Sairasloman karenssit

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sella
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

Sella

Vieras
Valmistaudun laittamaan puhelinta kiinni, kun kohta soi luuri. Lähdin duunista pois, kun tulin paikalle kipeenä ja en sitten vaan pystynyt hoitamaan yksinkertaista hommaani loppuun asti. Ja syy siihen että lähdin töihin eilen vaikka tiesin että olen sairas on puhtaasti se, että en saa ensimmäisestä vuorosta sairaslomalla palkkaa ollenkaan. nyt se käytännössä olisi tarkoittanut bruttona n.180e, ehkä hiukan reiluu, mistä olisin jäänyt paitsi. Jään toki huomisesta, mutta se määrällisestä on vähemmän. Tekee v-mäisen loven kyllä tilipussiin.

Miten erialoilla nämä sairasloman karenssit menee?

mielestäni on ok, jos koeajalla on karenssit, mutta itsekkin olen ollut firmassa vuoen ja en ole turha-saikuttaja. =Olen tullut passitetuksi töistä pois kahdesti juuri sairastumisen takia ja kahdesti työtehtävässä loukkaantumisen takia (näiden kohdalla ei taas tule karenssia). Lapsen sairastumisen takia ole kerran ollut yhden vuoron pois.
Meillä ensimmäinen vuoro menee karenssiin 2 ensimmäistä vuotta. Tessi sanoo niin. Se on rankkaa ja moni sairastuttaa itsensä paljon pahemmin, kun ei ole varaa tuntityöläisenä olla poissa yhtään, kun lista voi olla vajaa jo valmiiksi.
 
Siksi olisi tärkeää kuulua ammattiliittoon että olisi "valtaa" neuvotella parempia työehtosopimuksia ja saada ne yleissitovaksi. Ytk:t ja Loimaankassat ei tätä tee, ne antavat vain ansiosidonnaisen päivärahan :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja minä:
Meillä ei oo ees koeajalla karenssia ja pois voi olla omalla ilmoituksella 3 päivää, jos on pidempään niin tarvitaan sairasloma todistus

Joo, mulla oli kans edellisessä duunissa noin.

Nyt vaan näkee, että porukka tulee kipeenä duuniin, hajoaa ja sairastaa pahemmin, koska on pakko vaan painaa. En tiedä miten tilannetta saisi korjattua. Helvetti tulee, kun ajatellaan jotain, jolla on lapsia ja lapset sairastelee paljon. -ei ole varaa tilipussin kevenemiseen.
 

Yhteistyössä