A
ananas
Vieras
hei,
meillä on pian 8 kk ikäinen vauva ja "ongelmana" on hänen aikainen nukkumaanmenonsa. rytmimme on nyt mukautunut sellaiseksi että aamulla noustaan n klo 7 ja nukkumaan mennään klo 19. väliin jää kahdet päiväunet, joiden kestot vaihtelee mutta yhteensä noin 2 tuntia päivässä.
haluaisimme perheenä että nukkumaanmeno olisi lähempänä klo 20, se vaan helpottaisin arkea huomattavasti + mieheni ehtisi viettää enemmän aikaa lapsen kanssa arkisin työpäivän jälkeen.
tällä hetkellä hereilläolojakso on maksimissaan neljä tuntia, usein siten että vauva herää päiväunilta klo 15 ja on siitä eteenpäin hereillä nukkumaanmenoon saakka. tästäkin viimeinen tunti tuntuu välillä todella pitkältä, vauva tuntuisi haluavan jo nukkumaan. olen miettinyt kolmansien päiväunien tuomista takaisin mutta ei siinäkään oikein ole mitään järkeä, varsinkaan päivinä jolloin lapsi tosiaan herää toisilta uniltaan klo 15 (kolmannet unet olisivat sitten vasta puoli kuuden aikaan!).
onko kellään ideoita / kokemuksia?