raskaustestien luotettavuus? voivatko muut hormonit vaikuttaa????

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kevattar
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

kevattar

Uusi jäsen
15.05.2009
3
0
1
Hei kaikki,

olisiko teillä antaa vinkkiä rauhoittuakseni. Tulin raskaaksi viimeisiä aikoja imettäessäni, sillä raskaustesti näytti plussaa (clear blue) viikon imetyksen lopettamisen jälkeen. Välissä ei ennättänyt tulla puolukkapäiviä, joten raskauden kesto lasketaan siitä plussapäivästä 4 vkoa taaksepäin. Muilla halvemmilla testeillä plussa tuli vasta pari viikkoa myöhemmin.

Varhaisultrassa, jossa raskauden piti olla ainakin 8+ tai 9+, ei kuitenkaan näkynyt mitään muuta kuin se pussi sekä jotain isompaa munasarjassa. Lääkäri sanoi että kohdun sisäinen voisi olla 5+ (hgkin mukaan), kaksonen ulkona olisi todella harvinaista, joten se epämääräisyys munasarjoissa on varmaan jotain ihan muuta, ja se kohdun sisäinen mahdollinen sikiöpussi oli kasvanut parin päivän perästä ultrattaessa, mutta mitään varmaa sisältöä sillä ei ollut. Nyt hcg:ni on normaaliraskauden standardin mukaan noin 1,5 kertaistunut joka toinen päivä jo viikon verran. Hcg-arvot: 2500--2,5 pvää--->5906---4pvää--->16 650. Ja nyt pitäisi siis olla 6+ jotain.

Nyt aprikoin, miten varmoja nämä raskaustestit (erityisesti clear blue) ovat? Niissä markkinointitarkoituksella tietysti sanotaan, että 99 % varmuus ja muuta, mutta onko muilla sattunut joskus sellaista että testi näyttäisi plussaa turhaan ennen hedelmöittymistä, esimerkiksi oviksesta tai imetyksestä tai muusta???? Siis voivatko muut hormonit kuin hcg - en käytä mitään lääkkeitä - häiritä testin tulosta??

:headwall:

Toiseksi, kuinka normaalisti tuo Hcg voi nousta jos kyseessä on tuulimuna, siis ainakin miten todennäköistä on että ei nousisi noin "hyvin". Kokemusta, tietoa?

:headwall:

Koitan kerätä uskoa siihen, että kaikki voisikin olla hyvin. Odottajan piina on pitkällistä ja tuskaista, varsinkin kun olen aiemmin kokenut keskenmenoja, joista yksi oli kuolleena sisälläni 6 viikkoa ilman merkin häivääkään - kehoni tahtoi pitää lapsen.
 
Moikka!
Oma gynekologini suositteli juuri clear bluen testejä, kun rupesin ovista etsimään. Hänen mukaansa ne ovat luotettavia, siis sekä ovulaatio- että raskaustestit.

Odottelin itsekin viime kuussa kaksi viikkoa tietoa siitä, että onko pieni sydän sammunut vai ei ja olihan se.. Tiedän siis, miten kamalaa odottaminen ja epätietoisuudessa oleminen on. Voimia!
 
:'( Kiitos. Mutta siis tuomitsette sen kesken menneeksi pelkän kotitestin perusteella, ennen lääkäreitä, siis vielä kun he sanovat että voi se olla vielä ihan hyvin toimiva, elämää kantava raskaus! Ei siis kovin kannustavaa tämä keskustelu täällä, kun kyllähän kaikki faktat tietää.. Tätäkö olisitte itse toivoneet tässä tilanteessa kuulevanne?
 
Eihän tuossa nyt kukaan kyllä tuominnut raskauttasi päätyvän km:n. Mutta kyllä nuo testit ovat luotettavia. Testi ei näytä todellakaan plussaa turhaan. Ja tuulimuna raskaudessa hcg alkaa nousta aika lailla viiveellä.
Tuulimunalta tuo sinun raskautesi minunkin korvaan pahasti kuulostaa, MUTTA ihmeitäkin tosin voi tapahtua. Eli en kyllä suoralta kädeltä sitä tuomitse.
Ja minun kokemani mukaan, ja minulla on todella monta kokemusta keskenmenneistä raskauksista sekä tuulimunasta, niin lääkärit yrittävät olla aina viimeiseen asti mahdollisimman positiivisia näissä tapauksissa.
Toivoa kai aina on ja ihmeitä tapahtuu edelleenkin jos niin haluaa ajatella. Toivottavasti sinun kohdalla se ihme tapahtuisi :) Tsemppiä ja voimia odoteluun, tiedän kyllä vähän turhankin hyvin mitä se on..
 
Voi ei. Anteeksi kovasti, ei ollut todellakaan tarkoitus loukata tai olla epäkannustava enkä todellakaan ole tuominnut vauvaasi keskenmenneeksi. Luulin vain vastanneeni kysymykseesi ja kerroin tietäväni, miten rankkaa tiedon odotus on. Vastasin sinulle kaikessa ystävällisyydessä. Senkin mielestäni voi kyllä viestistäni lukea, jos haluaa.

Nyt kun luin ensimmäisen viestisi uudestaan, ymmärrän, että taisin siis ymmärtää kysymyksesi väärin. Halusit varmaan vastauksia vain niiltä, joille clear blue on näyttänyt väärin ja menin pikaisesti kommentoimaan, mitä gynekologini on sanonut tajuamatta, että se ei ole se, mitä juuri nyt tarvitset.

Toivon sinulle kaikkea hyvää ja tietenkin toivon, että kaikki kohdussasi on hyvin! Ja anteeksi vielä, että pahoitin mielesi viestilläni, se ei todellakaan ollut tarkoitus. En usko, että kukaan täällä kävijöistä haluaa tahallaan pahoittaa kenenkään mieltä.
 
Hei!
Lisäisin vielä, että saadessani clear bluella plussan, soitin gynekologilleni kysyäkseni, että onko testi luotettava, koska käytin keltarauhashormonikapseleita, joiden tarkoitus oli auttaa raskaaksi tulemista. Hän sanoi, että raskaustestit mittaavat vain raskaushormonia. Mutta muistan myös lukeneeni, että jos raskaustestin tuloksen katsoo myöhemmin esim. puolen tunnin tai tunnin kuluttua testin tekemisen jälkeen, voivat muut hormonit myös saada aikaan haamuviivan. En tiedä, onko tämä totta.
 
Kiitos, ette varmasti tahtoneet kuin hyvää mutta kun juuri noiden raakojen, runsaasti tarjolla olevien perusfaktojen takia sitä on välistä mielessään kuin kuollut.. Sorry siis. Sitä on niin todella herkkä yrittäessään pitää kiinni viimeisistäkin toiveista, siitä promillesta, koska muuten puoskaroisin lapsen itse tuolta ulos ja tiedän että sen saisin. Moraalikaan ei kuitenkaan anna periksi nyt tyhjennyttää, ennen kuin on aivan varma, ja siksi pitäisi kestää. Muttta mikään ei ole hirveämpää kuin kantaa tätä ihan hirveää fyysistä oloa, peitellä turvonnutta mahaa ja käydä välistä kylppärissä yökkimässä pahimpaan työkiireaikaan, kun tietää että 99,999% varmuudella keho pyrkii ylläpitämään kuollutta raskautta.

Tuosta että tuulimunassa hcg nousee viiveellä kuulisin mielelläni lisää, siis voiko olla niin, että se nousee kuten raskaudessa eli tuplaantuu joka toinen päivä, mutta arvot ovat jo alkujaan pienet? Eli että hcg-kehitys on samanlainen kuin se olisi kahta viikkoa nuoremmassa raskaudessa? Arvojeni kehitys vastaa hieman kiihtynyttä 6+ viikkoista raskautta...

Mahdollisista vääristä tuloksista kuulisin mielelläni kanssa lisää, kuinka nopeasti niitä haamuja voi tulla muista hormoneista? Joskus aiemmin minulle on tullut turha haamu puolen tunnin jälkeen, kun testi oli unohtunut, mutta voisiko se tulla jo nopeammin?

Yritän siis repiä mistä tahansa sitkeyttä kestää.
 
Muuta en osaa tuohon sanoa että keltarauhashormoni ei ainakaan tuota vääriä plussia. Itselläni on tällä hetkellä Lugesteron käytössä ja olen raskaana. Kysyin tuota lapsettomuuslääkäriltä kun sain reseptin että eihän se vain saa vääriä tuloksia aikaan ja lääkäri sanoi ettei. Joku lapsettomuus hoidoissa käytössä oleva lääke saa hcg kohoamaan hetkellisesti mutten muista sen nimeä.
Tuulumuna raskaudessa tosiaan hcg nousee vähän hassusti, jotkut saavat ihan normaalisti positiivisen tuloksen mutta esim. minä sain herkällä testillä kp 30 roskishaamun. Ja kun testasin kahden päivän päästä samalla testillä tulos oli haamu mutta aikarajan puitteissa. Olo oli kuitenkin hyvin raskaana oleva, oireineen kaikkineen. Tissit oli isot ja masu iso pallo. Pahoinvointi ja väsymys puuttui kokonaan. Mutta jotkut ovat voineet tuulimunaraskaudessakin tosi huonosti. Eli siinä ole mitään selvää kaavaa. Ainut mitä voi tehdä on vain odottaa :headwall: Itse jouduin odottamaan silloin viikon että se saatiin todettua ja viikkoja oli tyhjennyksen aikaan 7+3.
Toivottavasti tästä oli jotain apua :hug:
Itse myös täällä odottelen kontrolliultraa joka on tiistaina ja pelottaa onko minun pikkuinen enää hengissä, 2 viikkoa sitten vielä oli kaikki hyvin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kevattar:
:'( Kiitos. Mutta siis tuomitsette sen kesken menneeksi pelkän kotitestin perusteella, ennen lääkäreitä, siis vielä kun he sanovat että voi se olla vielä ihan hyvin toimiva, elämää kantava raskaus! Ei siis kovin kannustavaa tämä keskustelu täällä, kun kyllähän kaikki faktat tietää.. Tätäkö olisitte itse toivoneet tässä tilanteessa kuulevanne?


En ymmärrä ollenkaan ajatuksenjuoksuasi. Vastaukset olivat asiallisia eikä kukaan ole sinua tuominnut.
 

Yhteistyössä