Rattaat haussa, vinkkejä!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Pikkuherra
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

Pikkuherra

Vieras
Kertokaapa vähän vinkkejä, rattaat haussa. Vauva on kohta 6 kk eikä viihdy oikein enää vaunukopassa, mutta ratasosassa puolimakuulla vielä valuu inhottavasti. Haussa olisi "perus"yhdistelmien (Teutonian Prestiget) ratasosan rinnalle jotkut kevyemmät rattaat sitten kun vauva osaa istua, joissa kuitenkin saisi kasvot työntäjään päin.

Meille hommattiin auton perään Gessleinin Buggy F4 -matkikset tarjouksesta lähinnä kaukaloa varten, joissa meillä on ollut kaukaloadapterit kauppareissuja varten (Britaxin kaukalo). Noissa on kääntyvät etupyörät ja hyviltä vaikuttavat muutenkin Teutonioiden rinnalle (isot takapyörät), mutta kun naaman saa vain menosuuntaan enkä näin pientä haluaisi vielä pitää siten.

Teutoniat taas haluaisin pitää talvea ajatellen, koska todettiin jo kevättalvella vauvan syntyessä, että ovat lumisessa maastossa ehdottomat (asutaan ihan taajama-alueella Hgissä, mutta lähellä metsää, pururataa ym. jossa käydään usein lenkillä), eli nuo sopisivat sitten, jos tulee ihan kunnolla lunta niin kuin viime talvina on ollut. Noiden ratasosa on kuitenkin keskustaan, kaupoille ym. liian raskas ja haluaisin ne kääntyvät etupyörät, takapyörät voivat kyllä olla vähän isommat.

Näitä olen miettinyt toistaiseksi:

Emmaljunga Ozone City (olisi kevyt ja ketterä, mutta yhdistelmä taas eikä mene kasaan irrottamatta istuinosaa)
Bugaboo Bee+ (kulkeekohan ollenkaan lumessa, istuinosan saisi kuitenkin naama työntäjään päin)

Muita ehdotuksia, kokemuksia? Toiveissa siis:

-käännettävä istuinosa
-kevyet ja ketterät, kapeat (julkisilla liikutaan aika paljon)
-menee pieneen tilaan
-neljä rengasta
 

Yhteistyössä