Toggle sidebar

saako parisuhteessa lihoa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja justiina x
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
^nyt en ihan tajua, miksen olisi hengissä....? Ai siksi, kun en ole kommentoinut, vai siksi, että olisin syömishäiriöinen (miksi ihmeessä olisin syömishäiriöinen, jos aloitan mielenkiinnosta gallupin suhtautumisesta lihomiseen tms. ulkonäön muutoksiin?).

Kiinnostavaa, että täällä heti epäillään koko kyselyketjua joksikin pinnallisen pask*aisen lesoiluksi. Kukaan keskusteluketjussa ei ole sanonut, että kumppanin lihominen/ulkonäön repsahtaminen olisi SUURIN tai VAIKEIN ongelma, mitä parisuhteessa voi tulla eteen. Se on kuitenkin yksi niistä miljoonista arkisista ongelmista, joita suhteeseen voi ilmaantua, ja kyllä sekin voi tosi paljon vaivata etenkin sellaista puolisoa, joka itse pitää itsestään huolta ja jaksaisi harrastaa ja liikkua ulkona tms.

Ihmeellistä, miksi parisuhteeseen ei saisi lainkaan kuulua fyysinen vetovoima ja viehättävyys?! Täällä ollaan niin kovasti tuomitsemassa niitä, jotka sitäkin (henkisen puolen LISÄKSI) suhteeseensa toivovat. Tietääkseni parisuhteessa ollaan sekä kumppanuuden, rakkauden, kiintymyksen ETTÄ keskinäisen fyysisen vetovoiman takia, muutenhan sitä voisi vain asua jonkun mukavan kämppiksen/sukulaisen kanssa, jolloin arjen jakaminen ja kumppaanuuden tarve tulisivat joka tapauksessa täytetyiksi.

Ja kyllä rakastava sydän voi olla myös hoidetun ulkokuoren alla, tiedoksi vain ;-) eivät puolison ulkonäöstä pitäminen ja puolison persoonan arvostaminen ole mitenkään toisensa poissulkeva yhtälö!!
 
Mä en ainakaan ole kasvanut perheessä, jossa syömisiä olisi vahdattu tai ketään olisi haukuttu lihavaksi. Lapsena ja nuorena pystyin syömään mielestäni rajatta lihomatta. Liikuin paljon eikä jatkuva mässääminen ilmeisesti houkuttanut liiaksi. Nykyään mun pitää jo vähän kattoa mitä syön, mutta herkkuja kuten karkkia, sipsejä, leivoksia, pizzaa yms. syön käytännössä joka päivä. Tänään söin suklaata ja sipsejä ja olutta, eilen pizzan, toissapäivänä karkkia, sitä edellisenä karkkia. Viikonloppuisin syömme usein ravintolassa. Kun harrastaa liikuntaa ja pitää annoskoot normaaleina, ei sitä tarvitse mitään porkkanoita alkaa punnitsemaan.

Ja tykkään itsestäni sellaisena kuin olen, siksi en annakaan itseni lihoa muodottomaksi. Ei se ruoka nyt niin hyvää sentään ole.
 
aikamoista jeesustelua tullut ketjuun, kyllä sitä nyt voi edellyttää, että kumppani ei ihan laiskuuttaan/viitsimättömyyttään/välinpitämättömyyttään lihota itseään. Kyllä sitä voi elämästä ja ruuasta nauttia lihomattakin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja jopjpo:
aikamoista jeesustelua tullut ketjuun, kyllä sitä nyt voi edellyttää, että kumppani ei ihan laiskuuttaan/viitsimättömyyttään/välinpitämättömyyttään lihota itseään. Kyllä sitä voi elämästä ja ruuasta nauttia lihomattakin!
Click to expand...

Huomasimpas muuten, että viisi kiloa on tullut lisää, vaikka makeansyönti (suuri ja elinikäinen) on lähes loppunut jo kauan sitten ja liikunta pysynyt samana. Eli peruslaskuopilla olisi pitänyt laihtua eikä lihoa se viisi kiloa. Vaan sitä kun sattuu olemaan sellaisiakin asioita kun aineenvaihdunnan muuttuminen iän ja ilmeisesti myös stressin ym. myötä ajan saatossa. Ennen sai syödä mitä vaan, ja söinkin, nyt näköjään lihoo lähes syömättä.

So what?

 
Siis kärjistäen. Enkö saa vanhentua, ryppyyntyä, harmaantua, kangistua, lopettaa kuukautisia eli joutua vaihdevuosiin. Kaikkeenhan voin vaikuttaa, tai ainakin plastiikkakirurgi jos värit tai ryppyvoiteet eivät riitä, tai tunkea estrogeenia naamaani pysyäkseni nuorempana. Sillä jos en tee niin, niin enhän ole enää kuin kaksikymppinen ja olen pettänyt mieheni. Hän voi hankkia eron tai suhteen koska en enää viehätä.

Ja auta armias sitten jos vielä edellisen lisäksi pakarani ja rintani lösähtävät ja vyötärölle pyrkii makkaroita. Kun en ehdi jumpata kuutta kertaa viikossa kun lainat pukkaa päälle ja töitäkin on ehdittävä tekemään. Ja ne lapset vievät oman aikansa, kun niitäkin on jostain siunaantunut neljä. Ja sitä parisuhdettakin pitäisi ehtiä hoitaa. Kunhan ensin vien pojan jäähallille neljä kertaa viikossa ja haen tyttöä tanssista. Mies hoitaa sitten ne kaksi muuta aikasyöppöä. Ja oma äiti oireilee vanhuutensa kanssa, eikä sillä appiukollakaan enää kaikki rattaat pyöri tasaisesti päässä.

Ja kun se jääkiekkoilijalapsi vaatii sitä hiilariruokaa, niin pikaisestiko minä väännän itselleni päivässä pari tiukan dieetin ateriaa nahattomasta broilerin rintafileestä herkullisen salaatin kera ja kiirehdin nostamaan vajoaa pyllyäni jumppatädin ohjauksessa.

Eli jos joku ei tajunnut, niin en mätä suuhuni mitä tahansa. Usein jää ruoka syömättä kun ei meinaa ehtiä. Kiloja on silti kertynyt jokunen vuosien kuluessa. Alle kymmenen, mutta läskiähän se on. Kroppakin kuluttaa tässä iässä vähemmän. Ja autolla on mentävä, kun ei muuten ehdi. Jumpasta toki voisi käydä rahdata viittä maitotölkkiä (sellaisia 1,5 litraisia) ja kolmea muovikassillista ruokaa kolmen kilometrin päästä joka perjantai. Ihan huvikseen ei kuitenkaan.

Erotkoon ukko jos ei kestä.
 
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 27 vuotta. Samat vaatteet menevät päälle kuin tavatessamme. Mieheni tykkää hoikasta naisesta ja ihan hyvä niin. Minä kun en suurin surminkaan anna itseni lihoa. Painon pitäminen alhaalla ja hoikkuus on minulle yksi elämäni peruspilareista. Rypyt on huomattavasti pienempi paha kuin läski.

Onneksi mies on kanssa pysynyt hoikkana. Kyllä siitä aika messu nousisikin, jos hän alkaisi lihoa.
 
Sehän nyt on selvä juttu, että nelikymppisenä ei näytä kaksikymppiseltä, eikä kuusikymppisenä nelikymppiseltä. Kyse ei ollutkaan kehon muutoksista, vanhenemisesta, rypyistä, kivuista ja kolotuksista, eikä myöskään pienestä painonnoususta (5-10 lisäkiloa).

Kysymykseni kumpuaa siitä, millaista muutosta/rupsahtamista vielä pitää "sietää" puolisolta, sisäiseen kauneuteen ja kumppanuuteen vedoten? On aivan eri asia, että kropan muoto muuttuu vanhemmiten, ja paino hilautuu naisella vaikkapa 50 kilosta 65:een. Tuskin vielä mullistus. Mutta entäs jos päästää itsensä ihan käsistä (nainen vaikka 50 kilosta 90:een, ja mies 75 kilosta 120:een)? JA tuotakoon nyt esille, että en vastusta tai väheksy lihavia ihmisiä, lihavakin voi olla erittäin kaunis/komea, etenkin huoliteltuna. Ihmettelen sitä, miksi parisuhteessa oleva päästää itsensä lässähtämään niin, ettei todennäköisesti sen näköisenä kehtaisi IKIMAAILMASSA treffeille, mutta oman puolison katseen alle kylläkin. Miksi näin?

Aina vedotaan kiireeseen. Elävätkö ihmiset todella niin kädestä suuhun (vielä pikkulapsiajan jälkeenkin), etteivät ehdi itselleen ottaa tuntia omaa aikaa päivässä, jolloin voisi heittää pikku lenkin/jumpan (vaikka sen puolison kanssa), käydä suihkussa, pitää tukan kuosissa ym. normaalia ulkonäön ja kehon huoltoa? Hirveää elämää teillä kuulostaa olevan, jos näin on....
 
Alkuperäinen kirjoittaja *ap*:
Sehän nyt on selvä juttu, että nelikymppisenä ei näytä kaksikymppiseltä, eikä kuusikymppisenä nelikymppiseltä. Kyse ei ollutkaan kehon muutoksista, vanhenemisesta, rypyistä, kivuista ja kolotuksista, eikä myöskään pienestä painonnoususta (5-10 lisäkiloa).

Kysymykseni kumpuaa siitä, millaista muutosta/rupsahtamista vielä pitää "sietää" puolisolta, sisäiseen kauneuteen ja kumppanuuteen vedoten? On aivan eri asia, että kropan muoto muuttuu vanhemmiten, ja paino hilautuu naisella vaikkapa 50 kilosta 65:een. Tuskin vielä mullistus. Mutta entäs jos päästää itsensä ihan käsistä (nainen vaikka 50 kilosta 90:een, ja mies 75 kilosta 120:een)? JA tuotakoon nyt esille, että en vastusta tai väheksy lihavia ihmisiä, lihavakin voi olla erittäin kaunis/komea, etenkin huoliteltuna. Ihmettelen sitä, miksi parisuhteessa oleva päästää itsensä lässähtämään niin, ettei todennäköisesti sen näköisenä kehtaisi IKIMAAILMASSA treffeille, mutta oman puolison katseen alle kylläkin. Miksi näin?

Aina vedotaan kiireeseen. Elävätkö ihmiset todella niin kädestä suuhun (vielä pikkulapsiajan jälkeenkin), etteivät ehdi itselleen ottaa tuntia omaa aikaa päivässä, jolloin voisi heittää pikku lenkin/jumpan (vaikka sen puolison kanssa), käydä suihkussa, pitää tukan kuosissa ym. normaalia ulkonäön ja kehon huoltoa? Hirveää elämää teillä kuulostaa olevan, jos näin on....
Click to expand...

No niin, nyt päästiin itse asiaan, joka on jo hieman eri tyyppinen kuin aloittamasi viesti.

Mietin äsken kävelylenkillä tuttavaani, joka on ylensyömisen vuoksi lihonut sellaiseen kuntoon ettei voi liikkua kuin pyörätuolilla. Hän on todella mukava ja hauska noin muuten, mutta hän ei pysty elämään miehensä kanssa enää normaalia elämää ja mies toimii hänen juoksupoikanaan useasti myös kovien komentelujen kera. Joten tässä tilanteessa minä tuomitsen tuttuni, koska hän on itsekäs ja jättänyt hoitamatta ehkä jotakin tärkeää tunnepuolessaan korvaten sen ahmimisella. Hänen lapsensa asuvat ulkomailla, jonne hän ei voi mennä ylipainonsa ja kehnon kuntonsa takia. Entäpä läheisyys miehen kanssa tai seksi tai ylipäätään vain viettää romanttista iltaa kynttilän valossa, jos toista pitää kesken kaikan auttaa vessaan kun ei enää oma vartalo taivu. Ja kaikki vain siksi, ettei ole välittänyt itsestään (en ole joutunut arvaamaan asiaa, vaan tilanne selvisi minulle sivulauseiden kautta).

Kyllä, silloin on osattava viheltää peli poikki ja sanottava toiselle, että vanhene terveemmin.

Itsestään välittämisen pitää olla myönteinen ja helppo asia, joka ei perustu ulkoisiin sääntöihin ja muiden odotuksiin. Se on myös huomaavaisuutta lähimmäisiään kohtaan, koska ikääntyessä liiallisen ylipainon aiheuttamat ongelmat ovat tunnetusti tuhoisia alkaen aikuisiän diapeteksesta.Mutta sitä minä en hyväksy, että ne muutaman ylimääräiset kilot olisivat suhteen latistajia ja pilaajia. Rakkaus ei saa olla niistä kiinni.



 
Suhteessahan täällä on tosi vähän läskien hyssyttelijöitä. Mutta eikö näistäkin asenteista voisi keskustella jo ennen avioitumista (kun niissä ei mitään hävettävääkään ole), niin ei tule kumppanillekaan sitten yllätyksenä, miten iso kysymys tämä on. On varmasti ällöttävää joutua nalkkiin kovin ulkonäköorientoituneen tyypin kanssa. Siinäkin tapahtuu varmasti paljon vallankäyttöä ja piilomotiivit eivät ole ihan heti keksittävissä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hahhhaaaaaa:
Mistä näitä ainaisia läskien ymmärtäjiä ja hyssyttelijöitä riittää? Ihan kuin kansallisen tason ylipaino-ongelma jotenkin aina liittyisi masennukseen tai lihavuutta edeltäviin fyysisiin sairauksiin. Ne ovat sitä marginaalia. Yrittäkää nyt saada vähän realismia kehiin!Tai sitten nuo läskejä ymmärtävät ovat vaan itse niitä keksejä mussuttavia sohvanorsuja..oma lehmä (iso selluperse) ojassa...
Click to expand...

Kaupat on täynnä hyllymetreittäin sipsejä, limppoja, valmisruokia, karkkeja, jugurttia, jädeä, pullaa ja valkeaa leipää. Että siinä on vähän sitä masennusta ja amputaatiota mistä se turpoaminen johtuu.

Toinen sudenkuoppa on kevyttuotteet. Muualla euroopassa ei ole tuollaista kevyttuotteiden määrää ja ihmiset on puolta hoikempia kuin täällä, vaikka herkuttelevat joka päivä.
 
Pieni lihominen ei tietty maailmoja kaada, mutta minusta vakavasti lihavan kanssa eläminen on verrattavissa parisuhteeseen alkoholistin kanssa. Siinäpähän katsot voimattomana vieressä, kun itselle rakas ihminen tuhoaa itsensä oman käden kautta. Lisäksi puoliso on se joka todennäköisimmin joutuu omistamaan elämänsä toisen omaishoitajana olemiseen kun terveys on pilalla. Minusta ei todellakaan ole oikeudenmukaista ettei toisen lihomiseen saisi puuttua tunteiden loukkaamisen pelossa, kun vaarana kerran on että koko perhe joutuu kärsimään pitkään jatkuneen ylensyömisen ja laiskottelun terveydellisistä seurauksista.

Alkoholistien puolisoiden ja läheisten tilanteelle kuitenkin löytyy julkista ymmärrystä, eikä kukaan täysijärkinen esim. kehota juopon vaimoa olemaan hyväksyvämpi ja miettimään onko juomisen taustalla mahdollisesti masennusta tms, saati neuvo muistamaan vihkivalat ja "myötä- ja vastoinkäymisissä" jne. Päin vastoin, yleinen neuvo on olla kaunistelematta tosiasioita ja sanomaan asiat suoraan, ja jos mikään ei auta niin ainakin pelastamaan itsensä ja lähtemään suhteesta.
 
Piti vielä lisätä edelliseen, että vielä kolmekymppisenä lihavuus saatta todella tuntua pelkältä ulkonäkökysymykseltä, mutta viimeistään viidenkympin kieppeillä oma ja puolison ulkoinen habitus ja "rantakunto" on toisarvoinen seikka terveyteen nähden. Siinä iässä voi myös hyvin konkreettisesti havaita, miten terveelliset/epäterveelliset elämäntavat vaikuttavat elämänlaatuun. On paljon niitä, jotka ovat vanhempanakin aktiivisia ja terveitä, pystyvät mökkeilemään, harrastamaan ja matkustamaan. Toisaalta on myös niitä, jotka kärsivät jatkuvista krempoista ja joille pelkkä arkiliikkuminen ja itsestään huolehtiminen alkaa olla vaikeaa.

Tietysti voi sairastua vaikka olisi kuinka hoikka ja urheillut koko ikänsä, mutta toisaalta todennäköisyys sairastua vakavasti ja joutua ns muiden vaivoiksi on huomattavan suuri jos on sairaalloisen lihava. Toipumisennuste on myös yleensä hyväkuntoisella ihmisellä huomattavasti parempi. Lisäksi ne jotka ovat nuorempina "hiukan lihavia" mutta eivät muuta epäterveellisiä elämäntapojaan lihovat aina vaan enemmän ikääntymisen myöstä. Sairaalloisenkin lihavat ihmiset ovat jossain elämänsä vaiheessa olleet normaalipainoisia, ja jos lihominen olisi saatu pysähtymään ajoissa heidän elämänlaatunsa ja terveytensä olisi takuulla huomattavasti parempi.
 
"Alkoholistien puolisoiden ja läheisten tilanteelle kuitenkin löytyy julkista ymmärrystä, eikä kukaan täysijärkinen esim. kehota juopon vaimoa olemaan hyväksyvämpi ja miettimään onko juomisen taustalla mahdollisesti masennusta tms, saati neuvo muistamaan vihkivalat ja "myötä- ja vastoinkäymisissä" jne. Päin vastoin, yleinen neuvo on olla kaunistelematta tosiasioita ja sanomaan asiat suoraan, ja jos mikään ei auta niin ainakin pelastamaan itsensä ja lähtemään suhteesta."

Nasevaa tekstiä. Olen kirjoitellut kiintiöni täyteen Al-Anon ohjelman hyvyydestä.
Tuon ohjelman avulla toivuin traumaattisesta avioerosta.

12 askeleen ohjelmaa sovelletaan moneen asiaan. Luin vähän aikaa sitten jostakin ja kerroin tällä palstallakin seksiriippuvuudesta. Siihenkin vaivaan ohjelma auttaa.

Olen miettinyt lihavuudenkin taustoja. Hurahdin takavuosina nimeltä mainitsemattomaan verkostomarkkinointiin. En kuitenkaan tehnyt päivääkään myyntihommia. En millään hennoisi tarttua ylipainoista hihaan ja ohjata häntä pirtelöiden ja pillereiden maailmaan. Kyllä laihtumiseen on muitakin konsteja.

Sairalloinen lihominen johtuu geeneistä. Muitakin syitä löytyy.
Ehkä lihoville pitäisi järjestää shoppailukonsultti vähän Itisemäntä tyyliin.
Neuvoja olisi mukana tekemässä ruokaostoksia.

Exäni oli erittäin hoikka. Kaljan juonti vain hieman näkyi vyötärön seudulla ja poskien pyöreytenä. Harva uskoi, että miehellä on alkoholiongelma.
Menin hakemaan A-klinikalle apua ja mies sanoi pöydän takana "kumpi teistä juo?"

Juovan läheinen on mieleltään yhtä sairas. Ehkä sama sääntö pätee lihavuuteen.
Mutta keittiöpsykologin virka-aika loppuu tähän viestiin.
Ellit 50+ palstalla jotkut Ellit pitävät jutuistani ja ovat kuulema saaneet niistä jotain elämäänsä.

Ruokailu on ihana asia. Luen pääsiäisenä gourmet-alan kirjan. En osaa antaa pätevää vastausta miksi jotkut sortuvat liioitteluun juomisessa, syömisessä seksissä jne. Ehkä minäkin olen riippuvainen. Ainakin tämä tietokone on imaissut minut mennessään. En omista kotona tietokonetta ja kirjaston tietokoneetkin olen jättänyt vuorotteluvapaan jälkeen.
Tunnustan voimattomuuteni kirjoitushimon suhteen. 12 askeeleen sanomana toivon, että kukaan toinen Elli ei sorru tähän samaan helmasyntiin.
Kirjoittaminen on vihon viimeinen harrastus.
 
No jaa...aika vaikean kysymyksen pistit ap...riippuu kyllä ihan tilanteesta.

Exäni lihosi suhteemme aikana about 20 kiloa vähintään. Läskit sinänsä ei olisi ollut ongelma jos exä olisi muutoin ollut entisellään. Mutta tietysti lihoamisellekin on aina syynsä... Mieheni oli työnarkomaani (itseni laatima diagnoosi, en sitte tiedä oliko omasta mielestään) ja työpäivät venyivät vuosien kuluessa yhä pidemmiksi. Aikaa ei jäänyt itsestään huolehtimiselle, eli mies alkoi syömään myöhään iltaisin roskaruokaa ja liikuntaa ei harrastanut lopuksi ollenkaan.

Kiloja kertyi, kunto rapistui ja vähäisellä vapaa-ajallaan jaksoi kiinnostua vain sohvalla löhöämisestä. Eli ihmekkös ettei mies ollut suhteen loppuvaiheessa enää eroottisesti yhtä kiinnostava kuin suhteen alkuvuosina.
 
lihoa, sehän ei kuulu kellekkään, mutta nainen ei saa ja parempi olisi jos vain laihtuis. Pahin kommentti, jonka olen naisen suusta, toiselle kuullut, "johan siinä mennee mieheltä halut, kun läskimakkaroiden seasta etsii!"
Minusta tuntuu, että toisille on ne kilot, kalorit ja ulkonäkö, elämän pääasia ja kaikki ihmissuhteetkin valitaan ulkonäön perusteella, siis muodollisesti pätevä, mitään muutoksia siihen ei saisi vuosien saatossa sitten tulla, varsinkaan naisen.
Mutta kaikkein härskeintä on yli satakilosen kaljamahaisen miehen arvostelu, vaimon/naisten ulkonäöstä, mikään ei näille adoniksille tuntuisi kelpaavaan ja parempi ehkä onkin, että nauttivat naisseurasta vain silmillään.
 
Liian suuri ei suuhun sovi,
liian pienikään ei passaa,
suloisin on sopivan kokoinen
suusa sulava makoisin.
Nuole, ime ja kielellä helli,
kohta on suussasi vetelä velli.
Nauti sitten mielessäsi,
mieti vielä mielessäsi.
Olipas makia munanen
suussa sulavan suloinen,
pääsiäisen paras palanen.
Hyvää Pääsiäistä!
 
eli sitten ei kannata ruveta seurustelemaan vakavasti vielä nuorena vaan vasta vanhemmalla iällä, kun ei KUKAAN pysy samoissa mitoissa kuin nuorena teinityttönä/poikana. se on ihan varma!
itsekin olen lihonut jokaisesta raskaudesta ja nyt painoa on 15kg enemmän kuin seurustelun alussa, MUTTA olinkin silloin 15-vuotias ja nyt jo yli kolmekymppinen.
voiko ihmiseltä oikeasti vaatia pysymään vuosivuodelta 50kiloisena hamaan hautaan asti?
 
Kyllä ihmisen on mahdollista pysyä ainakin suunnilleen samoissa mitoissa kuin nuorena. Äitini, kaksi lasta synnyttänyt, on miltei koko elämänsä ollut 50-kiloinen ja siro. Kaikki riippuu syömisestä ja liikkumisesta.
 
No ylläolevalle vastaus, että mitä h***ttiä mikään kellekään kuuluu, mitä näissä ketjuissa puidaan? Ainahan täällä vatvotaan toisten asioita: ihastusten, työkavereiden, exän, exän nyxän, anopin, jne. Älä lue jos ei kiinnosta.

Ja tosiaan, olen yrittänyt herätellä yleisesti keskustelua, jota muissa ketjuissa vähän väliä sivutaan (eli puolisossa/itsessä tapahtuvia ulkonäön muutoksia). Mikä ulkonäön muutos sitten kellekin on radikaali, senhän jokainen vain itse määrittää.

Aika ihmeellistä tämä pinnalliseksi tuomitseminen, jos parisuhteessa MYÖS ulkonäöllä on väliä. Kyllä kahden ihmisen väliseen vetovoimaan kuuluu ja SAA kuulua myös ulkonäköasiat, harva ensinnäkään sitä sisäistä kauneutta löytää jostakusta, josta ei OLLENKAAN pidä ulkonäöllisesti alunperinkään.

Ja lyötäköön vielä oma kantani pöytään: minusta vanheneminen, rypyt, krempat ja lihomisetkin kuuluvat elämään ja parisuhteeseen. Mutta ns. normaali ikämuutos on ihan eri asia kuin täysi repsahdus - kenen mielestä esim. se, että toinen muuttuu parisuhteessa plösöksi, passiiviseksi, pesemättömäksi ja hienhajuiseksi rasvatukka-sohvaperunaksi (jollaiseksi ei sinkkuna itseään päästäisi), on normaalia ulkonäön muutosta? Kyllä parisuhteessakin pitää osata toista kunnioittaa sen verran, että jotenkin itseään huolittelee - kun kerran intiimissäkin kanssakäymisessä ollaan. Että älkää hurskastelko niin kauheasti, kanssaellit ja -erkit...

Masennukset ja muut sairaudet sitten erikseen... ei tarvitse taas jonkun heti älähtää, että "ei masentuneena jaksa". Ei niin. Mutta kaikki laiskat, läskit ja epähygieeniset eivät ole masentuneita.

Heittona: oma ylipainoinen isäni jäi äskettäin eläkkeelle ja liittyi heti laihdutusryhmään + kuntosaliryhmään. Nyt on kuin toinen mies ulkonäöltään. Eli ei se ole iästä kiinni, vaan yrittämisestä.
 
No ylläolevalle vastaus, että mitä h***ttiä mikään kellekään kuuluu, mitä näissä ketjuissa puidaan? Ainahan täällä vatvotaan toisten asioita: ihastusten, työkavereiden, exän, exän nyxän, anopin, jne. Älä lue jos ei kiinnosta.

Ja tosiaan, olen yrittänyt herätellä yleisesti keskustelua, jota muissa ketjuissa vähän väliä sivutaan (eli puolisossa/itsessä tapahtuvia ulkonäön muutoksia). Mikä ulkonäön muutos sitten kellekin on radikaali, senhän jokainen vain itse määrittää.

Aika ihmeellistä tämä pinnalliseksi tuomitseminen, jos parisuhteessa MYÖS ulkonäöllä on väliä. Kyllä kahden ihmisen väliseen vetovoimaan kuuluu ja SAA kuulua myös ulkonäköasiat, harva ensinnäkään sitä sisäistä kauneutta löytää jostakusta, josta ei OLLENKAAN pidä ulkonäöllisesti alunperinkään.

Ja lyötäköön vielä oma kantani pöytään: minusta vanheneminen, rypyt, krempat ja lihomisetkin kuuluvat elämään ja parisuhteeseen. Mutta ns. normaali ikämuutos on ihan eri asia kuin täysi repsahdus - kenen mielestä esim. se, että toinen muuttuu parisuhteessa plösöksi, passiiviseksi, pesemättömäksi ja hienhajuiseksi rasvatukka-sohvaperunaksi (jollaiseksi ei sinkkuna itseään päästäisi), on normaalia ulkonäön muutosta? Kyllä parisuhteessakin pitää osata toista kunnioittaa sen verran, että jotenkin itseään huolittelee - kun kerran intiimissäkin kanssakäymisessä ollaan. Että älkää hurskastelko niin kauheasti, kanssaellit ja -erkit...

Masennukset ja muut sairaudet sitten erikseen... ei tarvitse taas jonkun heti älähtää, että "ei masentuneena jaksa". Ei niin. Mutta kaikki laiskat, läskit ja epähygieeniset eivät ole masentuneita.

Heittona: oma ylipainoinen isäni jäi äskettäin eläkkeelle ja liittyi heti laihdutusryhmään + kuntosaliryhmään. Nyt on kuin toinen mies ulkonäöltään. Eli ei se ole iästä kiinni, vaan yrittämisestä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Huiks:
Huh, onkohan tällaista ollut ennenkin vai vain nykyaikana? Tuntuu, että pääasia avioliitossa monelle on seksuaalinen kiihottuminen. Siksi kumppaniksi valitaan luu-lihapalanen, josta voisi mahdollisimman pitkään saada stimulaatiota itselleen.
Click to expand...

Joo näinhän se tuntuu menevän. ainakin niillä henkisesti köyhillä, joille seksuaaliseen kiihoittumisen tarvitaan vain tietty ulkonäkö ja mahdollisimman alhainen rasvaprosentti.

Vaikea suhtautua koko ketjuun, kun omaan seksuaaliseen mielenkiintoon vaikuttaa ennen muuta se mitä toisen pääkopasta löytyy ja miten minua suhteessa kohdellaan kuin joku sivuseikka kuten puolison mahdollinen ylipaino.

Äly ja huumori tekevät melkein kenestä tahansa seksikkään ja puoleensavetävän, ei sikspäkki.

Jos puoliso taantuisi henkiseksi sohvaperunaksi, vaikkakin kuinka timminä pysytellen, niin himot katoaisivat varmasti. Jos taas henkisesti vireä ihminen hankkisi vähän rasvaa ympärilleen, niin eipä tuntuisi missään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja drella:
Kyllä ihmisen on mahdollista pysyä ainakin suunnilleen samoissa mitoissa kuin nuorena. Äitini, kaksi lasta synnyttänyt, on miltei koko elämänsä ollut 50-kiloinen ja siro. Kaikki riippuu syömisestä ja liikkumisesta.
Click to expand...

ja geeneistä ja noin tuhannesta muusta asiasta. Hänellä niin, sillä näin, näillä noin ja miten kelläkin mikäkin.
 
Saako ja saako... voi hyvä tavaton. Ihmisoikeuksiin kuuluu lihomiset ja laihtumiset, liikunnat ja liikkumattomuudet, hapsottavat tukat ja päivittäiset kampaajalla käynnit.. Ei ole mitään tekemistä parisuhteen kanssa. Hei... jos tälläsiä mietitte, ehkä ette ole kypsiä moiseen elämään. Jos puolisoaan/kumppaniaan rakastaa ei tuollaiset asiat merkkaa. Onnellinen tai edes tyytyväinen ihminenpitää itsestään huolta tavalla tai toisella. Joku voi olla onnellinen vaikkei pidäkään. Mutta rakastatko ihmistä joka ei pidä itsestään huolta? Sen päätät sinä.
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa