Sääli on sairautta -sanotaan..ettekö muut sääli ketään?

["vieras"]

Mulla on toooooodella ärsyttävä ongelma.
Mä oon eronnu miehestäni -tai mies aikoinaan jätti mut kun toinen lapsemme syntyi. Sanoi silloin n.9vuotta sitten, että hällä on toinen, goog bye. Eli jätti mut kahen silloisen pienen lapsen kanssa kuin nalli kalliolle. Vuosia sitten siinä menikin toipuessa, mutta monta vuotta oon ollu jo sinut asian kanssa enkä exääni enää rakasta, enkä muutakaan, mutta jotain sairaalloista sääliä tunnen; rakastinhan häntä sillon joskus -VALTAVASTI.

No nyt oon onnellisesti uuden miehen kanssa ollu jo monta vuotta ja meillä on yhteinen lapsikin ja kaikinpuolin asiat kunnossa ja arki toimii ja ihan peruselämää elellään.

Exäni asuu yksin, tapailee milloin ketäkin naista, mutta hänen suhteet eivät ota onnistuakseen. Satunnaisen epäsäännöllisesti käyttää kavereittesa kanssa alkoholia, viettää kavereineen aikaa baarissa, käy töissä jne. Tyytyy pikaruokaan, kun ei juuri osaa kokata. Saattaa esim. käydä syömässä kerran päivässä ulkona ja on jotenkin tosi reppana, mutta ilmeisesti tyytyväinen elämäänsä?

Mä toivoisin niin paljon, että exäni löytäisi rinnalleen jonkun jonka kanssa olisi onnellinen, saisi elää normaali perhe-elämää. Ei tarvitsisi tyytyä pikaruokaan eikä olis tollanen reppana. Miks tunnen jotenkin näin KAUHEESTI sääliä häntä kohtaan? Tulee aina paha mieli kun mietin exäni elämää.. Mikä mua vaivaa, oonko mä tulossa hulluks vai miten?

 

[minusta]

sun kirjoituksessa on yksi iso epäkohta. Miksi sä säälit ihmistä, joka on tyytyväinen elämäänsä? Siksi kun hän ei elä sun kriteerien mukaisesti onnellista elämää....
Mä säälin koulukiusattuja. Mä en voi sille mitään, mutta jos ajattelenkin, että jotain pientä koululaista kiusataan ja ahdistaa mennä kouluun, niin mua rupeaa melkein itkettämään.

 

["vieras"]

En sanonu, että mun pillin mukaan pitäis elää, mutta sillein normaalisti.

 

["nani"]

säälin lapsia,,omiakin vaikka niillä on kaikki hyvin välillä tulee vaan niin kamalia säälikohtauksia milloin mistäkin

 

[Lunatic]

[QUOTE="vieras";26449883]En sanonu, että mun pillin mukaan pitäis elää, mutta sillein normaalisti.[/QUOTE]

Ja sun mielestä on normaalia elää niin kuin sinä elät? Just just.

 

[Silja.S]

Etkö voisi kohdistaa sääliäsi ihmisiin, jotka sen ansaitsevat? Ehkö voisi kohdistaa sääliäsi ihmisiin, jotka sitä kaipaavat?

 

[Lunatic]

"Sääli on sairautta" on muuten niin typerä sanonta kuin olla voi.
Sääli on inhimillinen ja tarpeellinen tunne.

 

["Vieras"]

"Sääli on sairautta" on muuten niin typerä sanonta kuin olla voi.
Sääli on inhimillinen ja tarpeellinen tunne.

Näin juuri!

 

["Maru"]

Sääliä on kahdenlaista, negatiivista ja positiivista. Se positiivinen ei mielestäni ole mitenkään sairasta. Eli negatiivinen sääli: Säälitään esim. köyhää ihmistä ja päivitellään sitä onnettomuutta. Positiivinen sääli: Säälitään tätä samaa ihmistä ja sen eteen tehdään jotain, joka kohottaa tämän ihmisen köyhyysloukusta ylös. Siis sääli sinällään ei ole millään tavalla hyvä asia ellei sen eteen haluta tehdä mitään. Siksi sääli onkin niin tarpeellinen tunne, jotta voisimme auttaa niitä jotka apua tarvitsevat. Ilman sääliä, ei varmasti tuota tarvettakaan olisi.

 

[Korpisoturi]

Miksi säälisin?

 

[---]

Säälin monia ihmisiä, ja paljon. Olen hyvin myötätuntoinen ihminen.

 

[lucifer]

säälin niitä vanhuksia jotka ovat tehneet kovaa ja rankkaa työtä ja siinä samalla kasvattaneet lauman lapsia, kouluttaneet heidät ja nyt nämä lapset ovat unohtaneet, eivätkä käy katsomassa. vanhus saa tulla toimeen yksin omassa kodissaan vaikka muisti alkaa reistailla. mutta onneksi heillä on toisensa ja naapuruston muut vanhukset huolehtivat ja katsovat perään.
tosin eihän se heidän "työtään" olisi vaan niin lapsien jotka eivät välitä.

 

[Rähinä-Reetta]

Sääliminen kalskahtaa negatiiviselta, mielummin puhuisin myötätunnosta.

 

[Criminal Mind]

No en ainakaan exää sääli :O

 

[astrolabe]

Koen säälin alentuvana käytöksenä. Sympatiat sitten erikseen.

 

[tytönjapoikienmamma]

No eksäsi lähti kun sulla oli pieni vauva...ja nyt sua säälittää eksän tilanne, ......enpä tiedä..ja varsinaiseen kysymykseen, tunnen myötätuntoa monia elämäntilanteita kohtaan, sääliminen on jotenkin "henkisesti köyhempää"

 

[BootyPeppi]

En osaa sääliä ketään. Jokainen rakentaa elämästään sellaisen kuin tahtoo ja niin edelleen. Autan kyllä muita mutten tee sitä säälistä.

 

[muuailma]

En osaa sääliä ketään. Jokainen rakentaa elämästään sellaisen kuin tahtoo ja niin edelleen. Autan kyllä muita mutten tee sitä säälistä.

Peesi.

Mä olen työni puolesta asunut jos jonkinmoisissa maailman kolkissa ja sääliä en kuitenkaan ole tuntenut. Toki käsiin tuntuva kurjuus on kamalaa katsottavaa - mutta toisaalta, moni meidän, yltäkylläisyydessä elävien, silmissä kurjalta näyttävä tapaus ei sitä sitten kuitenkaan ole. Se on heillä tapa elää, mihin on tottu, mihin on kasvettu. Se ei tarkoita etteikö heitä voisi auttaa. Mutta sääliminen on aivan turhaa. He monesti ovat monin verroin onnellisempia ja lämpimämpiä ihmisiä kuin me täällä hyvinvoinnin keskellä. Omalla tavallaan. Olempa törmännyt siihenkin että meitä länsimaisia säälitää - koska juoksemme kaikessa kellon perässä. Olemme aikataulujen orjia, vapaaehtoisestikin.

 

["vieras"]

"Sääli on sairautta" on muuten niin typerä sanonta kuin olla voi.
Sääli on inhimillinen ja tarpeellinen tunne.

Näin juuri! Sääli erottaa ihmiset eläimistä, eläimet eivät kykene tuntemaan sääliä.

 

[minäää]

Minä luulen sääliväni hyvinkin monia ihmisia tai sitten on kyse empatiasta myötätunnosta...
Vai miksi sanotte sitä tunnetta, mikä mulle tulee, kun esim. näen 9oasteen kumarassa olevan papan/mummelin kävelevän tiellä, lenkillä vaikka. Mulle tulee semmonen pakahduttava tunne, että haluis mennä jutteleen niitä näitä ja ILAHDUTTAA sitä ihmistä!! En siis halua päivitellä ja surkutella kuis sä nyt noin, miten jaksat, miten pärjäilet.... Ja jos kaupassa vaikka joku surkean onnettoman näköinen ihminen kysyy apua, niin mulle tulee ihan mahdottoman hyvä mieli jos minä satun kohdalle ja voin auttaa!!!
Tai jos joku kertoo mulle murheitaan, mulle tulee itellekki kyyneleet silmiin siitä myötäelämisestä, siis en ala parkumaan vaan kyyneleet pyrkii silmiin mutta voin silti keskustella asiallisesti edelleenkin ja kuunnella. Jälkeenpäin saattaa särkeä sydäntä toisen puolesta.

Mä ennen ajattelin näitä kaikkia mun tuntemuksia sääliksi, mutten mä oikeesti tiedä onko se sitä, kun tavallaan on mutta tavallaan ei. Kun mua on kuitenkin monesti sanottu empaattiseksi ihmiseksi...

En tiedä