Riitelyssä toisen loukkaaminen

[Pahoillaan]

Ymmärsin vasta nyt eron kynnyksellä kuinka julma olen ollut. Vuosikausia olen riidoissa ja hermostumississani mennyt henkilökohtaisuuksiin ja loukannut vaimoani ja nakertanut pikkuhiljaa hänen itseluottamusta. Riitojen jälkeen olen toki aina kovasti pahoitellut käytöstäni, mutten ole näköjään aidosti ymmärtänyt, ettei normaali riitelyyn kuulu toisen loukkaaminen.

Riitelyä seuraavana päivänä olo on minullakin ollut kurja ja olen vain toivonut toisen antavan minulle anteeksi. Ja koskapa arki on suhteessamme muuten toiminut hyvin, olemme jatkaneet eteenpäin yhdessä.

Tuntuu kauhealta huomata se, ettei itsellä ole ollut riitelyn taitoa. Eikä tosin malliakaan, koska omat vanhempani eivät koskaan riidelleet edessäni. Luulin jotenkin oman riitelymallini olevan ihan yleinen, että riidoissa voi antaa palaa vaikka henkilökohtaisuuksiakin, kunhan myöhemmin tekee sovinnon.

Nyt tahtoisin enemmän kuin mitään muuta auttaa vaimoani pääsemään yli tapahtuneen. Niin ettei siitä jäisi pysyviä traumoja. Olemme menossa parisuhdeterapiaan ja ainut toivoni on, että asiat siellä alkaisivat selviämään.

Nyt vihdoin (ehkä liian myöhään) ymmärrettyäni väärän käytökseni, tahtoisin saada vaimoni taas luottamaan itseeni ja siihen, etten enää toimi noin. Onneksi sentään pystymme erouhan aikanakin puhumaan asioista ilman lisäriitaa. Vaimolla vaan tulevat 15 vuoden loukkaamiset mieleen ja tilanne muuttuu kokoajan pahemmaksi.

Kunpa voisimme terapiassa kohdata ja käydä läpi nuo asiat ja toinen toistamme tukien pikkuhiljaa saisin vaimoni luottamuksen itseeni palaamaan.

Onko teillä kenelläkään muulla kokemusta vastaavasta? Miten teille on käynyt?

 

[no]

Harvoin ne asiat noin mustavalkoisia ovat. vanha sanonta on, että "yksi ei riitele".
Aika usein riidoissa loukataan, mutta sinä tunnut ottavan kaiken syyn niskoillesi. Johtuu kai huonosta omatunnosta ja halusta pelastaa liitto. Jos tilanne menee sinun katumuksen myötä pahemmaksi, niin outoa sekin on.

Sinä olet 50% liitosta, vaimo voi tehdä aivan mitä tahansa. Ja hyvin usein he ovat päätöksensä jo tehneet, kun toinen vasta herää tilanteeseen. Vaimolla voi olla jo uusi ihastus kehissä. Olisi hienoa, jos löytäisitte toisenne uudelleen, mutta sitä ei voi kukaan luvata.

 

[mököttäjä]

Mekään emme mieheni kanssa hallitse riitelyn jaloa taitoa. Suuttuessamme sinkoamme toisillemme aivan kamalia asioita, yleensä just henkilökohtaisuuksia jotka pitäisi jättää kokonaan riidan ulkopuolelle. Mieheni on vuosien varrella onnistunut todella nakertamaan itseluottamustani - samoin varmaankin minä hänen. Kaikkea ei voi unohtaa, en usko terapiankaan pystyvän siihen. Mutta toivotan teille kuitenkin onnea yritykseenne.

Minäkään en nähnyt kotona riitelyä. Isä mökötti muutaman päivän ja äiti kulki sen aikaa mahdollisimman hiljaa - ja me lapset yritimme olla huomaamattomia. Minäkin olin aikaisemmin mököttäjä, mistä mieheni raivostui entisestään. Pikkuhiljaa olen oppinut riitelemään - vaikka kyllä välillä mökötänkin.

Yhdessä olemme mieheni kanssa pysytelleet, mutta melko todennäköisesti tulemme eroamaan, jos tilanne ei muutu miksikään. Surullista, mutta ymmärrämme molemmat että näin emme voi jatkaa. Vanhanaikaista ehkä, mutta haluamme odottaa siihen, että lapset ovat muuttaneet omilleen.

 

[diipa daapa*]

Meillä oli eilen riita mihin liittyi minun syyttelystä aiheetta. Riidan jälkeen kerroin puolisolleni, etten halua riidellä kuulemalla minityksiä, jos on niin vaikeaa puhua saista ottakoon ennenmmin välimatkaa ja kertokoon sitten, kun on rauhoittunut. Kohdallani kävi niin, etten halunnut keskustella koko ihmisen kanssa kuin vasta illalla ja nukkumaan mennessä saimme tehtyä sovinnon.