[QUOTE="vieras";28416657]Minulla on enemmän ystävyyteen, kuin esim. seksiin / läheisyyteen perustuva parisuhde. Olemme olleet 22 vuotta yhdessä. Alussa mies oli seksuaalisesti erittäin aktiivinen, ja minä, no, oikeastaan minä vain siedin sitä.
Suhteessa on ollut (ja vielä aikana jolloin meillä oli seksiä) pettämistä miehen puolelta,vaikeuksia saada lapsia, aika rankkoja juttuja läheisilläni (alkoholistivanhemmat minulla ) , ja vastaavasti paljon hyvä hetkiä, jolloin meillä pelaa yhteen ja on hauskaa.
Seksielämä on lähes kokonaan lopahtanut. Mieheni varmasti kärsii siitä, mutta jos sitä olisi enemmän, minä kärsisin...
Eli valtavasti kompromisseja, välillä huonojakin aikoja, mutta uskon, että se mihin tämä yhteiselo perustuu, on kuitekin se usko, että vaikka tylsiin hetkiiin mahtuu pahaa mieltä ja riitaakin, voimme kumpikin 100% luottaa siihen että sitten kun toinen todella tarvitsee tukea, sitä saa. Lasten- ja kodinhoito ja työmoraali meillä on hyvin samanlaista, ja hommat menee varmasti aikalailla tasan.. kumpikaan kyllä ei edes laske, ollaanko saatu saman verran omaa- ja kotityöaikaa jne. Homma vaan hoituu ja pelaa saumattomasti.
Meillä on hyvä arki, ja toimiva elämä. Ne tosikorkeat huippufiilikset ovat hyvin vähissä, mutta eihän elämän yhtä juhlaa pidäkään olla.
Olen miettinyt tosissani, olisinko onnellinen muulla tapaa... En usko. Uutta suhdetta en kaipaa, miestäni kaipaan jos hän on esim. työmatkalla..[/QUOTE]
Mä en pystyisi tuollaiseen suhteeseen, mutta kaverisuhteeseen pystyisin. Siis sellaiseen, että kumpikin voi toteuttaa unelmiaan ilman, että toinen on millään tavalla jarruna matkassa. Kompromissien tekemisessä olen erittäin huono, koska kompromissi tarkoittaa ratkaisua, johon kumpikaan ei ole tyytyväinen. Mä olen mieluummin kokonaan ilman jotain kuin tyytymätön siihen, mitä saan.
Uskoisin kuitenkin, että aika moni pitkä avioliitto perustuu juuri tuohon, että tyydytään siihen, että arki skulaa, rahat riittää ja lapset saadaan kasvatettua aikuisiksi.
