Olen monesta paikasta lukenut, että voi oman kunnon mukaan tehdä kaikkea, mitä ennenkin, muttei aloittaa uutta. Olen kilpaileva harrastaja, jolla on omia hevosia sekä koulutettavia ja valmennettavia. Itse pidin ratsastamisesta taukoa noin 2 kk rv 9 - 18, silloin alkoi mahassa hölskyä, eikä tuntunut hyvältä.
Kun olo sitten muutenkin parani, nousin takaisin hevosen selkään (omia hevosia sekä koulutettavia) ja parhaimmillani ratsastin vielä 3 hevosta päivässä rv 30:lla. Hyppäämisen jätin heti alussa ja kuuntelin itseäni, joinain päivinä en mennyt selkään ollenkaan. Rankat valmennukset jäivät jo keväällä, kun ei koskaan tiedä, miltä tuntuu ja mitä kaikkea voi tehdä. Hevoset sai kuitenkin pidettyä kunnossa.
Toistaiseksi viimeisen kerran olin selässä kaksi viikkoa sitten, mutta sitten loukkasin jalkani (ei liittynyt hevosia), joten en ehkä enää pääse selkään, nyt viikkoja 37+2. Pahinta on tulla alas, joten vatsan kanssa kannattaa laskeutua pallille. Itse selässä oikeastaan vatsa unohtuu ja se onkin ainoa hetki päivässä, kun tuntee vatsalihaksia. Eli kuuntele itseäsi herkällä mielellä.