SDP:n seksiskandaali puolueen johtoportaassa asti sakenee entisestään: alastomuutta, rottakoe, alistamista, nöyryyttämistä, itkettämistä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Vaikuttaa persuille räätälöidyltä koulutukselta, jonka MAGA-Rummo-jankkaaja on suorittanut innosta hihkuen.
Ilmankos hän laittoi linkin palstalle.

”Osa opiskelijavaikuttajista piti Aviisin mukaan koulutusten sisältöjä epämiellyttävinä ja jopa moraalittomina.

– Tagen esittelemiin keinoihin kuuluvat muun muassa tiedon pimittäminen, disinformaation levittäminen, painostaminen ja niin edelleen. Hän myös neuvoo, että on hyvä juoda viinaa ja käydä sekasaunassa niiden ihmisten kanssa, joihin haluaa vaikuttaa, nimetön opiskelijavaikuttaja toteaa Aviisissa.”/MTV
 
Demarien setämiesten demarien tytöille räätälöimää "koulutusta".
 
Yhteistyössä