Rintojen koko?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sohvis
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kyllä se on kokonainen nainen, johon ihastutaan. Tietenkin on mukavaa katsella kaunista ja hdelmäistä pove, kun kaupungilla on liikkeellä. Tissien kanssa, kun ei voi jutella eikä tehdä esim ruokaa.. Kaikki tisut on ihania.. ainakin ne, joita itse olen nähnyt..
 
Ihan vaan kirjoista luettuna, niin rotuoppaan mukaan naaraspuolisella ihmisellä tulee olla rinnat eli tissit.
Tämän vuoksi ei tuomari Makunenkaan edes päästä kehään yksilöä, jolla ei ole näitä rotuominaisuuksia. Vaikka olisi muuten kuinka hyvä yksilö ja säyseä := ))
 
Omani ovat D-kokoiset ja nautin suunnattomasti hyväilyistä. Vaikka surukseni on sanottava, että harvat miehet tajuavat miten eroottinen alue rinnat naiselle ovat.
Isot tai pienet, ei koolla ole väliä, hyväilyt ja suudelmat tuntuvat ihanilta.
 
Muistatteko myös kertoa miltä tuntuu, koska muutenhan mies ei sitä tiedä?
Ja vaikka miehellä olisikin jonkinlainen käsityn miltä se kenties tuntuisi, niin se on silti usein kerrottava. Voi saisinko hiukan rintojen hyväilyjä, kun se tuntuu niin ihanalle. Sekä suoraastaan hykertelette miehen käsittelyssä, niin jos tuosta mies ei opi niin on ihme.
 
Alkuperäinen kirjoittaja paratiisikesä:
Omani ovat D-kokoiset ja nautin suunnattomasti hyväilyistä. Vaikka surukseni on sanottava, että harvat miehet tajuavat miten eroottinen alue rinnat naiselle ovat.
Isot tai pienet, ei koolla ole väliä, hyväilyt ja suudelmat tuntuvat ihanilta.

voi olla, miltäs se sitten tuntuu kun niitä ei saisi pidellä eikä katsella , muuta kuin puoli väkisin, että sellaisiakin naisia on, miltä heistä mahtaa tuntua? Mistä se mahtaa johtua et naiset ovat niin erilaisia sillä alueella, ovatko he sitten pelkkiä peppunaisia?
 
toisinkin päin

Tervetuloa joukkoon mukaan. Toivottavasti se vielä jonain päivänä palkitaan meillekin ja saamme kosketella sekä katsella vapaasti. Tuota kokemusta en kylläkään haluaisi kenenkään miehen kokevan, vaikka itse olenkin siitä jollailailla pääsemässä yli. Kyllä se niin tärkeä asia tuo näkeminen on miehelle. Nimenomaan vapaaehtoisesti nähtynä ei puoliväkisin.

Alkuperäinen kirjoittaja paratiisikesä:
Omani ovat D-kokoiset ja nautin suunnattomasti hyväilyistä. Vaikka surukseni on sanottava, että harvat miehet tajuavat miten eroottinen alue rinnat naiselle ovat.
Isot tai pienet, ei koolla ole väliä, hyväilyt ja suudelmat tuntuvat ihanilta.

Tuntuuko vaatteiden päältä hyväily myös miellyttävältä?

Kosketus tuntuu ihanalta, kun se tehdään hellästi ja molemminpuolisessa yhteisymmärryksessä. Polvet notkahtavat, kun mies ohimennessään kevyesti hipaisee.

Humalaisten örisijöiden kouraisut lähinnä yököttävät, en minäkään kenenkään mulkkuun ensimmäiseksi kiinni käy.
 
Alkuperäinen kirjoittaja paratiisikesä:
Kosketus tuntuu ihanalta, kun se tehdään hellästi ja molemminpuolisessa yhteisymmärryksessä. Polvet notkahtavat, kun mies ohimennessään kevyesti hipaisee.

Humalaisten örisijöiden kouraisut lähinnä yököttävät, en minäkään kenenkään mulkkuun ensimmäiseksi kiinni käy.

Voiko tuo polvien notkahtelu tapahtua vahingossa tapahtuvasta kosketuksesta? Esimerkiksi hipaisu tungoksessa.

Ehkä ei kuitenkaan ihan tahattomasta hipaisusta polvet notku, mukava väristys voi kyllä syntyä.
Omasta mielestäni on paljon eroottisempaa, jos mies pienen flirtin jälkeen hiukan hipaisee, vaikka muka tahattomasti. Mutta tämä on ihan henk.koht. mielipide, pidän koskettelusta.
 
Tanssin hyvän rintavarustuksen omaavan kanssa.Töröttivät niin haastavasti valkoisen paitapuseron alta hyvien liivien tukemana.Kihnutin itseäni hänen rintoihin ja tuntui hyvältä.Jossain vaiheessa rintojen omistaja ajatteli,tämä ei ole soveliasta ja halusi lopun tanssin säädyllisellä tavalla.Mikäs siinä.Kyllä te naiset rintoinenne kaikkine olette eroottisia kapineita.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sohvis:

Juuri tuon hinkkaamisen vuoksi en enää käy tansseissa. Epämiellyttävää, kun tuntematon mies ylittää intiimin rajan. Tosi tavallista, että imelä mies yrittää käpälöidä, vie kätensä, jonka paritanssissa pitäisi kevyesti tukea naista selästä, kainalon alta rinnalle ja siitä taas nimellisesti selkäpuolelle.

Sitten on nuo tyypit, kuten ilmeisesti sohviskin, jotka litistävät itseään vasten, hinkkaavat myös lantiotaan ja jalkoväliään naisen vatsaan. Päälle vielä imelät kaksimieliset jutut ja vihjailut. Kiitti mulle riitti tanssahtelut. Tansseista on aika turha hakea yhtään fiksua tyyppiä. Aremmat ovat taas niin jäykkiksiä ja haisevat vahvasti joko hielle tai ällölle partavedelle. Pukeutuminenkin on vallan kaameaa. Miehillä tavallisesti epäsopiva pikkutakki tai keinokuitunen paita, josta hien haju ei lähde pesemälläkään.

Vaikka tanssiminen olisi muutoin kivaa, niin miesten käytös ja , jota vielä on yleensä tehostettu humalalla on vienyt halut tanssiin.
 
irmeli-

Mistä asioista tanssiessa voi jutella?
Voitte myös laittaa tähän muistin virkistämiseksi miehille suunnatun tanssittajan kultaiset säännöt.
Näin tanssitaidottomalle tuo edellinen kuvauksenne meni hiukan ohi, kun se käsi meni kuitenkin kainalon ali rinnalle.
 
Tässä onkin asian, johon lankean joka kesä=( Alkukesän huumassa unelmoin lavatansseista, joissa liitelen huikean seksikkään uroon käsivarsilla...totuuden ollessa humpan jytkettä hikisen pallomahan likistyksessä. Juu, ja sitten sitä pilin hinkkausta seksikkyyttä kuvitellen.
 
Irmeli saanut vissiin epämiellyttäviä käpälöintikokemuksia tanssilavoilta.Kiva on hinkata naisen tissejä tanssiessa.Pitää kuitenkin aistia milloin se sopii.Joskus nainen on sulaa vahaa tollasen hinkkaamisen takia,jotkut eivät tykkää sellasesta.Yleensä sen vaistoaa naisesta kenen tissejä kannattaa lähestyä.Hienhaju epämiellyttävä erite.Olen siitä hyvilläni,vaikka kuinka rehkin ja hiki pintaan,en haise hielle .Voin pitää samoja vaatteita päälläni vaikka viikon,eivät haise miltään.Tanssiessakaan en haise hielle yhtään.En pahemmin hikoilekaan.Dödöjä en käytä lainkaan.
 
Kun naisesta vaistoaa, kenen tissejä ei kannata hinkata, niin siitä tavallisesti seuraa, että miesten haussa saakin istuskella ja katsella, kuinka parketilla hinkkaillaan. Paritanssiharrastajat ovat erikseen ja keskittyvät tanssiin eivätkä juttele. Mutta suurin osa harrastaa paritumistanssia. Miehet oikein seuraavat, ketä naista saa kunnolla hinkata ja kuka on otollinen kaikille näöstä ja hajusta riippumatta. Kyllä vientiä silloin riittää.
 
Joskus näkee aurinkoisen kauniin naisen.Rintavarustus on pienemmästä päästä.Tollasen naisen nähdessään rinnan koko on sekundäärinen asia.Hän,tämä aurinkoinen kaunis,viehättävä nainen ,vartalo täydellinen,kauniit kasvonpiirteet.Kyllä se ihminen on kuitenkin tärkeintä.Rintojen koosta riippumatta.Olen tavannut ja tunnen joitakin pienirintaisia naisia.Pari kappaletta heistä aivan ihastuttavia naisia.
 
Minulla on hehtaarihinkit ja olisin koska tahansa valmis lahjoittamaan nämä ensimmäiselle halukkaalle.
Helteillä ja muutenkin iho on rikki rintojen alta. En pysty kunnolla pesemään + kuivaamaan.
Nukkuessa painaa selkää ja muutenkin ovat jatkuvasti tiellä.
Luomua ovat tottakai.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lollottaja:

Nauti rinnoistasi.Kyllä keksit jotain avuksi.Hyviä liivejä,jotain.Isot rinnat ,wauuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lollottaja:
Helteillä ja muutenkin iho on rikki rintojen alta. En pysty kunnolla pesemään + kuivaamaan. Nukkuessa painaa selkää ja muutenkin ovat jatkuvasti tiellä.
Itseltäni ei onneksi mene iho rikki koskaan, eikä pesemisessä saati kuivaamisessa ole mitään ongelmia.

Nukun aina liivit päällä, muuten ei voi nukkua ollenkaan. Ja tiellähän nuo ovat aina, sille ei voi mitään. :(

Mielestäni koko ei ole niinkään tärkeä kuin rintojen muoto ja symmetria. Pienet nätisti nöpöttävät sojottimet voivat olla yhtä seksikkäät kuin massiivisen suuretkin. Ikävintä ovat ns. eriparia olevat rinnat ja pahasti repsahtamaan päässeet tai muuten vaan oudon muotoiset. Niistä kun ei oikeastaan saa seksikkäitä muuten käymällä alan lääkärillä.

Poven toppailu muuten kannattaisi jättää väliin. Jotenkin kornia kun vaatteita riisutaan ja sieltä rintsikoista sitten tipahtelee niitä paperinpaloja. Ja sama pojille eli jätetään ne etumustoppaukset kotiin. ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Joku muu:

Kaikkein kamalimman malliset on sellaset kaapelinvetohanskan malliset, jotka killuu alaspäiten ja niissä on napa välissä.
 
Yhteistyössä