Sanokaas nyt mulle olenko mä pettänyt?

Scarlett O Harava

Tunnettu jäsen
17.08.2004
61 304
187
63
Tämä on sitten ainoa asia mitä kerron mun ja entisen miesystävän väleistä.

Elokuussa viime vuonna olin ekan kerran miehen luona ja senkin jälkeen pari kertaa. Mies kuitenkin sanoi ettei meistä tule koskaan paria ja ettei häntä kiinnosta. No mä ajattelin homman olevan siinä ja että elämässä eteenpäin. Syyskuussa mulla oli yhden illan juttu erään toisen miehen kanssa. Pari päivää sen jälkeen tämä ensiksi mainittu mies tuli juttusiin ja juttumme jatkui vähitellen. Joulukuussa pääsimme siihen vaiheeseen, että seurustelimme.

No mies on monta kertaa syyttänyt mua pettämisestä tuon syyskuisen jutun takia. Kun mä olen kuulemma kylillä puhunut, että ollaan seurusteltu elokuusta asti. Itseasiassa olen vielä joukukuussa mieheltä kysynyt, että seurustellaanko me nyt ja mies sanoi kyllä. Siihen asti homma oli epävarmaa enkä todellakaan ole kenellekään sanonut, että ollaan seurusteltu elokuusta asti!

Miten mä olen voinut pettää kun ei olla edes seurusteltu silloin?!?!?!?!?!? |O |O |O |O Ja kun toinen ei suostu asiaa tajuamaan vaikka olen noin miljoona kertaa asian selittänyt. Uskoo mielummin muitten puheita kuin mua.
 
Mulle kävi just noin myös. Mielestäni en ole pettänyt, kun mies ite sanoi ettei seurustella ja ei meistä mitään tule. Pari viikkoa sen jälkeen päättikin, et haluaakin olla mun kanssa. No edelleen yhdessä ollaan, mutta tästä asiasta ei puhuta ikinä! miehellä oli niin kova paikka. Itse en tosin sänkyyn mennyt sen toisen kanssa, elokuvissa käytiin ja pari kestaa pussattiin.
 
Se oli miehen oma syy, ku sä et sille silloin kelvannut. Tottakai sä tapailit muitakin, jos se kerran sano, ettei teistä tuu mitään. Ei se voi syyttää, sitäpaitsi mistä sä tiedät, jos silläkin oli muita sillävälin?
 
Alkuperäinen kirjoittaja kastemato aamuauringon alla:
no et ole pettänyt. varsinkin kun mies oli vielä sanonut sinulle, ettei teistä paria tule. sitten vasta pettää toista, jos menee jonkun muun kanssa, vaikka seurustelee tai on kihloissa ja naimisissa

näin.
 
Et ole pettänyt. Mielestäni seurustelu on alkanut vasta joulukuussa. Sitä ennen ehkä olette tapailleet jolloin on mielestäni ihan ok tapailla myös muitakin. Ja varsinkin kun mies on sanonut ettei jutusta tule mitään niin ei silloin voi olettaa että kyseessä on vakituinen suhde tai edes suhdetta.
 
Mites sitten sellanen, et ollaan ruvettu "seurustelemaan", mutta mies onkin sanonut, ettei meistä mitään tule ja eikös se ollu tässä. Sitten tapaa pari kertaa toisen miehen ja saakin syyt päälleen pettämisestä. Kun mies muuttikin mielensä, että ollaanko vai eikö olla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

No munkin mielestä seurustelu on alkanut joulukuussa. Homma oli välillä niin helvetin epävarmaa ja mulla meinas mennä hermot koko touhuun! Mies monta kertaa sanoi ettei meistä tule koskaan paria.

Mies ei millään suostu tajuamaan, että en ole kenellekään sanonut meidän seurustelun alkaneen elokuussa. Eihän meistä aluksi edes tiennyt moni, koska salattiin meidän juttu. Joten kenelle olisin sellaista toitottanut? :o
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierasmyös:
Mites sitten sellanen, et ollaan ruvettu "seurustelemaan", mutta mies onkin sanonut, ettei meistä mitään tule ja eikös se ollu tässä. Sitten tapaa pari kertaa toisen miehen ja saakin syyt päälleen pettämisestä. Kun mies muuttikin mielensä, että ollaanko vai eikö olla.

Mies ei halua sinua, mutta ei halua että olet muidenkaan kanssa.

Ja itte tietysti saa panna ketä haluaa... :kieh: :kieh:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Scarlett-:
Alkuperäinen kirjoittaja lohikäärme:
no eikös toi nyt oo ihan päivän selvä asia ettet ole pettänyt. jos ette ole seurustelleet niin ei silloin voi pettääkään

No millä tämän yhden saisi sen tajuamaan... :kieh: :|

No onko sillä enää mitään merkitystä jos olette eronneet?

Jos mies ei tajua niin olkoon tajuamatta. Älä vastaa puheluihin äläkä viesteihin niin saa sitten itsekseen miettiä että miten se kaikki nyt lopulta menikään. Ja jos ei vieläkään tajua niin aika imbesilli on.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Scarlett-:
Alkuperäinen kirjoittaja lohikäärme:
no eikös toi nyt oo ihan päivän selvä asia ettet ole pettänyt. jos ette ole seurustelleet niin ei silloin voi pettääkään

No millä tämän yhden saisi sen tajuamaan... :kieh: :|

No onko sillä enää mitään merkitystä jos olette eronneet?

Ei se silti ole kivaa kun syytetään tuollaisesta. Tiedä vaikka levittelisi ympäri kyliä totuutena sitä, että mä olen pettänyt :/
 
no se onki jo toinen juttu... mut jos ei kerta tajuu niin ei tajuu minkäs sille sitten mahtaa ja mitä väliä jos kerta ette ole yhdessäkään enää.

Alkuperäinen kirjoittaja Scarlett-:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Scarlett-:
Alkuperäinen kirjoittaja lohikäärme:
no eikös toi nyt oo ihan päivän selvä asia ettet ole pettänyt. jos ette ole seurustelleet niin ei silloin voi pettääkään

No millä tämän yhden saisi sen tajuamaan... :kieh: :|

No onko sillä enää mitään merkitystä jos olette eronneet?

Ei se silti ole kivaa kun syytetään tuollaisesta. Tiedä vaikka levittelisi ympäri kyliä totuutena sitä, että mä olen pettänyt :/

Ja? Miksi sä et nyt vaan kiltisti mene takaisin sen miehen luo, säästyy aikaa ja vaivaa. Sinne sä päädyt joka tapauksessa pian.

Yhteistyössä