ja tulee syötyä liikaa kulutukseen nähden.... Alkoi pirulainen viikonloppuna, kun "ajattelin että otan vähän löysemmin". Näemmä tällainen elämäntapasyöjä ei voi ottaa hetkeäkään löysemmin, luisumatta päivien mättökierteeseen... ARGH!

Miten saisin katkaistua päälle jääneen herkuttelukierteen, mistä revin tahdonvoiman palata takaisin ruotuun? :/
Ja ei, karppaus ei nyt onnistu.
 
Tähän asti olen uskonut, ettei totaalikielto herkkujen suhteen olisi toiminut, joten olen sallinut itselleni pienen herkuttelun päivittäin. Mutta nyt kun normaalia ruokaa ei meinaa enää mahtua päivän kaloreihin herkkujen sekaan, homma ei tunnu enää toimivan... :/
 
mieti vähän miltä näytät kun olet synnyttänyt jos nyt syöt kaiken herkun minkä käsiisi saat. ja mieti, miten vaikeaa on kiloista päästä eroon. mun poika nyt 7kk ja lihoin 25kg raskausaikana, en vaan ite tajunnut et miten paljon tuli syötyä. nyt edelleen 12kg ylipainoa siis raskausajan kiloja ja tiukassa istuu. olen tosi tiukalla dieetillä ja erittäin urheilupainotteisella, mut läskit vaan roikkuu. nyt mietin vaan et kumpa en ois syöny itteäni tähän kuntoon perkl! ens raskaudessa viisaampi..
 
Alkuperäinen kirjoittaja mieti:

Juuri tuohon yritän psyykata itseäni. Mutta kun painon nousu on ollut nyt rv35 mennessä sen +4kg, niin helposti hiipii mieleen, että no eihän se vielä ole paljoa ja voihan sitä nyt hieman herkutellakin... Vaarallista ajattelua! Ja tosiaan, ylimääräistä oli jo ennen raskautta, joten neuvolakaan ei ole siksi naputtanut vähäisestä noususta. Saapas nähdä, paljonko sitä ylimääräistä on sitten raskauden jälkeen, huoh.
 
Yhteistyössä