Sääliä kerjäävä, draamaa rakastava tuttavani.

["huh huh"]

Tuttavapiiriini kuuluu noin 40-vuotias nainen. Hänellä on 3 lasta sekä aviomies. Nainen käy töissä. Minua on ruvennut häiritsemään, ja vähän kammoksuttamaankin, hänen tapansa loihtia draamaa joka käänteessä. Valehtelematta hän käyttää lapsia 2-3krt viikossa lääkärissä (tämä pois työajasta), vaikkei lapsissa ole mitään vikaa. Esimerkkinä: hänen teini-ikäinen tyttärensä valitteli vatsakipua. Äiti ryntää salamana nettiin, etsii sieltä vaihtoehtoja sairaudeksi (mm. kerran kovassa yskässä tuli vähän verta kurkusta, kun kurkku niin kipeä, niin heti oli tuberkuloosia..) ja vaatii lääkärinaikoja välittömästi. Kun lapsi todetaan terveeksi, ei äiti tyydy siihen, vaan vaatii erikoistutkimuksia. Kun kuukausien päästä teini todetaan terveeksi, tuttavani on suorastaan pettynyt. Kun ne vatsakivut olivatkin vain kuukautiskipuja.

Hän lähettelee Facebookiin "järkyttävistä" tapahtumista vihjailevia postauksia herättääkseen ihmisten huomion ja säälin, ja kun joku sitten viimein kysyy, hän "ei voi puhua asiasta" tai sitten järkyttävä asia onkin, kun toisen tuttavan koira oli tapellut toisen koiran kanssa.

Hän toistelee näitä "et tiedä elämästäni mitään, ellet ole kävellyt kengissäni"-tyylisiä fraaseja. Hän etsii poikkeuksetta asioista ensin negatiiviset puolet, tämä ei ole liioittelua. Työssä (sama työpaikka) hän käyttäytyy marttyyrin lailla, painaa kyllä ihan lujasti töitä, mutta silti hän kerjää sääliä pomolta ("pitäisiköhän minun lähteä täältä kun en ole ilmeisesti tarpeeksi hyvä työntekijä") ja pomon täytyy taas huokailevaa tuttavaa lohdutella.

Mielikuvitus on hänellä vailla vertaa, eikä itselleni tulisi mieleenkään kehitellä salaliittoteorioita naapureista jne. Hän kadehtii paremmin tienaavia ja niitä "joilla menee hyvin", koska he eivät tiedä millaista on alati sairaiden lasten kanssa (kun ne EIVÄT ole oikeasti sairaita, minä tunnen tämän perheen) ja työkin on niin raskasta.. no, työmme on alallamme helpoimmasta päästä, ja tasoittumisjärjestelmän takia hän usein onkin miinuksella tunneissaan, kirien sitten loppuvuodesta kiinni.

Itselläni perhe voi hyvin, meillä on asiat kohdallaan ja olemme onnellisia. Tämä herättää hänessä ilmeisestikin närää, koska hän tokaisee usein, että emme tiedä oikeasta elämästä mitään. No, olemme tehneet lujasti töitä päästäksemme tähän pisteeseen, että kyllä se elämä näytti nurjat puolensa meillekin, ei vain taloudellisesti.

Tuttava käy usein itsekin lääkärissä, ja tälle vuodelle hänelle on kertynyt pitkälti toistasataa sairauspäivää. Ihmettelen, miksei työnantaja reagoi.. Esimies on kehottanut hakeutumaan kuntoutukseen ja hoitoihin, koska sairauslomat johtuvat pitkälti selästä, muttei hän aio mennä. Ja miten lääkärit terveyskeskuksessa eivät reagoi lasten jatkuvaan käyttämiseen ja lääkkeiden syömiseen (sitten vasta usein luovutetaan kun saadaan lääkkeet lapselle..).

Kun en halua loukata häntä käskemällä pitämään järki päässä ja suu kiinni välillä, niin joskus käy ahdistavaksi katsoa tuota touhua. Ja oli pakko jonnekin purkaa tämäkin mietintä. Neuvoja, miten jaksaisin tuota tuttavaa; olemme paljon tekemisissä, joten pakostakin jaksettava..

 

["vieras"]

Ehkä se auttaisi jaksamaan,että pysähtyisit pohtimaan syvällisemmin mikä siinä toisen kestämisessä on niin raskasta ja mistä hänen käytöksensä voisi johtua.
Muista että sussa on itsessäkin noita samoja piirteitä.
Voisit kyllä joskus sanoa rehellisesti mutta kauniisti jotain, että hänelläkin tarjoutuisi mahdollisuus henkiseen kasvuun.

 

[huh ap]

Voi kun minä olen pohtinut pohtimasta päästyänikin. Tiedän että hän on edellisessä suhteessaan kokenut kovia, mutta kauanko niihinkään voi vedota? Olen tarjonnut kaikenlaista apua, sekä henkistä että materialistista. Olen ostanut kukkia, koska tiedän, että hän tulee hyvälle tuulelle, kun joku ostaa hänelle jotain. Olen antanut kodin tavaraa, ja vaikka mitä. Olen huomannut, että hän muuttuu heti, kun saa jotain konkreettista tavaraa. Olen luonteeltani hoivaaja, ja siksi koen, että haluan auttaa. Mutta henkisesti olen joskus tosi lujilla. Minäkin olin ennen tuollainen, että etsin enemmän negatiivisia asioita kuin positiivisia, mutta opettelin siitä pois. Olen sen jälkeen ollut tosi onnellinen ja rauhassa itseni kanssa. Toivoisin hänellekin samaa.

 

["vieras"]

Älä mieti tuttavaasi haan mieti itseäsi: mikä hänessä/hänen toiminnassaan saa sut ärsyyntymään ja "nollaa" se. Yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Ja kun tuttavasi alkaa taas vihjailla jostain dramaattisesta, niin älä kysy enempää edes kohteliaisuudesta.

"Voi miten elämäni on kauheaa!"
"Vai niin"
"Kun on niin paljon huolta lapsista"
"Sepä ikävä kuulla"

Facebook-ongelma on helppo ratkaista: blokkaa tuttavasi uutisvirrasta. Mä oon blokannut parin kivan ihmisen päivitykset, koska ne ovat lähes poikkeuksetta ärsyttäviä. Jotkut eivät,vain osaa

 

["hohhoijaa"]

En jaksanut lukea syväanalyysia tuttavastasi loppuun asti. Oikeesti, mikä vaivaa ihmistä joka jaksaa kirjoittaa noin pitkän litanian tuttavastaan ja analysoida toisten elämää? En vaan tajua. Joko olet oman elämäsi analysoinut juuria myöten kun et muuta keksi?

 

[Anna olla]

Onko tuo tuttava sinulle ap "ongelma" siksi, että sinusta tuntuu että sinun pitäisi piristää häntä, tai "korjata" hänen elämänsä? Siltä ainakin kuulosti nuo kukkien ostamiset ja tavaroiden antamiset.

Uskon että fiiliksesi helpottuisi, jos saisit sisäistettyä että kyseessä on aikuinen ihminen, josta et millään lailla ole etkä voikaan olla vastuussa. Sinä ET PYSTY muuttamaan häntä, kukaan ei pysty. Ehkä hän tuosta pitkällä terapialla ja ennen kaikkea omalla tahdolla saattaisi muuttua, mutta ei kenenkään ulkopuolisen vaikutuksesta.

Ei ole sinun asiasi huolehtia hänen lapsistaan (poikkeuksena toki, jos lastensuojeluilmoituksen rajat ylittyy), ei hänen töistään eikä hänen mielialastaan. Vieraan vinkki oli ihan hyvä: älä lähde tippaakaan hänen draamaansa mukaan, piilota hänen fb juttunsa ja jätä moinen henkilö ihan omaan arvoonsa. Mikään määrä empatiaa ei häntä kuitenkaan tyydytä, ja väsytät itsesi kun edes yrität.

 

[hmph]

[QUOTE="hohhoijaa";28969745]En jaksanut lukea syväanalyysia tuttavastasi loppuun asti. Oikeesti, mikä vaivaa ihmistä joka jaksaa kirjoittaa noin pitkän litanian tuttavastaan ja analysoida toisten elämää? En vaan tajua. Joko olet oman elämäsi analysoinut juuria myöten kun et muuta keksi?[/QUOTE]

Olen luonteeltani hoivaaja, ja siksi koen, että haluan auttaa. Mutta henkisesti olen joskus tosi lujilla. Minäkin olin ennen tuollainen, että etsin enemmän negatiivisia asioita kuin positiivisia, mutta opettelin siitä pois. Olen sen jälkeen ollut tosi onnellinen ja rauhassa itseni kanssa. Toivoisin hänellekin samaa.

No onhan se.

Ja ap:n kertomaan tapaukseen on olemassa ihan virallinen diagnoosikin, sitä termiä en vaan muista.

 

[samaa kokenut]

[QUOTE="vieras";28969729]Älä mieti tuttavaasi haan mieti itseäsi: mikä hänessä/hänen toiminnassaan saa sut ärsyyntymään ja "nollaa" se. Yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Ja kun tuttavasi alkaa taas vihjailla jostain dramaattisesta, niin älä kysy enempää edes kohteliaisuudesta.

"Voi miten elämäni on kauheaa!"
"Vai niin"
"Kun on niin paljon huolta lapsista"
"Sepä ikävä kuulla"

Facebook-ongelma on helppo ratkaista: blokkaa tuttavasi uutisvirrasta. Mä oon blokannut parin kivan ihmisen päivitykset, koska ne ovat lähes poikkeuksetta ärsyttäviä. Jotkut eivät,vain osaa [/QUOTE]

Juuri näin! Kun ihminen kerää säälipisteitä ei kannata mennä mukaan, vaan myönnellä ja vaihtaa sitten aihetta. Kyse kun on yleensä huomionhalusta ja vääristyneestä tavasta saada ihmisiä lähelleen.

Koeta aina vaihtaa puheenaihetta. Siihen, että tuttusi uskoo elävänsä hirveää elämää voit aina kuitata kuinka hienosti hän siinä nyt kuitenkin on taas työnsä ääressä ja selvinnyt kaikesta.

Sinun täytyy vetää rajasi. Tuttusi imee teistä myötäilijöistä kaiken energian.

 

[Joxu]

Haha, kuulosti ihan mun äidiltä. Tosin pois lukien toi terveydestä hysterioiminen. Meillä äiti semmonen, että lääkäriin mennään, kun ollaan kunnolla kipeitä ja sillonkin vois miettiä mielummin jonkin kotihoito konstin .

 

[huh ap]

Minua ärsyttää eniten varmaan se, että etsitään niistä lapsista vikoja. Ihan kuin ne olisivat jotenkin pilaantuneita ja sitä pitää korostaa. Huokaillaan, että taas pitää viedä lapsi lääkäriin, vaikka mukula olisi ihan terve, nokka vain vuotaa. Ärsyttää, kun valitetaan, että on tämä raskasta, sairaiden lasten kanssa olla. No, kahdella ystävälläni on syöpää sairastava lapsi. Toivoisin hieman kohtuullisuutta..

Ja sitten ärsyttää sekin, että ihminen sanoo toivovansa elämäänsä rauhaa ja iloa, mutta tieten tahtoen torpedoi asioita, jotka voivat sitä tuottaa. Se turhan valitus! Kun itse on oman elämänsä valinnut elää näin, niin miksi siitä pitää muiden kärsiä. Netissä pelataan pelejä ja etsitään sairauksia, ja sitten suoranaisesti suututaan, kun potilas voikin paremmin. Mieheni, herttainen ja kaikille ystävällinen, hermostui kerran kuullessaan noita juttuja (ei näyttänyt sitä), mutta kotona sanoi rumasti, että tuo on ihan just vaan sitä huomiohuoraamista. Tämä oli ilkeä kommentti, mutta valitettavasti totta.

 

[kjkjk]

No eiköhän ole aika selvää, mikä tuon ihmisen toiminnassa on ärsyttävää. Erityisesti kun tuon vouhotuksen kohteeksi joutuvat hänen lapsensa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/M%C3%BCnchhausenin_oireyhtym%C3%A4

 

["vieras"]

Älä nyt ainakaan vedä itseäsi piippuun, ammattiterapeutit on tuollaisia tilanteita varten olemassa. Ystäväsi voi itse muuttaa itsensä, ei kukaan muu. Näyttää, että olet tehnyt jo kaikkesi.

Omaa jaksamistasi ajatellen, älä reagoi tuttavasi turhaan draamaan, eli älä ota kantaa ja ohita juttu tyystin jollain nopealla neutraalilla toteamuksella, ja vaihda puheenaihetta johonkin mukavaan aiheeseen. Kun hän puhuu jotain positiivista, reagoi siihen vähän yläkanttiin, eli buustaa ko. fiilistä hänessä. Jospas hän tajuaisi, että saa enemmän sitä huomiota olemalla positiivinen kuin negatiivinen.

 

[huh ap]

Niin, tuo yksi kommentti osui ja upposi, jotenkin tunnen "vastuuta" että häntä tulisi auttaa.. Mutta kun mikään ei enää riitä. Olen jopa rahaakin tarjonnut, kun tiedän että hänelle raha merkitsee tosi paljon. Yritän parantaa häntä tämä on minun ristini, että olen yrittämässä aina korjata särkyneitä ihmisiä. Mutta olette oikeassa, minä en voi aikuisen ihmisen elämää muuttaa. Kun luin kommenttejanne, selkäpiitä karmi kun tajusin katsovani totuutta silmiin. Kiitos.

 

[samaa kokenut]

Voi kun minä olen pohtinut pohtimasta päästyänikin. Tiedän että hän on edellisessä suhteessaan kokenut kovia, mutta kauanko niihinkään voi vedota? Olen tarjonnut kaikenlaista apua, sekä henkistä että materialistista. Olen ostanut kukkia, koska tiedän, että hän tulee hyvälle tuulelle, kun joku ostaa hänelle jotain. Olen antanut kodin tavaraa, ja vaikka mitä. Olen huomannut, että hän muuttuu heti, kun saa jotain konkreettista tavaraa. Olen luonteeltani hoivaaja, ja siksi koen, että haluan auttaa. Mutta henkisesti olen joskus tosi lujilla. Minäkin olin ennen tuollainen, että etsin enemmän negatiivisia asioita kuin positiivisia, mutta opettelin siitä pois. Olen sen jälkeen ollut tosi onnellinen ja rauhassa itseni kanssa. Toivoisin hänellekin samaa.

Kirjoitan vielä tähän toisen mielipiteeni, sillä juuri tästä on kaiken aikaa kyse.Tuttusi käyttää sinua täysillä hyväkseen. Olen ihan samanlainen ja koetan tehdä jotakin käytännöllistä tuottaakseni toiselle paremman olon. Kuten huomaat siitä ei ole apua, eikä tuttusi ongelmat poikkea tavallisen ihmisen elämästä yhtään mihinkään. NOrmaali ihminen arvostaa myötätuntoa ja saa siitä iloa/lohtua/vahvistusta, mutta silloin kun mennään jo kukkakimpuissa ja vuodesta toiseen kuunnellaan toisen monologia elämän draamoista se ei ole enää normaalia.

Nyt tiedäty ongelman ja nyt myös kannattaa opetella uusi taktiikka. Tuttusi ei pidä siitä, mutta muutoksethat pelottavat aina.

 

[Anna olla]

No, koira koiran tuntee.. tarkoitan että minussa on samaa vikaa, ja vasta lähivuosina olen sen hoksannut että vastuu EI ole minulla eikä aikuisille ihmisille voi mitään.

Veljeni on tietyllä tapaa samanlainen kuin tuttavasi, hänelle kaikki on aina negatiivista ja mitään ei voi tehdä kun ehkä tulee esteet a b ja c. Tyyliin "turha edes hakea sinne töihin kun kuitenkin sataa ekana päivänä vettä ja myöhästyn töistä kun kastun matkalla ja saan potkut". Vuosikymmeniä yritin tsempata häntä, etsiä ratkaisuja ja keksiä keinoja positiivisempaan ajatteluun. Mikään ei muuttunut, mutta minä itse valvoin öitä miettien hänen ongelmiaan ja kuinka voisin auttaa ja ärryin kun kaikki ehdotukset aina tyrmättiin negatiivisuudella. Kukaan ei siinä voittanut, sillä veli ei ottanut onkeensa ja minä pahensin oman oloni.

Nykyään tyydyn vain voivottelemaan, tyyliin "aijaa, no ei se sit varmaan kannata", tai "höh, no pitäiskö sun lopettaa se koulu jos se vain stressaa liikaa". Ja kas, hän ei ole keskeyttänyt opiskelua, ei ole jättänyt hakematta töitä, jne. En tiedä valittaako nykyään jollekin muulle, mutta ainakin oma henkinen hyvinvointini on parantunut huomattavasti, eikä hänkään joutunut yhtään sen enempää rappiolle vaikka minä en enää yritäkään koko ajan tsempata turhaan.

 

["vieras"]

Jotkut vaan elää valittaakseen. Vaikka ympärillä olevat ihmiset tekevät mitä tahansa, ei tämä valittaja lopeta. Ei vaikka saisi 10 miljoonaa, oman lääkärin 24/7, täydellisen miehen, mahtavat lapset, kaiken mitä on ikinä halunnut... valitus vaan jatkuu, he elävät siitä ja tykkäävät siitä.

Turha edes siis yrittää. Jos itse ei jaksa valittamista kuunnella niin sitten vaan kitkee pois sellaiset ihmiset elämästään, joita ei jaksa.

 

["vieras"]

On olemassa ihmisiä joihin ei kannata tuhlata voimiaan, koska he eivät halua itse muuttua.
Sun tuttus varmaan elää tuon draaman kautta. Parasta on ettei enää ruoki hänen "sairauttaan".
Miksi edes olet hänen kanssaan tekemisissä?
Itse kävin kovan koulun, kun yritin auttaa ns. ystävääni, jolla on ongelmia alkoholin ja rahankäytön kanssa. Pitkään luulin, että hän haluaa itsekin muutosta asioihin, kunnes tajusin, että hänellä ei ollut oikeasti mitään halua muuttua. Hän antoi minun kuitenkin ymmärtää aina niin, koska sai minut sillä tavalla pysymään lähellään ja olemaan huolissaan jne.
Onneksi lopulta tajusin kuvion, olin kyllä jo henkisesti tosi loppu.