sama vanha...

[... pettäminen]

Olin seurustellut jo pidemmän aikaa poikaystäväni kanssa, kun tapasin toisen. Poikaystäväni on aina alusta asti tuntunut oikealta, välillä on jopa sattunut kun on toisesta niin paljon tykännyt. Ja silti menin tyhmä ihastumaan toiseen. Uuteen ihastukseen oli kiva lähteä mukaan: tiedättehän sen fiiliksen kun jännittää ja mahasta ottaa sillain mukavasti. Tiedän: olisi pitänyt olla vahvempi eikä pettää, mutta satuin vaan olemaan niin h***tin tyhmä ja lähtemään leikkiin mukaan tämän toisen takia. Syy pettämiseen oli toisen fysiikka ja jännitys.

Noh, niinhän siinä kävi, että jännitys loppui kuukaudessa ja ei se toisen kroppa nyt niin hyvä ollutkaan.

Viime viikon aikana olen kokenut elämäni rakastumisen - nyt ne jalat vasta ovatkin lähteneet alta! Nyt se elämä vasta elämältä maistuu! Rakastuin omaan poikaystävääni tämän koko episodin ansiosta enemmän kuin kehenkään ikinä! Fiilis on -ihana-

Kysyisinkin: Miten mun nyt pitäisi eettisesti tähän suhtautua? Pettäminen tuntuu tositosi pahalta, tosin tiedän, että ilman vieraissa käyntiä en olisi ikinä varmaan tajunnut kuinka todella ihana ja minulle juuri sopiva se oma onkaan! Onko muille käynyt näin? Ja vielä: en ole tunnustanut tekojani poikaystävälle, pitäisikö? Luulen että tunnustamalla menisi koko järjestelmä paskaksi... (vaikka sen kyllä ansaitsen... I Know)

Joku tähän kuitenkin heittää ""olet paska ämmä"" -läppää, mutta toivoisin kunnollisiakin kommentteja...

 

[rita]

No mutta tuohan on sitten ihannetilanne! Opit virheistäsi ja se poiki vielä uuden rakastumisen poikaystävääsi! Sinuna en kertoisi ja pilaisi niin molempien yhteistä tulevaisuutta ja luottamusta tulevaisuuteen. Kanna oma syyllisyytesi (joka on toisaalta ihan turhaa->yritä nauttia rakkaudesta)!
Elämä on välillä kummallista ja täytyy tapahtua joskus erikoisia asioita, ennen kuin oivaltaa tiettyjä perusasioita!

 

[Mirri]

Ihan turha pistää kaikkea paskaksi, kun kerran noin onnellisesti lopulta kävi. Sinuna unohtaisin koko pettämisasian.

 

[Axu]

Mä oon deittaillu yhtä mimmiä pari kuukautta. Hyvin menee, mut en mä mitenkään rakastunu vielä sanois olevani. Luuletteks, et auttais, jos kävisin hoitelemassa entistä vakipanoani? Eihän tän nyxän tarttis saada tietää.

 

[Käpy]

Samaa mieltä -joskus on hyvä jättää kertomatta hetken hairahdus. Mutta muista tosiaankin jättää viimeiseksi kerraksi...
Itse en haluaisi tietää mieheni erehdyksestä, jos se on täysin merkityksetön. Tietysti vuosikausia viljellystä suhteesta haluaisin kyllä kuulla.

 

[neuvo]

Et siis oikeasti halua kohdata sitä poikaystävääsi, joka luultavasti tulisi esille sen tunnustamisesi jälkeen. Hän ei luultavasti tuntuisikaan silloin niin ihanalta ja sinulle sopivalta. Sinun on tehtävä ratkaisut asian suhteen muiden, neuvojen kuunteleminen on turhaa.

 

[Rosali]

Itse petin tässä viime kuukausina miestäni. En jäänyt ""kiinni"", mutta senverran ""narahdin"", että suhde loppui siihen.

En kertonut/tunnustanut miehelleni, että petin ns. loppuun asti. Enkä kerro. Mielestäni riittää, että hän tietää minun jo katselleen aidan toiselle puolelle. En halua häntä enempää loukata/satuttaa kertomalla koko totuuden.

Itse päätät omalla kohdallasi miten toimit, mutta mielestäni se mitä ei tiedä ei satuta. Tosin sinun pitää olla vahva päätöksessäsi koko loppu elämäsi, ettet esim. kännipäissäsi saa katumuskohtausta ja ala tilittää ""tuntojasi"" ja anoa anteeksiantoa. Sitä tuskin saisit.

 

[Just-joo]

Just! Älä puhu poitsukamulle mitään pettämisestä. Tulee vielä mustasukkaiseksi ja alkaa kyylätä. Silloin onkin hankalampaa mennä uudestaan vieraisiin, kun haluaa taas vahvistusta tiedolle, että ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella. Siis suu suppuun, ettei tulevat saumat mene läskiksi!

 

[yks]

Niinpä, nyt sinulla on paljon tunnontuskia ja haluaisit ehkä saada pettämisasian pois sydämeltäsi tunnustamalla kaiken ?

Sanompa vaan, että jos tuossa tapauksessa kertoisit kaiken omien tunnontuskiesi takia, niin se on sama, kuin kaataisi sen kaiken P***AN toisen niskaan. Sen kiltin ja ihanan miehesi päälle...

Mietipä kannattaako satuttaa toista tuollaisella tiedolla !

 

[***]

Mulle on käynyt juuri samoin. Musta tuntuu että toi uudelleenrakastuminen on 30 prosenttisesti huonoa omatuntoa. ja jotakin säälinsekaista, toista myös säälii kun itse on ollut niin paska. Eli älä tee suuria päätöksiä (kihloja, muuttoa tms) ennenkuin tilanne ""normalisoituu"". Siitä huonosta omatunnosta en ole vieläkään päässyt eroon enkä varmaan pääsekään. Rakastumisvaiheen jälkeen yritin etsiä toisesta huonoja puolia jotta voisin jättää hänet ja päästä siten eroon omantunnontuskista. Tällä hetkellä meillä menee hyvin mutta omatunto ei unohda. En pysty päästämään itseäni piinasta, iltaisin itkettää ja muutenkin masentaa. Tuntuu että itseäni mä tässä vain petän: toinen ei rakastaisi mua samalla tavalla jos tietäisi minkälainen oikeasti olen. Toisaalta kun on poikaystävän kainalossa, paha olo unohtuu, kestän mitä vaan jos toinen on vierellä. Mielummin itse kärsin kun heitän kaiken viattoman niskaan. Kyllä suosittelisin silti että kertoisit totuuden. Se rakastumisen tunne on... anteeksi pyytelyä, itseltään kai. (Mutta johtuu kyllä siitä että rakastat poikaystävääsi ihan oikeasti.) Suosittelisin totuuden kertomista itsellenikin mutta en pysty. En pysty. Yritän lohduttautua sillä että kukaan ei ole täydellinen (ei edes poikaystäväni) mutta viisas on se joka oppii virheistään.
Pitää myös muistaa ettet olisi pettänyt jos suhteenne olisi ollut tasapainossa ja oikeasti hyvällä pohjalla. ainakin mä olen sitä mieltä.
Koita jaksaa ja pidä asiat oikeissa mittasuhteissa (mä en kyllä nyt onnistunut), itselleen on kaikkein tärkeintä osata antaa anteeksi (itse en vielä osaa), koskee siis elämässä kaikkea muutakin kuin pettämistä.
Ja niin, sä tulet tulevaisuudessakin ihastumaan muihin, päätä nyt mitä niissä tilanteissa teet!