Sain keskenmenon ja nyt mun kaverit ei uskalla edes puhua mulle!

[Sinterella]

Mun raskaudesta ei tienny alunperinkään kuin kourallinen ja kun keskenmeno tuli ilmi he eivät juttele mulle, eivät soita (heistä 2kans soiteltiin väh. joka toinen päivä), FB:ssä kun ollaan yhtäaikaa eivät ala jutteleen, vaikka ite aloittaisin porinan; siis lopettavat lyhyeen.
Mä sanoin keskenmenosta kertoessani etten halua mitään voi voi sua raukkaa juttuja vaan ihan normi porinoita ja en itekkään sitä ota esiin ihan vaan sen takia että olen mieheni kans siitä puhunu paljon enkä koe enää tarvetta puhua siitä koko ajan. Toki vastaan jos joku kysyy, mutta se ei ole se joka nousis esiin ainakaan mun puolelta.

Mikä siis mättää?

 

[yks]

onko sun kavareilla lapsia?Mä sain ns.keveriporukasta ekana lapsen melkein 10v sitte.Siihen jöi yhteydenpito..nyt kun nämä kaveriporukan muut on saaneet lapsia..niin johan satelee viestejä yms.=)

 

[Sinterella]

Mulla on jo 2 lasta. Kaveripporukka on säilyny aika hyvin. Pari jotka eivät ole lasta saaneet ovat siltiki vielä kuvioissa ja tykkäävät meidän muiden lapsista ja muut ovatki lisääntyneet.
Mä kyllä oon ainoa joka on keskenmenon saanu.. liekö sitten siitä johtuvaa tämä välttely.. Niiden osilta joiden asiasta tiedän tietäneen..

 

[Shokeerattu Letkajenkka]

Veikkaisin,et kyse on ihan siitä,etteivät osaa suhtautua asiaan.Siis eivät tiedä mitä sanoa yms vaikka oletkin sanonut,ettet kaipaa em. "turhia" löpinöitä niin silti.Heillä itellään saattaa olla tarve sanoa jonkinlaiset surunvalittelut tai jotakin,mutta kokevat,että sinä et niitä kaipapa etkä halua kuulla,koska et halua asiasta puhua etkä asiaa muistella.Eivät siis itse ole ihan osanneet asettua sun kenkiin ja housuihin vielä tai osaa sitä muutenkaan niin reagoivat tavallaan automaattisesti sitten noin,että välttelevät juttua sun kanssa ylipäätään kun eivät halua päätyö sanomaan jotain väärää.

 

[Sinterella]

Veikkaisin,et kyse on ihan siitä,etteivät osaa suhtautua asiaan.Siis eivät tiedä mitä sanoa yms vaikka oletkin sanonut,ettet kaipaa em. "turhia" löpinöitä niin silti.Heillä itellään saattaa olla tarve sanoa jonkinlaiset surunvalittelut tai jotakin,mutta kokevat,että sinä et niitä kaipapa etkä halua kuulla,koska et halua asiasta puhua etkä asiaa muistella.Eivät siis itse ole ihan osanneet asettua sun kenkiin ja housuihin vielä tai osaa sitä muutenkaan niin reagoivat tavallaan automaattisesti sitten noin,että välttelevät juttua sun kanssa ylipäätään kun eivät halua päätyö sanomaan jotain väärää.

Eli mun pitää antaa heille aikaa =) Mä kyllä kerroin heille että mulla on kaikki ok ja XXX on kaikki ok eikä lapset edes tiedä joten heilläkin on kaikki ok.
En kyllä tajunnu laittaa että saa kysyä jos on kysyttävää... Ne ei kyllä koskaan ole hävenneet kysymyksiään oli aihe mikä tahansa... no pitää odotella ja katsoa miten tää tästä jatkuu..

 

[Shokeerattu Letkajenkka]

Se voi kuitenki olla niille kaereille paha paikka vaikka kummoisia suoransananjyriä normaalisti olisivat.Ihmiset kun kuitenki loppupeleissä reagoi eri asioihin niin eri tavoin.Kun meidän keskimmäinen lapsi menehtyi ja itse vihdoin asias yli pääsin ja aloin taas mainitsemaan hänet jutuissani,moni mun kaveri hämmenty asiasta niin kovin,että menivät näissä tilanteissa aina solmuun eivätkä osanneet sanoa mitään.Lähes kaksi vuotta se otti,että alettiin päästä samalle viivalle sen asian kanssa ja nyt ymmärretään kaikin puolin toisiamme.Läheisten ihmisten on vaikee toimia joskus tämmösisssä menetystilanteissa kun ei välttämättä ihan kokonaan osaa kuitenkaan luottaa siihen,että se toinen tosiaan tarkottaa sitä,mitä sanoo.

Tsemppiä.Kyllä se siitä kun vaan itse jaksat pitää yhteyttä ja olla aktiivinen niin kaveritkin nopeemmin huomaa,et tosiaan tarkotat mitä sanot.

 

[Sinterella]

Se voi kuitenki olla niille kaereille paha paikka vaikka kummoisia suoransananjyriä normaalisti olisivat.Ihmiset kun kuitenki loppupeleissä reagoi eri asioihin niin eri tavoin.Kun meidän keskimmäinen lapsi menehtyi ja itse vihdoin asias yli pääsin ja aloin taas mainitsemaan hänet jutuissani,moni mun kaveri hämmenty asiasta niin kovin,että menivät näissä tilanteissa aina solmuun eivätkä osanneet sanoa mitään.Lähes kaksi vuotta se otti,että alettiin päästä samalle viivalle sen asian kanssa ja nyt ymmärretään kaikin puolin toisiamme.Läheisten ihmisten on vaikee toimia joskus tämmösisssä menetystilanteissa kun ei välttämättä ihan kokonaan osaa kuitenkaan luottaa siihen,että se toinen tosiaan tarkottaa sitä,mitä sanoo.

Tsemppiä.Kyllä se siitä kun vaan itse jaksat pitää yhteyttä ja olla aktiivinen niin kaveritkin nopeemmin huomaa,et tosiaan tarkotat mitä sanot.

Kiitos! :flower:
Elämä jatkuu ja eiköhän nuo minunki kaverit sen aikanaan usko.

 

[kyssäkaali]

Mä sanoin keskenmenosta kertoessani etten halua mitään voi voi sua raukkaa juttuja vaan ihan normi porinoita ja en itekkään sitä ota esiin ihan vaan sen takia että olen mieheni kans siitä puhunu paljon enkä koe enää tarvetta puhua siitä koko ajan. Toki vastaan jos joku kysyy, mutta se ei ole se joka nousis esiin ainakaan mun puolelta.

Mahdoitkohan tehdä itse asiasta vaikean..? Jos minulle joku kertoisi miten tuohon asiaan ei saa suhtautua, niin ehkä olisin vähän kipsissä. Ensimmäinen reaktio olisi kaiketi useimpien puolelta ne säälittelyt vaikka keskenmenoa kokematon varmaankaan pysty täysin tajuamaan miltä se tuntuu ja siitä sitten voisi edetä normaaleihin asioihin, mutta sinun kanssasi kuuluisi kuitenkin olla niin kuin ei olisikaan.