Henri Heikkinen
Häpeilemätön blogini (olen muuten ehdolla eduskuntaan 2011)
Kataisen linja perustuu tieteeseen >>
Kehitysmaan keisarilla ei ole vaatteita
4.8.2010 0.02 | Henri Heikkinen | Yleinen, Julkinen talous, Politiikka, Ulkomaat, Idiootit
Karvaisia käsiä on hierottu yhteen ja reilun kaupan kuohuviiniä kilistelty, kun uusimmassa "lamabudjetissa" nostettiin kehitysavun määrää entisestään, suuremmaksi kuin koskaan. Miljardin euron kehitysapu tuntuu minusta kohtuuttomalta, varsinkin kun Suomi samaan aikaan ottaa monta miljardia lainaa. Kehitysmaa-aktiivien mielestä suunta on kuitenkin oikea, vaikka summa on heidän mielestään riittämätön eikä vastaa presidentti Kekkosen ja demariministeri Väinö Leskisen vuonna 1970 antamaa 0,7% sitoumusta.
Miljardiluokan kehitysapurahojen lisäksi teollisuusmaat sitoutuivat ilmastohysteriassa rahoittamaan kehitysmaiden puuhia ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi ja sen hillitsemiseksi. Suomen osuus tästä potista on 110 miljoonaa euroa vuosina 2010-2012. Varojen tulee olla uusia, eikä niitä saisi ottaa nykyisestä kehitysavusta. Voidaanko niiden koskaan odottaa tuovan mitään mitattavaa tulosta?
Maailmanlaajuisesti kehitysapua maksetaan yli sata miljardia euroa vuodessa. Avun hyödystä on hyvin vähän tutkimustietoa, ja ainoa varmuus onkin, että miljardien eurojen "bisnes" varmasti vaikuttaa vastaanottaviin yhteiskuntiin. Myös lähtömaihin kehitysapu on luonut miljoonabisneksen kansalaisjärjestöille ja synnyttänyt kokonaan uusia tästä menoautomaatista riippuvaisia ammattiryhmiä. Esimerkkinä kotimainen Kehitysyhteistyön palvelukeskus, joka ei itse edes tee varsinaista kehitysyhteistyötä, vaan toimii "alan järjestöjen" eräänlaisena keskusjärjestönä 5,3 miljoonan euron kehitysyhteistyövaroista tuetulla vuosibudjetillaan. Vuonna 2009 Kepan kulut olivat yhteensä 5,7 miljoonaa, eli muuta kuin valtion rahaa oli pelissä lähinnä nimellinen summa. Pelkkiin palkkoihin kului Kepan vuoden 2009 rahoista suunnilleen puolet.
Itse asiassa kehitysavun pitkäaikaisvaikutuksista ei tietääkseni ole juuri mitään tutkimusta. Käsittääkseni kehitysapua arvioidaan hyvin lyhyen aikavälin vaikutusten perusteella, vaikka sitä on jaettu jo kymmeniä vuosia. Toisaalta puhuttaessa inhimillisestä kehityksestä ja elämänlaadun paranemisesta on tuloksia vaikea mitata, eli käytännössä kehitysavussa on hyvin vähän tulosvastuuta. Tämä heijastuu myös Suomen jakamissa avustuksissa. Erilaiset järjestöhankkeet, joihin esimerkiksi vuonna 2009 paloi 83,7 miljoonaa euroa, vetävät lukijan sanattomaksi. Moneenko näistä hankkeista lukija laittaisi omaa rahaansa?
Otan satunnaisen esimerkin: ETRA-liitto ry sai 68 000 euroa ja parina aiempana vuonna verran, yhteensä 204 000 euroa Nepalin "terveys- ja tupakkatietoisuus" -projektiin. Hankkeen tavoite on tarkkaan määritelty: se parantaa terveystilannetta ja poistaa köyhyyttä. Keinoina mm. tupakoinnin vastaisen materiaalin jakaminen ja tupakoimattomuusklubien perustaminen.
Veikkaisin, että rahalla on maksettu ETRA-liiton työntekijän palkkoja ja kustannettu parin tyhjäntoimittajan Nepalinmatkat. Kun köyhä nepalilaispoika löytää työn läheisen kaupungin liimatehtaasta tai puunkaatajana viidakossa, niin suomalaisen idealistin ajatukset varmasti kaikuvat kirkkaana mielessä. "En minä tuota tupakkia kun se on niin epäterveellistäkin". Jotenkin kuvittelisin, että tavallisen nepalilaiskoulun ykköshankintoja olisivat koulukirjat tai pätevät opettajat tupakanvastaisen propagandan sijaan.
Suurin osa kehitysrahoista kanavoidaan YK-järjestöjen, kansainvälisten kehitysrahoituslaitosten ja EU:n kautta. Lisäksi on kahdenvälistä yhteistyötä, joka on Suomen ja kohdemaan hallitusten välistä yhteistyötä. Näidenkin tietoja ulkoministeriö on sivuillaan listannut, mutta rahojen todellisesta käytöstä ei voi saada mitään varmuutta. Suomen 350 000 eurolla vuosittain tukema hanke voi "tukea egyptiläistä yhteiskuntaa muutoksessa kohti moniarvoisuutta ja vähentää köyhyyttä". Veronmaksajan näkökulmasta rahat häviävät kuin kamelin pieru Saharaan.
Huomionarvoista on, että kehitysavun nimissä tuetaan Pohjois-Korean diktatuuria, myös suomalaisten rahoilla, sillä ainoastaan teollisuusmaiden avustuksilla nykymeno voi siellä jatkua. Suomi jakaa avustuksia myös Kiinaan, josta se lainaa rahaa alijäämäistä budjettiaan varten, josta se jakaa avustuksia Kiinaan. Järkevää? Ei minusta.
Yritin löytää järjellisiä hankkeita mutta lopetin etsimisen, kun verisuonet alkoivat pullistua päässäni. Hankkeiden tavoitteet olivat ympäripyöreitä ja toiminnot juuri jotain sellaista diibadaabaa, jota voisin kuvitella itse säveltäväni, jos yrittäisin saada ilmaista rahaa jostain taikaseinästä. Pienehköt avustukset hajautettuna parillesadalle eri järjestölle satoihin eri kohteisiin eivät aivan varmasti tuota mitään järjellistä ja pysyvää tulosta, paitsi järjestöjen työntekijöille, jotka palkkaavat itsensä ja pääsevät tutustumaan eksoottisiin maihin.
Avustamisen ympärille onkin kehittynyt suunnaton bisnes. Arvioiden mukaan maailmalla ainakin puoli miljoonaa ihmistä erilaisissa järjestöissä ja valtioiden organisaatioissa saa toimeentulonsa kehitysyhteistyömäärärahoista. Uskoisin, että Suomessakin yli tuhat ihmistä parissasadassa eri järjestössä. Vanha viisaus sanoo: Harva asia on niin pysyvä kuin valtion rahoilla käynnistetty määräaikainen projekti.
Surkuhupaisaa on, että moni hanke ei koskaan valmistu, tai jos valmistuu, kuihtuvat tulokset nopeasti heti rahoittajien poistuessa. Valmetit ruostuvat metsään ja kaivon pumppu hajoaa, koska niitä ei kukaan varsinaisesti omista. Vaihtoehtoiesti korruptoitunut virkamies myy ne eteenpäin.
Toisaalta jos rahat ovat edes menneet johonkin konkreettiseen, voidaan puhua jo osavoitosta. Huomattava osa kehitysmaille tarkoitetuista rahoista ei ole koskaan mennyt sveitsiläistä pankkitiliä kauemmas. Korruptoituneille hallituksille myönnetyt lainat ja avustukset päätyvät eliitin taskuihin ulkomaisille pankkitileille sen sijaan, että mainoksen luurangonlaiha pikkupoika, jonka ympärillä pörrää kärpäsiä, niistä paljoa kostuisi.
Ehkä kuitenkin parasta tässä koko kehitysapuhässäkässä on, että monen tutkijan, esimerkiksi afrikkalaislähtöisen naisekonomistin Dambisa Moyon mielestä kehitysapu on Afrikan maiden köyhyyden perimmäinen syy. Kenialainen ekonomisti James Shikwati sanoi asian vielä suorempaan: "Jumalan tähden, olkaa hyvä ja lopettakaa [kehitysapu]". Kehitysapu ei ole luonut työpaikkoja vaan päinvastoin hävittänyt niitä ja tarjonnut erinomaisen kasvualustan korruptiolle. Valtiot ottavat kehitysavun itsestäänselvänä vastikkeettomana rahana ja käyttävät sen omiin tarkoituksiinsa, eikä yrittäjyys kukoista.
Miksi Joe-poika Afrikasta kasvattaisi maissia, jos hän ei saa sitä myytyä torilla, kun WFP:n pakettiauto tuo päivittäin ilmaiset ruoat? Aalto-yliopiston kansantaloustieteen professori Pertti Haaparanta kirjoittaa, että avokätinen käytettyjen vaatteiden lahjoittaminen Afrikkaan on supistanut paikallista tuotantoa 40% ja vähentänyt tekstiiliteollisuuden tuotantoa 50%. Miten olisi käynyt Finlaysonille aikanaan, jos esimerkiksi saksalaiset olisivat jakaneet ilmaiseksi kaikille tekstiilejä? Hyvää tarkoittavasta avusta on siis luultavasti enemmän haittaa kuin hyötyä. Kaikesta tästä huolimatta kehitysyhteistyötä pidetään tärkeänä myös Suomessa.
Ulkoasianministeriö teettää vuosittain tutkimuksen suomalaisten mielipiteistä kehitysyhteistyön suhteen. Tämänvuotisessa gallupissa 80% vastaajista piti kehitysapua erittäin tai melko tärkeänä. Turhana sitä piti noin 18% vastaajista. Tutkimuksen mukaan tärkein syy kehitysavulle on, että rikkailla mailla on velvollisuus auttaa kehitysmaita. Näyttää siis siltä, että kehitysavun takana on kansan vankka tuki.
Mielenkiintoiseksi gallup menee, kun katsotaan tuloksia eteenpäin. Vastaajista 61% oli sitä mieltä, että kehitysyhteistyömäärärahat tulisi säilyttää ennallaan. Leikkaamisen kannalla oli 20% kyselyyn osallistuneista. Kuitenkin vain 14 prosenttia vastaajista tiesi, miten paljon kehitysapua annetaan. Lähes 40% vastaajista kuvitteli avun suuruuden olevan 150 miljoonaa euroa, 15% kuvitteli sen olevan vain 15 miljoonaa euroa, eikä 21% vastaajista yrittänyt edes arvata määrää. Kysyttäessä Suomen kehitysavun tehokkuudesta ja tuloksellisuudesta 4% vastaajista sanoi, että väittämä vastaa erittäin hyvin hänen näkemystään, 64% vastasi väittämän vastavaavan melko hyvin hänen näkemystään. Luottamus on kova, varsinkin, kun monikaan vastaajista tuskin osaa nimetä yhtään konkreettista avustuskohdetta. Köyhät ja Afrikka ei kelpaa vastaukseksi.
Tietojen lähteeksi useimmat mainitsevat television. Moniko näistä vastanneista on koskaan saanut kehitysavusta mitään muuta tietoa kuin WFP:n televisiomainoksen, jossa lentokoneet, laivat ja helikopterit vievät ruokaa, afrikkalaislapset hymyilevät ja Sean Connery sanoo loppukaneetin?
Kyselytutkimuksissa on aina se ongelma, että ihmiset usein, mikäli heillä ei ole omaa mielipidettä tai aihe on arka, vastaavat mielestään "oikein". Tätä ilmiötä kutsutaan vasteharhaksi. Esimerkiksi kotitaloustiedustelujen, joissa kysytään suomalaisten alkoholinkäytöstä mukaan Suomessa ostetaan alle puolet siitä alkoholista, jonka Alko todellisuudessa myy. On siis mahdollista, että kehitysavun pitäminen melko tärkeänä (53% vastaajista) ja melko tehokkaana (64% vastaajista) on sellainen "nojoo" -vastaus, jonka suurin osa olettaa olevan hyväksyttävä vastaus. Kun yli 50% vastaajista luuli kehitysavun määrän olevan merkittävästi pienempi mitä se oikeasti on, eikä oikeaa määrää kerrottu gallupissa, voidaan tulosta pitää vähintäänkin vääristyneenä. Epäilen, että tulokset muuttuisivat, mikäli kehitysavun ongelmia ruodittaisiin enemmän julkisuudessa.
En ole kuitenkaan kehitysapuvastainen vaan samoilla linjoilla presidentti Martti Ahtisaaren kanssa. Hän on sanonut, että perinteinen keino jakaa rahaa köyhyyden lievittämiseen on tullut tiensä päähän. Sen sijaan kehitysmaihin tulisi viedä koulutusta ja luoda työpaikkoja.
Sotilasjunttien ja leopardihattuisten heimopäälliköiden johtamille maille ei tulisi antaa mitään tukea, vaikka kyseessä olisi miten humanitäärinen kriisi tahansa, sillä ainoastaan kriisin kautta voidaan tällaiseen maahan saada muutosta. Kim Jong-il on vallassa ainoastaan sen vuoksi, ettei Pohjois-Koreassa, kiitos länsimaiden, ole vielä tarpeeksi kurjaa vallankumoukseen. Ylikansoittuneiden maiden ruokatuki pitää saada vaihdettua omavaraisuuteen. Myös erilaiset tuontirajoitukset kehitysmaiden tuotteille tappavat Afrikan lapsia.
Kehittyvissä maissa maatalous on paikallisen elinkeinotoiminnan kannalta niin kriittinen tuotannonhaara, että sen tuhoaminen länsimaiden ylituotantoa dumppaamalla pitäisi luokitella rikokseksi ihmisyyttä vastaan. Valtion avustuksia ei pidä myöskään antaa millekään yksityisille järjestöille, vaan heidän pitäisi kyetä keräämään omat varansa yksityisiltä lahjoittajilta. Nykyinen malli ei kannusta tulosvastuullisuuteen vaan luovaan avustushakemusten kirjoitteluun.
Mielestäni paras tapa auttaa järjestön kautta on antaa mikrolaina ahkeralle yrittäjälle. Tällaista palvelua tarjoaa esimerkiksi Kiva -niminen mikroluotottaja.
Kehitysavun suhteen Suomen tulisi ottaa mallia Kiinasta. Sen sijaan, että rahaa laitetetaan hukkaan, kiinalaiset näkevät esimerkiksi Afrikan erinomaisena taloudellisena mahdollisuutena. Investoinnit kehitysmaihin vaurastuttavat niin Suomea kuin kohdemaata ja taloudellisen vapauden lisääntyessä myös elintaso nousee. Meidän tulisi rakentaa kehitysmaihin teitä, kaivoksia, öljyputkia ja rautateitä, jolloin infrastruktuuri paranee. Se ei voi olla kuitenkaan niin, että kaikki käydään rakentamassa ja annetaan paikallisten haltuun vastikkeetta, jolloin käy kuten metsän reunaan ruostuville Valmeteille. Valtio voisi houkutella kotimaisia yrityksiä investoimaan kehitysmaihin, mikä tietäisi työpaikkoja paikallisille. Outokumpu, Neste ja muut voisivat hyödyntää Afrikan suunnattomia luonnonvaroja ja jalostaa niitä siellä paikallisin voimin myytäväksi maailman markkinoille. Kehitysmaat tarvitsevat investointeja, jotka tuovat työtä kansalle ja kasvua talouteen.
Ei ole häpeä tehdä kehityspolitiikkaa niin, että taustalla vaikuttavat suomalaisen teollisuuden intressit ja oman edun tavoittelu, kun lopputulos on kuitenkin kaikkien kannalta parempi kuin nykyinen malli. Vihreiden hämäämiseksi kaikki edellämainitut toimet saadaan hyvin kirjattua budjetissa kehitysavuksi. Miljardin vuosittainen kehtysapu voisi tuottaa puolitoista miljardia voittoa. Mikäli me emme tee sitä, joku muu tekee. Tällä hetkellä Kiina valtaa Afrikkaa kiihtyvällä tahdilla ja EU:lle jää sivustakatsojan rooli. Pian Kiina tekee yksin talouden keinoin ja paikallisten suostumuksella Afrikassa saman, minkä eurooppalaiset väkivalloin 1800 -luvulla. Enkä usko, että Hu Jintao tarjoaa meille edes Belgian Kongoa.
Joku voi miettiä kiinalaisten harrastamaa työehtojen polkemista ja huonoja työoloja, mutta koskisiko sama ongelma suomalaisia? En usko, sillä suomalaisten tapana ei ole toimia lakien vastaisesti ulkomaillakaan ja valtio voi huolehtia osaltaan siitä, ettei tukieuroja käytetä väärin. Punavihervasemmisto luonnollisesti vastustaa ehdotustani, koska kapitalismi on paha. He mielummin jatkavat vahingollista toimintaa, joka tuntuu hyvältä sen sijaan, että tehtäisiin aidosti hyödyllistä, joka tuntuu pahalta. Mielestäni on mahdotonta kiistää, etteikö tärkeintä olisi synnyttää paikallisille työpaikkoja, jotta kohtuullisesti toimeentuleva ja paikallisista riistäjistä riippumaton keskiluokka voi syntyä. Tarkoitan siis oikeita työpaikkoja enkä mitään pilipalihankkeiden leikkityöpaikkoja. Kun väestön varallisuus ja koulutustaso kohenevat, syntyy markkinoita myös paikalliselle palvelu- ja muulle liiketoiminnalle.
Moni virasto, järjestö ja yritys hyötyy kehitysavun ilmaisesta rahasta niin paljon, että lobbareita nykyiselle järjestelmälle varmasti löytyy. Kuka nyt vapaaehtoisesti luopuisi saamastaan vallasta ja eduista. Rahaa täytyy saada jatkuvasti lisää, jotta voidaan tehdä enemmän, vaikka tuloksista ei ole mitään takeita. Pääasia että oma ja kaverin työpaikka on turvattu. Jos kehitysmaiden elintaso nousisi, menisi auliiden auttajien elämältä tarkoitus. Toki useimmat alalla toimivista kuvittelevat samalla edistävänsä yleistä hyvää ja sielut vilahtelevat taivaaseen samaa tahtia kuin kolikot kilahtelevat maailmalle.
Köyhyys on heille loppujen lopuksi vain bisnestä, jota kaiken lisäksi tehdään toisten rahoilla. Jos kyse ei olisi aidosti hyvää tarkoittavasta auttamistoiminnasta, sanoisin, että melko alhaista touhua.
