minä olin samassa tilanteessa kuin sinäkin. vaikka biologinen kello ei sinäänsä tikittänyt niin samat pelot kuin sinullakin oli mulla.
neuvot jotka jo oot saanu on ihan varteen otettavia. oletuksena pidettäköön että asiat jolle et itse mahda mitään juuri nyt, niistä ei voi valittaa. mutta sähän voittehdä tuolle tilanteellesi vaikka mitä. kyse on siitä mitä sä haluat elämältäs ja jos mies ei sitä voi sinulle antaa niin asia on sitten niin. niin julmalta kuin se kuullostaakin ja saattaa olla että tää viesti kuullostaa haukkumiselta. se ei oo mun tarkoitus missään nimessä.
mulla oli se ajatus silloin aikoinaan että on kaksi vaihtoehtoa. hyväksy tai hylkää. kuitenkin oon yrittänyt elää elämääni niin että mä oon siinä se päähenkilö, ei kukaan muu. mun toiveet ja haluamiset on ne asiat joihin pitää kiinnittää tarkaa huomiota.
siinä sitten miettiessäni elämää ja mitä mä teen pidin suuni kiinni miehelle (ja ventiloin tuolla vauvakuumeen puolella toivottomissa haaveilijoissa*mainosmainos*) tulikin mies mun luo ja sanoi että nyt olisi korkea aika hankkia ne asukkaat noihin ylijäämähuoneisin.
tilanne oli sillion tosiaan se että mä olin lähössä. rakkautta oli vaikka muille jakaa parisuhteessa, ja sitähän mä halusin. halusin jakaa sen meidän lapsille.mä en silloin enään jaksanut kuvitella meitä yhdessä lasten kanssa koska se teki niin kipeetä.
tästä tuli nyt pitkä vuodatus, mutta et tosiaankaan oo ajatustes kanssa yksin. :hug:
