Saako luokan opettaja PAKOTTAA oppilaita vetämään hihat ylös ja näyttämään käsivartensa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja no ohho
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

no ohho

Vieras
5. luokka. Onko yksityisyyden loukkaamista? Mä ymmärrän että voi pyytää, mutta ei kai lapsen ole PAKKO näyttää? Koulussa ollut sellaista jotain aakkos leikkiä, josta ilmeisesti sitten jää joku hankauma jälki käteen. Opettaja oli sanonut sen olevan itsetuhoista. Ja kaikki joilla on jälki jäävät jälki-istuntoon. Omasta mielestäni opettaja olisi voinut reissariin kirjoittaa asiasta, että koulussa on ollut tällaista touhua liikkeellä, vanhemmat voisivat sitten kotona lapsen kanssa paneutua asiaan.
 
No ihan oikeinhan se on opettajalta puuttua asiaan samoin tein. Riippuu tietysti mikä se "pakko"keino on ollut, mutta kun nykyään kuulostaa ihan turhalta kirjoittaa yhtään mitään reissuvihkoon, kun vanhemmat ei niitä lue tai lapsi jättää vihkon tahallaan pulpettiin. Jos kerran on ollut kyse jostain mikä on vahingollista ja jopa vaarallista niin ihan ehdottomasti opettajan pitääkin puuttua tiukasti asiaan kun se vielä koulupäivän aikana tapahtuu.
 
Kuka tervejärkinen vanhempi suhtautuu kielteisesti siihen että opettaja edes yrittää puuttua tollaseen "leikkiin" jossa vahingoitetaan toista?

Opettajalla on oikeus JA velvollisuus jopa viedä asiaa eteenpäin, jos epäilee että lapsen terveys on vaarassa.
 
Sanoisin jopa, että velvollisuus, jos jotain epäilyä tämänsuuntaisesta touhusta on. Jostakin on asia tullut sinunkin tietoosi, kun siitä kirjoittelet. Jälki-istuntoon ei tarvita vanhempien suostumusta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja omituista vanhemmilta:

tytär kertoi asiasta, koulusta ei mitään infoa.
 
hätävarjelun liioittelua. opettajat kuvittelevat olevansa jotain tuomarin ja poliisin yhdistelmiä joiden ei tarvitse perustella yhtään mitään. hauskaa kansalaiskasvatusta, parantaa kummasti luotamusta aikuisiin ja yhteiskuntaan.blaah
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja omituista vanhemmilta:
Sanoisin jopa, että velvollisuus, jos jotain epäilyä tämänsuuntaisesta touhusta on. Jostakin on asia tullut sinunkin tietoosi, kun siitä kirjoittelet. Jälki-istuntoon ei tarvita vanhempien suostumusta.

tytär kertoi asiasta, koulusta ei mitään infoa.

Lapset on kouluaikana opettajan vastuulla. Oisko susta parempi että tytön opettajaa ei yhtään nappaa mitä lapset tekee keskenään koulussa? Miten sun tytön yksityisyyttä loukkas käsivarren näyttäminen? Kulkeeko lapsi kesät talvet pitkähihaisissa suojellakseen "yksityisyyttään"?
 
Ei pakottaa, mutta minusta tuossa tilanteessa ne, jotka eivät suostu näyttämään, voivat myös jäädä sinne jälki-istuntoon. Syyttömät varmaan näyttävät kätensä ilomielin.

En enää ihmettele, että ala-asteen opettajat kertovat tutkimuksista joutuvansa vanhempien kiustattavaksi :/
 
Mun mielestä ihan oikein puuttua ja heti sekä selkeästi. Liian usein opettajat turvautuvat reissuvihkoihin tai siihen odotukseen, että vanhemmat hoitavat ehtiessään. Siinä menee opettajan auktoriteetti ja viestitään lapsille, että kaikki mitä uskaltaa tehdä, on sallittua.
 
Hyvä ope:)

Vanhemmat (ei toki kaikki) ovat nykyisin raivostuttavia! Jokaisesta opettajan toiminnasta vaaditaan kattavat perustelut, tullaan neuvomaan opettajaa kaikenlaisissa kasvatusasioissa, vaaditaan, uhkaillaan...teit niin tai näin, niin aina on väärinpäin:/
 
Alkuperäinen kirjoittaja kermaperse:
Kyllä meillä ala-asteella tarkastettiin käsivarret aina ennen koetta. Ja varmaan vielä yläasteellakin, eli aika normaalia on.

Niin miéilläkin tarkastettiin. En muista että kukaan ois pullikoinut. Se tehtii ja syykin tiedettiin joten opettajia toteltiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja omituista vanhemmilta:
Sanoisin jopa, että velvollisuus, jos jotain epäilyä tämänsuuntaisesta touhusta on. Jostakin on asia tullut sinunkin tietoosi, kun siitä kirjoittelet. Jälki-istuntoon ei tarvita vanhempien suostumusta.

Pakko nyt kertoa - rehellisyyden nimissä - että suomalaisessa peruskoulussa jälki-istuntoa ei saa antaa ennen kuin siitä on ilmoitettu huoltajalle. Eli jälki-istunto määrätään, siitä tieto kotiin ja vasta sitten sen voi suorittaa. Kyse ei ole siitä, että tarvittaisiin vanhempien lupa, mutta näin se vaan lakien ja asetusten mukaan menee. Eri asia on ns. laiskanläksy: laiskalle saa jättää heti, mutta läksyjen teko ei saa kestää yli 45 min.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ei pakottaa, mutta minusta tuossa tilanteessa ne, jotka eivät suostu näyttämään, voivat myös jäädä sinne jälki-istuntoon. Syyttömät varmaan näyttävät kätensä ilomielin.

En enää ihmettele, että ala-asteen opettajat kertovat tutkimuksista joutuvansa vanhempien kiustattavaksi :/

Mä nyt en kuulu niihin saapas vanhempiin. Tyttö on minulle kaikki kaikessa. Haluan että menestyy koulussa. Haluan hänen joka aamu menevän kouluun hymyssä suin. Jos jotain tällaista ilmenisi, haluaisin todella puuttua siihen itse, äitinä. Jos jotain tarvetta olisi esim. psykiatrille, haluaisin ihan itse varata ajan jonnekkin, ihan muualle kuin jollekkin koulun omalle hihhuli psykiatrille. Mutta eihän minulle edes infota asiasta!!!
 
Oikein on, tälläistä toimintaa kaivataan. Opettajan on tarkoitus olla se johtaja luokassa, joten hänen käskyjään on noudatettava, ei voi pirjo-petterit ruveta luokassa määräämään vaikka kotona saisivatki tahtonsa läpi..

Ja käsivarsien näyttäminen ei ole edes paha, mä muistan kertaalleen kun meidän luokan pojat laitettiin yläasteella käytävälle riviin ja käskettiin riisuutua alusvaatteisilleen kaikkien taskut ja vaatteet tutkittiin, samoin reput ja laukut, taidettiinpa myös poikien boksereita koetella, koska poikien pukuhuoneesta oli yhden pojan rahat hävinneet liikuntatunnin aikana..

Ja ketään ei ollut moksiskaan, eipähän jäänyt ketään kalvamaan se että onko oma luokkatoveri ollut varas.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ei pakottaa, mutta minusta tuossa tilanteessa ne, jotka eivät suostu näyttämään, voivat myös jäädä sinne jälki-istuntoon. Syyttömät varmaan näyttävät kätensä ilomielin.

En enää ihmettele, että ala-asteen opettajat kertovat tutkimuksista joutuvansa vanhempien kiustattavaksi :/

Mä nyt en kuulu niihin saapas vanhempiin. Tyttö on minulle kaikki kaikessa. Haluan että menestyy koulussa. Haluan hänen joka aamu menevän kouluun hymyssä suin. Jos jotain tällaista ilmenisi, haluaisin todella puuttua siihen itse, äitinä. Jos jotain tarvetta olisi esim. psykiatrille, haluaisin ihan itse varata ajan jonnekkin, ihan muualle kuin jollekkin koulun omalle hihhuli psykiatrille. Mutta eihän minulle edes infota asiasta!!!

Toki opettajan pitäisi tilanteesta raportoida kotiväkeäkin, mutta muuten opettaja on toiminut oikein hyvin.
 
Siitä kun ihoa ns. poltetaan hinkkaamalla (luulen että tätä tarkoitetaan) , ei ole pitkä matka viiltelyyn, mielestäni ei ole ollenkaan liioiteltua puuttua jo aivan alkumetreillä. Been there, done that.
 
Hyvää toimintaa opelta.
Tuollaiseen viiltelyleikkiin pitääkin puuttua ja ankaralla kädellä, koska se on väärin leikkiä sellaista leikkiä, joka satuttaa tahallisesti toista eli iho viilletään rikki!
Lapset eivät vaan ymmärrä toimintansa kamalauutta...
 
Yhteistyössä