Raskautuminen vauvan kuoleman ja pitkän yrityksen jälkeen

[banskuliini]

Heips!

Lähinnä vertaistukea täältä hakisin. En tiedä onko tämä oikea paikka, mutta yritetään. Meillä on esikoinen saanut alkunsa 9 kk yrityksen jälkeen ja hänen odotuksensa meni hyvin. Toista lasta tehtiin 2 vuotta, reilu puoli vuotta luomusti ja sen jälkeen hormoonien avulla ja lapsettomuushoitoja tahkoten. Plussa tulikin yllättäen luomukierrossa. Rv 25 jälkeen alkoi ilmetä ongelmia raskaudessa ja rv 30 todettiin, että lapsi saattaa olla vakavasti sairas. Masun kasvun myötä sairaus varmistui, mutta lääkärit olivat sitä mieltä että vauvan oli parasta kasvaa masussa vahvistumassa. Lapsi syntyi pari päivää ennen laskettua aikaa suunnitelulla sektiolla ja eli 19 tuntia. Ruumiinavauksessa paljastui, että sairaus on peittyvästi perinnöllinen tappava tauti ja sen riski uusiutua on joka raskaudessa 25 %. Eli meillä on 75% mahdollisuus saada elossa pysyvä lapsi. Aloimme yrittää uutta raskautta 3 kk sektion jälkeen ja nyt 2 vuoden jälkeen olen vihdoin plussannut, jälleen luomusti. En oikein osannut liittyä noihin vaaleanpunaisiin odotusketjuihin, johtuen ehkä omista raskautumisvaikeuksista ja vauvan kuolemasta. Ja kun itse tietää, ettei se rakenneulta, jossa kaikki on ok ja vauva vilkuttelee iloisesti takaa sitä tervettä elävää lasta... Eli löytyisiköhän täältä ketään, jolla raskautuminen ei tapahdu sormia napsauttamalla ja on joutunut lisäksi menettämään täysiaikaisen vauvan? Vertaistuki tulisi todellakin tarpeen.

 

[Katsu74]

En tiedä kelpaanko, kun raskautuminen tapahtuu melkeinpä sormia napsauttamalla, mutta täysiaikaisen vauvan olen menettänyt. Nyt olen rv29+3 raskaana. Meillä tämän vauvan menettämisen riski on pieni sinun tilanteeseesi verrattuna eli meillä on 95% mahdollisuus saada elävä lapsi. Mutta eipä se pelkoa vähennä ja tämä raskaus on ollut henkisesti todella vaikea. Meillä myös esikoisen odotus, synnytys ja kaikki meni oikein mainiosti.
Hermot alkaa olla aika tiukilla kun synnytys lähestyy, se on suunniteltu käynnistettävän rv35.

-Katsu

 

[banskuliini]

Ilman muuta kelpaat Liittyykö tuo rv35 käynnistys vauvan menettämiseen? Mulla on viikot ihan alussa, rv6 tulee vasta täyteen, joten ehtiihän tässä vielä tapahtua vielä vaikka mitä. Oliko teillä mahdollisuus saada tietää istukka-/lapsivesinäytteellä onko tuleva vauva terve? Meillä on siihen nyt mahdollisuus kun ruumiinavauksessa saatiin otettua tarvittavat tiedot näytteiden vertaamiseen. Meillä olisi tarkoitus mennä istukkanäytteeseen, ja tehdä sitten jatkosuunnitelmat tulosten mukaan. Sitä mäkin pelkään, ettei se pelko siihen istukkanäytteeseen lopu vaikka vauva tuon sairauden osalta terveeksi. Tuntuu, että sitten se pelkääminen vasta alkaakin

 

[Katsu74]

Meidän pelko ei liity vauvan terveyteen, vaan mulla on kasvanut riski istukan irtoamiseen. Siksi tuo aikainen käynnistys, ettei istukka ehtisi liian huonoon kuntoon.

Lapsivesinäytteeseen kyllä joudun ennen synnytystä, kun tarkastetaan siitä onko vauvan keuhkot kypsät. Pelottaa, kun olen neulakammoinen...

Meillä on äitiyspolilla seuranta. Seurataan vauvan kasvua ja ultralla katsotaan myös sitä istukkaa. Tähän mennessä kaikki näyttänyt normaalilta, mutta se rauhoittaa ehkä pariksi päiväksi ja sitten alkaa taas panikointi. Viimeksi istukan irtoaminen tapahtui niin salakavalasti, ettei tullut edes oikein kipuja. Sitten kun vuoto alkoi, oli aivan liian myöhäistä.

 

[banskuliini]

Höh, kirjoitin pitkän viestin, mutta se katosi jonnekin. :headwall:

Teillä on ollut ihan käsittämättömän rankkaa odottamista. Tuo, että edellinen istukan repeytyminen tapahtui oireettomasti on tehnyt tästä seuraavasta odotuksesta varmasti piinaavaa. Onneksi saatte käynnistyksen, järki lähtisi varmaan loppuodotuksessa!

Mua on ottanut päähän se, kun monet ovat yrittäneet "lohduttaa" että seuravalla kerralla menee varmasti paremmin. Miten niin menee? Ei kukaan voi sellaista luvata. Ja varsinkin kun joku aika sitten en vielä edes tiennyt raskautuisinko enää edes koskaan. Nyt sitten odotellaan sinne biopsiaan. Mulla tuli vasta 6 rv täyteen ja olo on kuin olisi puoliksi raskaana. Fyysisesti olen raskaana, mutta en tiedä saanko vauvaa. Ihan kamalaa. En edes osaa ajatella sitä biopsiaa pidemmälle. :|

 

[Marie1981]

Myös mun kirjoitus katosi kaksi kertaa.

Takana kohtukuolema rv 42 reilu vuosi sitten. Nyt olen raskaana viikko 21, joten en voi täysin tuntea sitä tuskaa, jota odotteleminen aiheuttaa. Mun kärsivällisyys oli koetuksella jo tän 9kk yrityksen aikana.

Jeps, tosi moni sanoo, jopa saman kokeneet, että samaa ei voi enää tapahtua, mutta tottakai voi. Nyt hoen itselleni, että toivottavasti sikiö pysyy mukana vielä viikon, niin saa edes sen 4kk äitiysloman. Eli viikko kerrallaan eteenpäin. Vaikka en hirveästi tiedosta pelkääväni, niin kyllä se "peikko" tuolla takaraivossa on jatkuvasti.

Tsemppiä teidän kummankin odotukseen! Mä toivon sydämmestäni, että tällä kertaa saadaan nyytit elävinä kotiina!

 

[ellen-]

banskuliini tämä ei nyt varsinaiseti liity aiheeseen tai tavallaan liittyy mutta mikä sairaus (jos saan udella) teidän menehtyneellä pienokaisella oli? Oliko kyseessä arpkd? Kuullosti hieman siltä...

Toivottavasti nyt kaikki menee hyvin eikä vauvalla sairautta olisi!! :hug:

 

[banskuliini]

Kiitos Marie ja Ellen viesteistänne. Oikein luit rivien välistä ellen, kyseessä on arpkd. Mistä arvasit? Lohduton sairaus, vauva näyttää päälle päin täysin terveeltä, mutta on silti tuomittu kuolemaan...

Marie, voi kuvitella, että sua on yritetty lohduttaa, että kohtukuolemat on tosi harvinaisia. Niinhä ne varmaan on, mutta se ei lohduta tippaakaan silloin, kun sen on joutunut itse kokemaan. Sitä tulee jotenkin "tietoisemmaksi" asioista, ettei kukaan voi taata tai luvata asioiden menevän hyvin. Sitä pitää vain itse koettaa jaksaa eteen päin ja toivoa että joskus elämällä olisi jotain hyvääkin annettavaa. Itsekin mietin jo nyt sitä, että jos istukkanäyte on puhdas, niin vielä senkin jälkeen voi tapahtua vielä niin paljon. Niin pitkä matka siihen että saisi elävän vauvan elävänä kotiin asti.

 

[ellen-]

Arvasin sairauden oikein sillä se on viimeisen puolenvuoden aikana tullut hyvinkin tutuksi. Esikoispoikamme on nyt 4kk vanha. Rv 26+6 hänellä nähtiin muutoksia munuaisissa ja tuollin epäiltiin arpkd:ta. Kontrolleissa kuitenkin tilanne näytti paljon paremmilta ja vauva syntyi hyvävointisena. Munuaiset ultrattiin vauvan ollessa kaksiviikkoinen ja taas munuaisissa nähtiin vikaa (sanottiin että ovat täynnä rakkuloita) Jossain vaiheessa raskauttahan munuaiset olivat myös kookkaat raskauden kestoon nähden. Vauvamme otettiin sairaalaan tutkimus päivälle kuukauden ikäisenä (ultrattiin ja tehtiin muitakin tutkimuksia) mutta nyt saimme taas hyviä uutisia: munuaiset normaalin kokoiset ja toisessa yksi, toisessa kaksi kystaa. Tilanteemme on mennyt raskausajasta alkaen täyttä vuoristorataa. Se huoli kun saa pelätä lapsella niin vakavaa sairautta on aivan hirveätä, kuten tiedät. Meillä on nyt tilanteena että käymme munuaiskontrollissa seuraavan kerran parin viikon päästä ja jännittää todella paljon mitä sieltä tällä kertaa löytyy. Arpkd: ta siis ei meidän kohdallamme pitäisi olla mutta koska olemme saaneet vuorotellen hyviä ja huonoja uutisia en todellakaan voi luottaa siihen että kaikki on hyvin. Toivon sydämestäni että poikamme olisi kunnossa.

Mutta siis, vaikka meidän kohdallamme ei arpkd:sta ollut kysymys, tiedän hyvin ne tunteet joita olet raskauaikana käynyt läpi :hug: Ja tietenkin olen sunnattoman pahoillani että teille kävi niin kuin kävi. Itse raskausaikana löysin netistä muitakin tapauksia joissa lapsella ollut arpkd eli vertaistukea tilanteeseenne kyllä löytyy sen harvinaisuudesta huolimatta. Ja tosiaan, jos jotain hyvää tästä voi löytää niin minulle ainakin on konkretisoitunut se että terve lapsi ei todellakaan ole itsestäänselvyys, se on ihme!

Haluaisin vielä kysyä, kun sanoit että ongelmia alkoi tulla rv25, niin millaisia ongelmia ja miten huomattiin? Ja mistä syystä sitten ultrailtiin että tilanne huomattiin?

Toivon sydämeni pohjasta että masussa oleva vauvasi on terve! On kuitenkin hyvä että sairauden voi seuloa alkuraskaudessa, vielä muutama vuosi sitten se ei ollut mahdollista vaan piti mennä vain ns, tuuri pelillä. Erityisen ikävänhän sairaudesta tekee että se alkaa oirehtia vasta niin myöhäisillä raskausviikoilla. Hyvä siis että tieto tästä saadaan nykyään ajoissa niin ollaan kuitenkin eri tilanteessa kuin te viimeksi olitte, oli lapsi sitten sairas tai ei. Toivotaan että ei.

Tsemppiä tulevaan!

 

[banskuliini]

Huh, no kyllä on ollut rankkaa teilläkin. :hug: Olen vilpittömän pahoilleni, että olette joutuneet käymään läpi arpkd-epäilyn. Huoli syntymättömästä vauvasta on aivan käsittämätön ja olo on niin voimaton kun itse ei voi tehdä mitään. Tuo että vuoron perään löytyy jotain ja vuoronperään ei on varmasti raastavaa. Sitä haluaisi jo selvyyden tilanteeseen, puoleen tai toiseen, että pääsisi jatkamaan eteenpäin. Odotellessa pelkokin ehtii kasvamaan moninkertaiseksi. Toivottavasti kaikki menee kohdallanne hyvin ja tulevissa ultrissa kystia ei enää olisi.

Kiitos todella paljon tsempeistä. Onneksi tosiaan on tuo istukkanäyteen mahdollisuus, olisi helvetillistä miettiä koko raskausaika selviääkö vauva vai ei.

Mietin tuota arpkd-diagnoosianne, meille nimittäin pojan kuoleman jälkeen kerrottiin perinnöllisyysneuvonnassa, että arpkd-lapsia on elossa Suomessa yhden käden sormilla laskettava määrä (en muista oliko se 3, 4 vai 5) ja he ovat todella sairaita lapsia. Munuaisen ja maksan siirtoja, dialyysiä ja näiden aiheuttamia vaivoja sekä vedettömästä kohdusta aiheutuneita epämuodostumia. Meille selitettiin tuota sairauden ilmentymää Suomessa siten, että siitä on meillä täällä kolmea eri muotoa. Kaksi yleisempää ovat sellaista, johon vauva kuolee heti ja kolmas harvinaisempi juuri tuo kertomani muoto, jossa lapset ovat erittäin sairaita. Onko tuo arpkd edelleenkin siis epäilynä? Oliko sinulla odotuksen ajan lapsivettä normaalisti? Miten teillä huomattiin, että jotain voi olla vialla?

Itselläni alkoi rv25 supistella ja lähdin sen takia äitipolille. Siellä ultrattiin ja huomattiin lapsiveden olevan alarajan tuntumassa. Sain supistuksia estävät piikit ja olin päivän osastolla. Ennen kotiuttamista ultrattiin jälleen ja lapsivesi oli edelleen alarajoilla. Sain ultran viikon päähän ja silloin vesi oli kadonnut muutamaa lätäkköä lukuun ottamatta kokonaan. Sain lähetteen yliopistolliseen sairaalaan ja siellä kuukauden kuluttua saimme arpkd-epäilyn. Poika sai heti synnyttyään tehohoitoa, mutta se lopetettiin tuloksettomana. Oli elämäni kamalin hetki, kun ollessani lapsen vieressä näin kuinka elämä alkoi katoamaan hänestä ja lääkäri tuli lopulta sanomaan että nyt näyttäisi siltä että hoito alkaa olla tuloksetonta eikä mitään olisi enää tehtävissä. Mieheni allekirjoitti lomakkeen, jossa antoi luvan irroittaa vauvamme hoitolaitteista, itse en siihen pystynyt vaikka tiesin että muuta vaihtoehtoa ei enää ollut olemassa. Poika elää kuitenkin kanssamme meidän mielessämme ja esikoinen on ylpeä isosisko! :heart:

Toivotan teillekin tsemppiä jaksaa noita piinaavia ultrakäyntejä ja onnellista päätöstä näille jännittäville hetkille.

 

[ellen-]

On varmasti ollut aivan kauhea hetki kun poikanne menehtyi :'( :hug: Tuohon itsekin valmistauduin raskausaikana, mutta onneksi kävi toisin. Mutta kuten sanoit, pysyy poikanne aina muistoissanne ja sydämissänne, onhan hän aina kuitenkin teidän lapsenne :heart: :hug:

Meillä huomattiin tilanne sattumalta 4d ultrassa yksityisellä. Jos nyt voisin kääntää aikaa taaksepäin niin olisi ehkä ollut elämäni paras päätös ollut silloin että emme olisi sinne menneeet! Sieltä alkoi valtava huoli pienestä joka siis saattaa kaikki olla aivan turhaa! Mutta siis: sillon huomattiin että toinen munuainen on kookas ja lääkäri sanoi sen olleen myös rakkulainen. Sanoi silloin että ei vakavaa kun toinen vaikutti normaalilta. Halusi tarkistaa tilanteen kahden viikon kuluttua. No kontrollissa sitten sanoi kummankin munuaisen olevan kookas ja rakkulainen. Laittoi lähetteen eteenpäin. Vauvamme ultrattiin sitten yliopistosairaalassa, jossa tilannetta ei nähty yhtään niin vakavana. Munuaisista tuollon sanottiin että koko on ok ja toisessa muutama rakkula. Soitin sitten yksityislääkärille ja kerroin tilanteen. Hän halusi itse katsoa tilanteen. Ultrattuaan sitten jälleen vauvamme hän perui aiemman arpkd epäilynsä, ihmetteli asiaa kovin, mutta oli tietenkin onnellinen meidän puolestamme. Tämä oli siis rv 34. Loppuraskaus sujui hyvin. Lapsivettä oli joka ultrassa normaali määrä. Synnytys alkoi vesien menolla ja sujui normaalisti. Poika sai 9 pistettä synnyttään ja kaikki oli hyvin. Sairaalasta annettiin aika vauvan munuaisten ultraan varmuuden vuoksi joka siis tehtiin pojan ollessa 2 viikkoinen. Silloin siis sanottiin että vauvan munuaisissa runsaasti rakkuloita, asiaa pidettiin huolestuttavana. Meillä tietenkin oli jälleen kauhea huoli! Olimmehan kerran jo kokeneet sen järjettömän tuskan kun arpkd:ta epäiltiin mutta sen piti olla jo ohi! meillä oli ollut kaksi viikkoa terve vauva ja nyt hän kuitenkin saattaisi olla vakavasti sairas! Vauva siis tutkittiin kuukauden ikäisenä perusteellisesti ja ultrassa näkyi nyt vain nuo yhteensä kolme kystaa. En ymmärrä miten se voi olla mahdollista että aikasemmin muka olivat täynnä niitä!? Veri ja virtsakokeet olivat myöskin kaikki normaaleja. Lääkäri sanoi että koska on ollut niin monimutkainen tapaus saamme lähetteen keväälle taysiin jossa munuaiset vielä ultrataan. Tuo aika on siis ensi viikolla ja jännittää ja pelottaa ihan mielettömästi vaikka kyseessä ei näillä tiedoilla enää arpkd:ta pitäisi epäillä.

Poika on voinut kokoajan hyvin ja hänellä ei ole ollut edes perus flunssaa! En jaksa uskoa että hänellä arpkd:ta olisi mutta pelottaa silti mitä ultrassa näkyy...

Oliko teidän pojan munuaiset myöskin isot? Meillähän munuaiset ovat aina olleet normaalin kokoiset (paitsi siis kerran raskauaikana yksityisellä sanottiin isohkoiksi/kookkaiksi, jota ne eivät siis kuitenkaan taysissakaan enää olleet)

Poika on meidän esikoisemme tosiaan ja olen menettänyt raskaus ja vauva-ajasta niin paljon sellaista tavallista vauvan odotusta koska huoli pienestä on ollut niin hirveä :'( Jos vauvamme nyt ensiviikolla todetaan terveeksi niin vannoon että jos meille joskus toinen lapsi siunaantuu niin en toellakaan mene mihinkkään muuhun kuin kahteen kunnan tarjoamaan ultraan ja jätän todellakin 4d:n väliin.

Tulipas nyt pitkä sepustus. Mutta kuten sanoin, toivottavasti masukkisi on terve! :hug: Kun teillä vielä tuota lapsettomuutakin on. Olette kyllä rankkoja aikoja käyneet läpi. Kaikkea hyvää tiedän perheellenne ja enkeleitä pikkuisellenne taivaan kotiin :hug: :heart:

P.s Raskausaikana löysin netistä julkisen blogin, jota kirjoittaa äiti joka menetti esikoisensa syntymän jälkeen arpkd vuoksi. Tämän jälkeen perheeseen on syntynyt terve poika ja nyt he odottavat tervettä tyttöä! Blogissa hän käy läpi tuntemuksiaan esikoisen kuolemasta, istukkanäytteiden tulosten odottamisesta aina tähän päivään! Itse sain siitä silloin voimaa ja uskoa parempaan tulevaan kun meillä oli rankin vaihe päällä ja pelkäsimme lapsemme menehyvän. Jos haluat voin laittaa linkkiä tuosta blogista niin pääset sitä lukemaan!

 

[banskuliini]

Ellen ihanasti kirjoitit :heart:

Tuo on mielestäni hyvä merkki, että lapsivettä on koko ajan ollut normaalisti. Meille yliopistollisen sairaalan professori kertoi, että arpkd: merkit kohdussa alkavat vähentyneellä tai kadonneella lapsivedellä. Meidän pojan munuaiset olivat n. rv30 asti normaalikokoiset ja alkoivat sitten laajeta rakkuloiden ilmestymisen myötä. Syntyessään molempien munuaisten koko oli kaksinkertainen, koska ne olivat niin pahasti rakkuloituneet. Käyttekö tekin Tayssissa? Meidän sairaala oli myös Tays.

Olen itsekin käynyt kurkkimassa tuota mainitsemaasi blogia. Pojan kuoleman aikoihin se oli hyvää vertaistukea ja nyt se antaa toivoa, että on edelleen mahdollisuus saada tämän sairauden osalta terve lapsi.

Tutustuin pojan odotuksen loppuaikana netissä äitiin, jonka lapsella oli arpkd-epäily löydetty aivan samalla tavalla kuin sinulla. He olivat rv26 menneet 4d ultraan kurkkaamaan mitä vauvalle kuuluu ja loppuraskaus menikin sitten huolessa, surussa ja sairaalassa juostessa. Heidän tarinansa päättyi yhtä surullisesti kuin meillä, vauvalla oli arpkd ja hän menehtyi viikko syntymän jälkeen. Mutta turhaan itseäsi soimaat ultrassa käymisestä, ethän sinä voinut tietää! :hug: On tosi surullista, että sinulta vietiin ja on viety mahdollisuus ihanaan ja levolliseen raskausaikaan. Raskausajan kuuluisi olla ihanaa odotusta unelmia täynnä, ei piinaavaa pelkoa synkän pilven keskellä. Mutta kun on joutunut kokemaan ettei kaikki aina menekään hyvin, raskaus ei tule koskaan enää olemaan huoletonta odotusta. Samoin olen syvästi pahoillani, että olet joutunut huolen kanssa elämään esikoisesi vauva-aikaa. Sen pitäisi mennä niin toisin. Se tunne, mitä kokee pelätessään oman lapsensa terveyden puolesta on jotain sellaista mitä voi täysin ymmärtää saman kokenut äiti.

Onpas kyllä erikonen juttu, että ultrat voivat näyttää niin erilaisia asioita. :/ Ei ihme, että menee pää pyörälle, eikä tiedä mihin tai keneen uskoa. Nykyään luulisi olevan niin hyvät ultralaitteet, että niillä näkisi onko munuaisissa rakkuloita vai ei! Toivottavasti saatte seuraavassa ultrssa selvyydeen poikanne tilanteeseen ja voitte vihdoin alkaa viettä normaalia vauvaperheen elämää! :heart:

Lähdemme huomenaamuna viikon lomalle koko perheen voimin. (tykkään käyttää tuota koko perhe-sanaa, koska se kattaa silloin myös molemmat lapset ). Pojan syntymän ja kuoleman jälkeen emme ole käyneet missään, joten tuntuu hyvältä irrottautua hetkeksi pois toiseen maahan. Eikä tunnu niin pitkältä ajalta odottaa sinne istukkabiopsiaan, kun on muuta ohjelmaa. Ajattelin ilmoitella, ettet ihmettele minne katosin viikoksi täältä!

 

[ellen-]

Mukavaa reissua, tekee varmasti hyvää vaihtaa välillä maisemaa!

Meidän kuulumisia: Olimme siis keskiviikkona Taysissa lasten munuaispolilla sekä ultrassa. Ja ultran tulos: munuaisissa ei YHTÄÄN kystaa!! :heart: Oon niin onnellinen Eli arpkd:sta ei ole kysymys. Ainoo että munuaisissa hieman jotakin nesteilyä ja ovat hiukka erikokoset, johtuen takaisinvirtauksesta (todettiin kuukauden ikäisenä varjoainekuvauksissa). Tämän vuoksi pojalla menee pissatulehduksen estolääkitys jotta tulehdusta ei tulisi koska se voi nousta munuaisiin asti ja vahingoittaa niitä. Mutta se että joutuu ottaan kerran päivässä lääkkeen on pieni murhe siihen mitä olisi voinut olla. Nyt puolenvuoden helvetti on vihdoin ohi ja voin alkaa nauttimaan TERVEESTÄ (!) vauvastani :heart:

Toivon koko sydämestäni että pieni ihmisen alku masussasi on terve ja kaikki menee muutenkin hyvin. Kaikkea hyvää teidän perheelle!!! :hug: :heart:

 

[banskuliini]

Ihani uutisia!!! :heart:
Iso kivi varmasti vierähti sydämeltä pois!

Minä jatkan täällä odottelua ja jännittelyä, perjantaina lähti lähete istukkabiopsiaan ja toivottavasti kuukauden päästä on jo asioita selvillä!

Tiedän, mitä pelon ja huolen kanssa eläminen on. Siksi olen aivan suunnattoman iloinen, että poikanne on terve ja pääsette vihdoin nauttimaan ihansta vauva-ajasta =) :flower:

 

[ellen-]

Tulethan sitten kertomaan tänne biopsian tuloksen, elän jo täysillä hengessä mukana

Täällä jännätään vielä veri ja virtsakokeiden tuloksia, joissa selviää munuaisten toiminta sekä muita olennaisia arvoja. Taysissa pitivät tapaustamme erikoisena ja tekevätkin nyt niin että porukalla katsovat kaikki pojan munuaiskuvat aina siltä rv 26 tähän päivään ja miettivät että mitä siinä on mahtanut tapahtua. Mielenkiinnolla odotan mihin tulokseen tulevat.

Taitaa nyt olla puolenvuoden stressi purkautumassa kun välillä on itku tosi herkässä ja oon surullinen ja ehkä jopa hieman katkera siitä että meiltä vietiin niin paljon pois odotuksesta ja vauva ajasta. Täytyisi nyt jotenkin vaan osata laittaa ne tunteet taka-alalle ja nauttia elämästä kun kaikki vihdoin on hyvin. Alitajunta vaan on sellanen että se ei ihan äkkiä unohda. No, kaippa tämä tästä...

 

[banskuliini]

Heippa! Tulin ilmoittelemaan, että meille olisi tulossa dna:lta ja kromosomeiltaan terve lapsi. Tämä odotusaika on ollut helvetillistä, kun ei ole ollut tietoa kuoleeko tämä alku vai ei. Jatkuuko raskaus vai ei. Ihan kauheaa piinaa ja tuskaa. Tänään sain vastaukset, olo on epäuskoinen, enkä varmaan usko kuin synnärillä että meille elävä vauva oikeasti tulee. Nyt siis on menossa vko 14, että vielähän tässä entii tapahtua vaikka mitä.

Miten teillä on noiden tulosten kanssa? Onko selvinnyt mitään järkevää selitystä koko asialle? Ymmärrän täysin nuo tunteet surusta ja katkeruudesta. Olet menettänyt jotain, mitä toiset voivat pitää itsestäänselvyytenä. Ei sitä heti unohda ja varmasti menee aikaa ennen kuin oppii elämään asian kanssa.

 

[ellen-]

Huomasin kirjoituksesi vasta nyt... IHANAA että teille on tulossa terve lapsi, olen ihan mielettömän onnellinen puolestanne!!!! :hug: :heart:

Meillä on kaikki hyvin sikäli että mitään vakavaa munuaissairautta ei pojalla pitäisi olla. Viime käynnillä taysissa otettiin myös verikokeita joiden mukaan viitteitä munuaisten vajaatoiminnasta ei ole. Myös ultrassa näytti siis kaikki hyvältä. Vielä odotellaan munuaismeetingistä tuloksia, joissa lääkärit käyvät tapauksemme läpi, jatkoseuranta riippu siitä mihin tulokseen he siellä tulevat...

Ymmärään huolesi mitä raskauteen on kuulunut, se on jotakin aivan hirveää kun saa pelätä lapsen puolesta, varsinkin kun olette yhden menetyksen kokeneet :'( Mutta nyt yritä nauttia raskaudestasi ja uskoa ja luottaa siihen että kaikki menee hyvin (helpommin sanottu kuin tehty), minä ainakin uskon että saatte terveen, elävän, ihanan vauvelin syliinne kun aika koittaa, oikein paljon onnea ja tsemppiä loppuraskauteen :hug: