Sanoin 2 vuotiaalle rumasti, miten voin olla näin idiootti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Itku"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

"Itku"

Vieras
Sanoin todella vihaisena "nyt oikeasti jo nukutaan" ja kuulostinkin kun lapsi hiljeni samantien, meni istumaan sänkyynsä ja vain tuijotti minua. Otin kyllä syliin ja selitin, että lapsi näyttää väsyneeltä ja äitikin on todella väsynyt sekä höpöttelin muutakin. Äsken paijasin lapsen uneen mutta jäi itselle niin paska olo, että tuskin saan unta kovin äkkiä.

Jotenkin vain meni hermot kun lapsi oli 1,5 tuntia hyppinyt ja pitänyt itkuhuutoa sängyssä, halunnut vaikka mitä mutta heittänyt kaikki heti lattialle. Tänään oli vapaapäivä minulla ja lapsella, huomenna herätys minulla klo 5.30 ja lapsella 6.15. Päivä sujui mukavasti mutta ilta oli yhtä härdelliä. Lapsi teki kokoajan kaikkea kiellettyä eikä innostunut mistään yhteisistä leikeistä. Repi vaatehuoneesta kaikki vaatteet mihin ylettyi lattialle, rempoi suihkuseinää niin, että se irtosi toisesta kiinnityksestä, haki kirjahyllystä vähän väliä minun ja isänsä kirjoja ja koitti repiä niitä mahdollisimman nopeasti rikki, hakenut cd:itä ja hyppinyt niiden päällä, on levittänyt keittiön roskikset pitkin lattioita x2, noussut vähän väliä sohvalla seisomaan ja koittanut punertaa itsensä pääedellä selkänojan yli lattialle yms. pientä minkä tietää olevan kiellettyä. Koko illan siis juossut tekemään jotain kiellettyä toiselle puolelle kämppää kun huomaa, että minä teen jotain (ruokaa, olen vessassa jne.) mistä kestää hetken tulla sinne minne lapsi on juossut.

Miten voin olla näin tyhmä, että sanon noin äkäiseen sävyyn lapselle ja vielä ennen nukkumaan menoa. Aargg, pakko oli avautua johonkin kun en nyt kehtaa kenellekkään soittaakaan tähän aikaan ja mies tulee töistä vasta parin tunnin kuluttua.
 
Sori, mulla tuli tuosta mieleen että ehkä sun olisi pitänyt sanoa tuo jo silloin 15 minuutin sängyssä renkkumisen jälkeen.... jos se toimi noin hyvin. Et varmaan koskaan sitten sano mitään tiukasti?

Mutta joo, minä sanoin kyllä omalle 2-vuotiaalle tänään pahasti. Kun toinen kielloista ja varoituksista huolimatta toistivasti renkkui sohvalla, juoksi sisällä, pyöri päättömästi yms, lopulta kaatui selälleen ja löi päänsä lattiaan niin en voinut olla sanomatta että siitäs sait, mitäs et uskonut. Lohdutin kyllä, vaikka korpes.

Vähän paha mieli tuli. No se paha mieli hälveni hieman kun muksu aloitti saman renkkumisen iltapalapöydässä, ja kupsis keikkaa hetken päästä oltiin taas maassa nurin ja naama väärinpäin. Sain kyllä tosissani purra hammasta etten sanonut vielä pahemmin ja sain kerättyä kaiken empatiani lohduttamiseen....

No, nyt tuo jo nukkuu tuolla kuin pikku enkeli konsanaan ja on rauha maassa. Huomenna parempi päivä....
 
Eihän tuo näin kirjoitettuna kuulosta pahalta mutta ääneni oli ainakin minun ja ilmeisesti lapsenkin korviin todella vihainen, hyinen ja kiukkuinen. Tuntuu, että sanoin sen niin vihaisesti, että puoletkin olisi riittänyt
 
Häh? En ymmärrä mikä tuossa oli niin kamalaa. Aikuisen nimenomaan pitää osata myös kertoa lapselle, mikä on sopivaa ja mikä ei. Eihän se lapsi voi pellossa kasvaa (hope so). Ei lapsi opi muuten miten tässä maailmassa eletään, jos ei kerrota. Parempi että vanhemmat jo kotona kasvattavat, se on myöhäistä jos ajatellaan että kyllä päiväkodissa sitten kasvatetaan! Vanhemman velvollisuus on sanoa kovemmin tarvittaessa.
 
Mäkään en nyt löydä tuosta mitään rumaa. Jos oisit sanonut, että "turpa kiinni kakara ja pää tyynyyn", niin olis ollut jo vähän rumasti sanottu. Lapselle voi korottaa ääntä, lapsi ei mene siitä rikki. Mutta mitä harvemmin sen tekee, sitä paremmin se tehoaa. Jos joka päivä olisit yhtä huutoa koko äiti, niin sillä ei olis enää mitään tehoa.

Nuku rauhassa, ihan hyvä äiti sä olet. Mutta tuosta teidän päivästä päätellen voit kyllä hyvin ärjäistä useamminkin...
 
Itse sanoin muutama viikko sitten omalle 2-vuotiaalle (todella vihaisesti), kun pelleili sängyssä ja huuteli peittelemään lähes kymmenennettä kertaa, että "nyt saat lopettaa tuon huutamisen ja hölmöilyn, äiti ei enää tule!"

No jonkin ajan päästä lapsi huusi uudestaan, hyvin varovaisella äänellä tällä kertaa, ja kun menin tottakai paikalle niin hän sanoi itku kurkussa: "vaikka minua itkettää niin äiti ei enää tule"

Ja sydänhän siinä särkyi kun ajattelee että toinen on yksinään pimeässä miettinyt tuollaista :'( Onneksi rohkeni kuitenkin pyytää minut vielä paikalle niin sain ehkä vähän paikattua tilannetta...

Mutta ymmärrän siis ap:n huonon omantunnon.
 

Yhteistyössä