RUOKAHAASTE vk. 42

Inkiväärinen kaalijuttu


400g kiinankaalia (käy varmasti peruskaalikin)
500g tomaattimurskaa
sipuli
4 valkosipulinkynttä
2rkl raastettua inkivääriä
soijakastiketta
mustapippuria

Pilko kaalista ohuita suikulei, raasta pilko ja murhaa loput ainekset.
Paistele sipulia, inkivääriä ja kaalia hetki öljyssä pannulla.
Heitä sekaan tomaattimurska, soijakastiketta ja mustapippuria ja miksei muitakin mausteita makusi mukaan. Hauduta 25-30 min.
Kasaa annos lihan, tofun, halloumin ja/tai riisin, pastan, perunan kanssa lautaselle, asettele rehun lehti keon päälle kuin mikäkin ruokabloggaaja, ota kuva ja tajua kaikissa olevan tarkennuksen päin kaalimaita sekä annoksen näyttävän lähinnä vain tomaattikeolta. Voila!

Hyvää oli vaikka kuva ei annakkaan niin olettaa :D
 
  • Tykkää
Reactions: Rätti Väsynyt
YRt4.jpg

Kaalikääryleet (kuvassa yksi kaalikääryle, peruna, neljä porkkanan palaa ja puolukkasurvosta)

n.3-4 kg kaali
800 g jauhelihaa
1 sipuli
2 dl puuroriisiä
2 lihaliemikuutio
mustapippuria
meiramia
suolaa
siirappia
5 dl kermaa
keitinlientä

Koverra kanta pois kaalista.
Pistä kaali isoon astiaan ja keittele sitä suola vedessä, samalla irrota lehtiä sitä mukaan miten ne irtoavat.
Kun lehdet menevät pieniksi ota kaali pois vedestä ja pilko loppu kaali pieneksi palasiksi ja keitä palaset pehmeiksi.
Kuivaa lehdet talouspaperilla.
Pilko sipuli.
Ruskista jauheliha ja lisää sipuli ja lihaliemi joukkoon.
Voit keittää myös riisin kaalinkeitinliemessä tai ihan normissa vedessä, mutta joka tapauksessa lisää 1 lihaliemikuutio joukkoon, keität sitten kummassa hyvänsä.
Muista ottaa keitinlientä talteen.

Sekoita sitten kaalin palaset ja riisi jauhelihojen sekaan.Mausta.
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Ala laittamaan täytettä lehtiin(laita täytettä mielesi mukaan, tietysti riippuen lehden koosta jne..) ja rullaa ne somiksi=) kääryleiksi.
Asettele ne hyvin tiiviisti vieriviereen joko pellille tai hyvin voideltuun vuokaan.

Laita kääryleet uuniin ja kun ovat saaneet kauniin ruskean pinnan (kestää n.1h)laita päälle siirappia,kermaa ja keitinlientä. Sivele sitten sudilla ja käännä kääryleet.
Odota taas kun toinen puolikin on kauniin ruskea ja tee samat, paitsi nytten ei tarvitse enää kääntää kääryleitä.
Pudota asteet 100 ja anna vielä olla vähän aikaa.
 
Viimeksi muokattu:
Kaalikeitto




En mitannut aineksia. Kattilallinen sitä tuli.

vettä
2 porkkanaa
puolikas kaali
400g sika-nauta jauhelihaa
tuoretta meiramia
suolaa
mustapippuria
basilikaa
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
  • Tykkää
Reactions: Rätti Väsynyt
Alkuperäinen kirjoittaja Rätti Väsynyt;29117507:
Skarlet ja Rofessional Kiever vois laittaa isommat kuvat vai mistä mie kaivan osotteet?

No aijaa ei anna enää ottaa oikeella klikkauksella "copy image location", siksi saa vaan tommosen typerän pökäleen.

Miten Triplaisä taiko viimeks ne isot kuvat äänestykseen?
 

Yhteistyössä