Saa kai ihminen malttinsa menettää :0

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tikku
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Tikku

Jäsen
30.04.2007
535
2
16

Lehti: Mies hyökkäsi naisen ja vauvan kimppuun
Maanantai 25.5.2009 klo 08.44

Mies kävi naisen ja tämän puolivuotiaan lapsen kimppuun ruokakaupassa Vantaalla, Metro-lehti kertoo.

Myös kolme muuta ihmistä joutui vuonna 1958 syntyneen miehen silmittömän riehunnan uhriksi viikko sitten tiistaina.

Kolmekymppinen nainen oli tullut kuuden maissa illalla Vantaan Simonkylässä sijaitsevaan Valintataloon puolivuotiaan lapsensa kanssa, kun mies äkkiä hyökkäsi hänen kimppuunsa. Mies kaatoi naisen maahan, repi hiuksista ja löi naisen päätä lattiaan useita kertoja. Hän myös tönäisi kumoon lastenrattaat, joissa puolivuotias lapsi oli.

Kaikeksi onneksi äiti ja lapsi selvisivät välikohtauksesta vähäisin vammoin.

Seuraavaksi mies löi vuonna 1982 syntynyttä miestä ostoskorilla lujaa kasvoihin. Sen jälkeen hän alkoi repiä alle kaksikymppistä poikaa niskasta, jolloin pojan paita repesi. Mies myös potkaisi poikaa selkään. Pihalla hän vielä huitaisi ohiajanutta pyöräilijää.

Lopuksi mies yritti käydä myyjän kimppuun. Myyjä oli kuitenkin vetäytynyt kauemmas ja soittanut hätäkeskukseen, Metro kertoo.

Poliisi otti miehen kiinni. Hän ei tuntenut uhrejaan.

- Saa kai ihminen malttinsa menettää, riehuja perusteli käytöstään poliisille Metron mukaan.

IL
 
Alkuperäinen kirjoittaja :
Siis täh? 25.5 on tänään.Tuskin tuo ole vartti sitten tapahtunut

NO ei, kun eilen kuuden maissa illalla. Tai siihen aikaan nainen lapsineen on kauppaan mennyt ton jutun mukaan.

Selitys on kyllä "paras" aikoihin :O

Alkuperäinen kirjoittaja CousCous:
Alkuperäinen kirjoittaja :
Siis täh? 25.5 on tänään.Tuskin tuo ole vartti sitten tapahtunut

:attn:
Myös kolme muuta ihmistä joutui vuonna 1958 syntyneen miehen silmittömän riehunnan uhriksi viikko sitten tiistaina.
:attn:

Ymmärrän että lehdessä on viikko sitten tapahtunuttta.
Mutta miten ihmeessä sellaista joka tapahtunut juuri tänään ja vartti sitten.
Ilmoitetaan noin äkkiä lehteen
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ihmemaan Liisa:
Alkuperäinen kirjoittaja :
Siis täh? 25.5 on tänään.Tuskin tuo ole vartti sitten tapahtunut

NO ei, kun eilen kuuden maissa illalla. Tai siihen aikaan nainen lapsineen on kauppaan mennyt ton jutun mukaan.

Selitys on kyllä "paras" aikoihin :O

Okei, tää olikin jo viikon vanha juttu, en itekään osannut lukea joka riviä...heh...

Alkuperäinen kirjoittaja Pieni tulitikkutyttö:
Lehti: Mies hyökkäsi naisen ja vauvan kimppuun
Maanantai 25.5.2009 klo 08.44

Tuo tapahtunut tämän mukaan vartti sitten tänä aamuna.
Ja kirjoitus tuli tänne jo ennen 9
Miten noin nopeesti voidaan tiedottaa,tuskin vajaas vartis asia hoidettu edes poliisin kera nyt jo lehdessä kirjoitus

Ei ymmärrä !!?
 
http://www.iltalehti.fi/vantaa/200905259644526_va.shtml
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pieni tulitikkutyttö:
Lehti: Mies hyökkäsi naisen ja vauvan kimppuun
Maanantai 25.5.2009 klo 08.44

Tuo tapahtunut tämän mukaan vartti sitten tänä aamuna.
Ja kirjoitus tuli tänne jo ennen 9
Miten noin nopeesti voidaan tiedottaa,tuskin vajaas vartis asia hoidettu edes poliisin kera nyt jo lehdessä kirjoitus

Kellonaika on vaan päivityksen aika, esim. on voitu korjata vaan joku kirjoitusvirhe tai lisätä joku pikkutieto.

Tuollainen paska ei opi muutakuin siten että saa turpaansa kunnolla itseään vahvemmalta mieheltä! Raukkamainen äijä, toivottavasti joku vetää sitä linnassa turpaan niin että tuntuu!
 
Yhteistyössä