S
Shandi
Vieras
Olen 21-vuotias nainen ja aviossa olen ollut vuoden. Aloin seurustella mieheni kanssa kolme vuotta sitten. Mieheni on 41-vuotias ja itse olen aina pitänyt vanhemmista miehistä.
Olemme erittäin aktiivisia ja saatamme harrastaa seksiä kolme-neljä kertaa päivässä. Olemme myös kokeilleet erilaisia "kokoonpanoja, naistä aatonaaton porukka oli yhtä juhlaa!!
Eri foorumeilta saimme kerättyä mukavan porukan meille; kuusi miesta ja kuusi naista. Miehet hankki mieheni ja minä hankin naiset. Koska tahdoimme sellaisen porukan, jossa ei ihmiset tunne toisiaan, niin "värväyksen" teimme netissä vaihdellen sähköposteja.
Kaikki siis lähtötilanteessa tiesivät, mihin olivat ryhtymässä. Miehet ja naiset hommasimme mukaan hieman omien mieltymyksen mukaisesti... nurehkoja naisia ja vanhempia miehiä.
Alku meni hieman kankeasti, mutta kun viini ja sauna alkoivat vaikuttaa niin tunnelma keveni kyllä nopeasti ja toiminta kävi rohkeaksi... ja kaikki saivat tarpeeksi!
En ole vielä miehelleni kertonut, mutta tahdon pian uudelleen illanviettoa emännöimään!