Refluksilääkeellä maitoallergia "piiloon"???

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sirpiina
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

sirpiina

Jäsen
03.03.2008
155
0
16
Hei! Olisikohan kenelläkään kokemusta tai tietoa voiko refluksilääkitykset esim. Gaviscon tai Zantac peittää alleen allergiaoireet?
Siis kun on kuitenkin mahdollista, että ne refluksioireet ovatkin allergian aiheuttamia.

Meillä sai esikoinen maitoallergiadiagnoosin noin 4.5 kk;n iässä. Oireet olivat
itkuisuus, levottomuus, jatkuva hikka, vihreät vaippaan kokonaan imeytävät ulosteet, "palanut" iho pepussa ja nukkumisvaikeudet (varsinkin päivällä).
Hän saikin sitten sitä kallista apteekin maitoa, jolla tilanne rauhoittui.

Toisella pojistamme oli sitten muuten samanlaiset oireet, mutta lisänä oli selvä nieleskely, eikä pitkällään voinut olla ollenkaan. Hänelle sitten annettiin (n. 3kk:n iässä) refluksidiagnoosi, johon tuo Zantac-lääkitys auttoi. Silloin lääkäriltä kysyin, voiko se lääkitys pitää allergiaa "kurissa" ja hillitä niitä oireita, eli hoidettiinko me vain lääkkeellä niitä allergiaoireita vai onko kyseessä pelkkä refluksitauti. En saanut kysymykseeni selkeätä vastausta, mutta ei ajatustani ihan täysin tyrmättykään.

Nyt sitten meillä on uusi vauva ( vähän yli 2kk) ja hänellä on taas hyvin paljon samanlaiset oireet kuin kahdella edellisellä, paitsi että hän pulauttelee paljon. Nla lääkärimme antoi suostumuksen aloittaa Gaviscon ja se on auttanutkin siihen, että pulauttelut ovat jnkv vähentyneet ja päiväunet parantuneet. Tosin oireeton poika ei ole vieläkään, meillä otetaan sellaisia tiukkoja aamupäivä ja varsinkin iltaitkuja (kohtauksenomaisia). Ongelmana meillä on tuo annosteluohje.. puoli tuntia aterian jälkeen.. just silloin ollaan jo unessa! Ja minkälaisia määriä olette kerralla antaneet ja monestikko päivässä?

Nyt sitten odotellaan lastenlääkärille kutsua ja yritetään pärjätä Gavisconilla. Poika saa rintamaitoa ja Tutteli Plus Omneonia lisänä lähinnä illalla yötä vasten. Oireisiin tuli lisäksi tuon Omneonin aloituksen jälkeen ajoittaisia (näyttäisi kutisevilta) "syheröitä" päänahassa ja poskissa, jotka häviävät Pantyson rasvalla.

Olisi kiva jos joku jaksaisi vastata tuohon otsikkoni kysymykseen ja muutenkin kommentoida asiaa. Mietin siis edellenkin, oliko jommalla kummalla pojista väärä diagnoosi, koskapa oireet kutakuinkin samanlaiset ja mikähän tämän kolmannen pojan kohtalo on? Pääasiahan on että lapsen saisi oireettomaksi, mutta en haluaisi syöttää turhaan lääkkeitä, jos selvitään pelkällä maidon vaihtamisella.

Kiitos sinulle, joka jaksoit lukea mietelmäni loppuun asti!

 
Meillä pojalla on todettu maitollergia ja käytössä on Neocate erityiskorvike apteekista. Sen lisäksi hänellä on refluksilääke Losec Mups jatkuvassa käytössä, 1 tbl 2 krt päivässä. Meillä allergiaoireet tulivat valvotuissa maitoaltistuksissa lääkityksestä huolimatta eli l'ääke ei peittänyt oireita. Koska lääkitystä jatkettiin altistusten aikana lääkärin ohjeistamana, uskon että lääkäri tiesi että lääke ei tulisi peittämään mahdollisia altistuksissa tulevia allergiaoireita. Meillä ruokatorvi oli mennyt jo niin huonoon kuntoon, että lääkitystä tarvittiin erityiskorvikkeen ohella saamaan ruokatorvi kuntoon.

2 kk vauvan osalta vaikuttaisi, että oireilua hänellä selvästi on vielä (huutokohtaukset). Olisikohan allergista oireilua? Myös rakenteellista vikaahan voi olla sen verran, että Gaviscon ei ole oikea lääkitys. Teidän perhehistoriaa ajatellen tutkailisin ensin allergian vaihtoehtoa lisää. Lisäksi nyt on tullut iho-oireitakin.
 
Vastaan vain lyhyesti, mutta mielestäni refluksilääkitys ei voi piilottaa maitoallergian oireita, koska se ei vaikuta kakan koostumukseen tai väriin jne..

Että siinä mielessä jos refluksilääkitys tuo avun, niin silloin on kyse refluksista. Mikäli oirehdinta jatkuu tai oireisiin kuuluu ihottumaa, kakan koostumus tai väri on outoa, niin se ei ole refluksi tai pelkkää refluksia, se saattanee sitten olla maitoallergiaa, joka oireilee monella eri tavalla..

Tässä minun lyhyt mielipiteeni näistä, itsellä refluksioireinen maitoallergikko -poika, pian 9kk.
 
Unohdin vielä sanoa, että Gaviscon on ehkä HUONOIN vauvoilla käytettävä refluksilääke. Se saattanee tuoda ensin avun, mutta sitten se pahentaa. Mutta kokeilemalla tiedät. Huutokohtaukset kertovat minusta vatsahappojen noususta, joka pahasti vaivaa...
 
Kiitos kommenteistanne! Allergia minullakin on nyt päällimmäisenä ajatuksena. Mutta on vain niin hämmentynyt olotila, kun noilla kahdella nyt jo isommilla lapsilla oli niin samanlaiset oireet ja molemmilla lähdettiin eri hoitolinjoille, kuitenkin saaden sitten oireeton lapsi (mistä tietysti olen onnellinen).

Ja sekin hämmentää, että tuo kakka on muuttunut tuon Gavisconlääkityksen aloituksen jälkeen selvästi keltaisempaan suuntaan, eikä ilmavaivojakaan ole niin paljon. Mietin vain sellaista vaihtoehtoa, että lääkitys auttaisi mahanlimakalvoa pysymään paremmassa kunnossa, vaikka jokin aine edelleen olisi allergiaoireita aiheuttamassa ts. pitäisi niitä allergiaoireita piilossa. Meidän nla lääkäri oli kylläkin sitä mieltä, että tuo kakan koostumus on varmaankin muuttunut lähinnä sen takia, että tuo pahin vauvojen ilmavaiva-aika on käytännössä ohi, tiedä tuota sitten!

Ja tuo Gaviscon lääkitys ei todellakaan ole paras vaihtoehto, siksipä me nyt odotellaankin lastenlääkärille pääsyä, kun tuo tk lääk. ei voi noita muita vaihtoehtoja määrätä. Jotenkin tuntuu, että pojalle on tullut sellaista nielun limaisuutta ja rohinaa tuosta lääkkestä.


 
Meillä on moniallerginen lapsi, jolla menee jatkuvalla lääkityksellä Losec Mups sekä Zyrtec ja silti allergiaoireet/refluksi puskee läpi, jos ruokavalio mättää. Meille ei tuo Gaviscon sopinut allergian takia (paljon lisäaineita). Gaviscon ei kai olekaan tarkoitettu jatkuvaan käyttöön, oliko siinä jotain alumiinia tms., joten ehkäpä saatta jonkun muun lääkityksen piakoin.
 

Yhteistyössä