S
Surullinen vaimo
Vieras
On oltu naimisissa melkein 30 vuotta. Liitto ollut ihan normaali ylä- ja alamäkineen. Sitten mies alkoi käyttäytymään omistuisesti. Esim lääkärireissulla viipyi monta, monta tuntia ylimääräistä. saattoi olla puhelimen ulottumattomissa viisi kuusi tuntia lääkäriajan jälkeenkin. Kun syytä kyseli, niin oli ollut autokaupassa. Ja sinne ei kuulema viitsi puhelinta ottaa. Lisäksi näillä reissuilla meni aina useita satoja euroja rahaa, mistä kukaan ei tiedä mihin.
Sitten alkoi yksinäiset lomareissut, ilman vaimoa ja lapsia pohjoiseen. Koskaan ei sieltä ole perheelleen soittanut. Ja suuttunut melkein jos hänelle on soittanut. Näillä reissuilla ostellut esim. tringejä itselleen. Joita ei ole ikinä ennen käyttänyt.
Nyt sitten miehen puhelimeen tuli noin viikko sitten viesti, että oli ihanaa maata ja jutella ihania asioita. Ja että kaipaa mistäni ja hänen lämmintä ääntään. Soita jos olet vielä kiinnostunut. Monta kertaa on keskusteltu, mutta mies ei tunnusta pettäneensä. Tämä viestinkin väittää olevan minun keksimän. Välillä väittää että kun on soittanut johonkin tällaiseen huorapuhelimeen. Niin tietokoneet sitten laittaa tällaisia viestejä.
Nyt on ilmi sota päällä. Mies ilmoitti aamulla lähtevänsä yksinään lomalle. Ei sitten lähtenyt kun sanoin siinä sitten lastemme kuullen, että isä menee huoralomalle. Ja kerroin kaikki, miten meillä on mennyt kahden normaalipalkkaisen ihmisen vuositulot huoriin ja niille soitettuihin puheluihin.
Mies väittää mun olevan luulotautinen. Vaikka järki sanoo varmaan jokaiselle, että on pettänyt ja monesti. On ollut vuoden ihmisiksi, mutta heti tämän viestin jälkeen tuli tarve lähteä yksin reissuun. Ei sitten lähtenyt, tuolla mököttää omassa toimistossaan ja mököttäköön.