Se ois jo puoli vuotta siitä mahdottomasta surun päivästä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mutzilla
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
kaveri synnytti kaksoset 6 vuotta sitten keskosina.Syytä ei synnytyksen käynnistymisen löydetty.
lapset syntyivät viikolla 26 muistaakseni.Molemmat elossa :)
Nyt vasta löytyi kohdunkaulansyöpä,jonka epäillään aiheuttaneen tuon synnytyksen.
 
:hug: Paljon voimia ja aurinkoisia päiviä.

Tiedän tunteesi miltä tuntuu menettää lapsi kohtuun, sinä tosin jouduit menettämään kaksi :'(
Meidän prinsessa menehtyi lähes viisi vuotta sitten kohtuuni rv 39, aivan mitään ennakkovaroitusta. Ikävä on valtava ja vieläkin tulee välillä kolmen pojan leikkiessä kyynel silmään, että siinä meidän prinsessa olisi leikkimässä veljien kanssa, mutta katselee leikkejä pilven reunalta. Surullista tälläiset tapahtumat, mutta niistä vaan on jollakin keinolla mentävä yli.

Voimia sinulle :hug:
 
Meillä tulee reilun viikon päästä 2 vuotta siitä, kun lapsemme jäi auton alle ja menehtyi. Hän olisi nyt 7 vuotias koululainen. Ikävä on valtava ja vaikka suurin suru onkin jo väistynyt niin siltikään ei ole päivääkään mennyt ilman itkua. Osa minusta kuoli tuona kesäisenä päivänä kauniin tyttömme mukana :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja miikuli:
meidän typyn kuolemasta tulee 11pv kuluneeksi 4v....niin se aika rientää.kaksostytöt tulisivat ensikuussa 8v ikään.samassa haudassa tytöt lepäävät :heart:

Mä taidan muistaa sut Tekayn palstalta... Oma poikani on saman ikäinen ja muistan teidän surun. :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja miikuli:
meidän typyn kuolemasta tulee 11pv kuluneeksi 4v....niin se aika rientää.kaksostytöt tulisivat ensikuussa 8v ikään.samassa haudassa tytöt lepäävät :heart:

:hug: ja myös ap:lle.. muistan hyvin sen ketjun. itkien sai lukea monesti ja välillä hymyillen..

Kuinka teillä jaksetaan? :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja mustikka:
Alkuperäinen kirjoittaja wii:
Alkuperäinen kirjoittaja :
Alkuperäinen kirjoittaja Jupa:
Anteeksi kun kysyn, mutta paljonko sulla ap oli viikkoja silloin?

Osaatko laskea viikkoja takaisinpäin?

oisko 15,eikös se lasketa vielä keskenmenoksi?

Ai silloin jos keskenmeno niin ei oikeutta surra?

sanoinko niin?Itsekkin olen saanut keskenmenon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja miikuli:
meidän typyn kuolemasta tulee 11pv kuluneeksi 4v....niin se aika rientää.kaksostytöt tulisivat ensikuussa 8v ikään.samassa haudassa tytöt lepäävät :heart:

Tuli taas se tuttu pala kurkkuun.

Voi miikuli,edelleen olet mielessä ja sydämessä.
Muistan kuinka rukoilin tyttärenne puolesta (oli vain sellainen olo )

Voimia teille kaikille lapsensa menettäneille!
 
Alkuperäinen kirjoittaja miikuli:
meidän typyn kuolemasta tulee 11pv kuluneeksi 4v....niin se aika rientää.kaksostytöt tulisivat ensikuussa 8v ikään.samassa haudassa tytöt lepäävät :heart:

Muistan minäkin teidät. Elin melkein mukana teidän kanssa. Teitin Miisalla oli jotenkin samanlainen katse kuin meidän kuopuspojalla, joka on aina kyllä ollut terve. Sellainen rakastettu, älykäs ja tutkiva.
Suloisia ovat profiilissa lapsosenne. Tuollainen ihana ja kaunis pieni neiti kasvanut pienimmästännekin.
 
Suru väistyy varmasti, mutta muistot säilyvät. Elämä jatkuu. Itse en ole samaa kokenut, mutta keskenmenoja kylläkin. Nyt nekin ovat enää pieni häivähdys enää menneisyydessä. Nautitaan elämästä ja otetaan vastaa mitä tuleman pitää. Eihän onnesta tiedä, jos ei koskaan joudu surua kokemaan. Näin se vain on. Paljon halauksia ja kaikkea hyvää sinulle =)
 

Yhteistyössä