se siitä onnellisesta parisuhteesta..

[mustavalkoista]

Pakko avautua, näin torstain kunniaks!
lapsena mun vanhemmat käytti fyysistä väkivaltaa kasvatuksessaan, etenkin mun äiti; oli potkimista, hiuksista repimistä, heittelyä yms... no olen pystynyt ne antamaan anteeksi vanhemmilleni, vaikka suhde, etenkin äitiini on jäänyt todella etäiseksi. Silloin, jo aika nuorena kuitenkin päätin, etten ota koskaa itselleni miestä, joka on väkivaltainen...enkä ottanutkaan!
Mutta kuinkas kävikään..pitkän suhteen aikana, lasten tulon myötä mies on muuttunut. Siinä missä ennen ei olis varmasti koskaan koskenu muhun niin nykyään hän tekee sitä jopa lasten nähden. Itse yritän kyllä peittää sitä lapsilta..
Jotenkin sitä on vaan niin kiinni toisessa ja haluis aina yrittää "alusta" ja uskoa niihin kauniisiin puheisiin..ihan jo lasten vuoksi. Haluan kuitenkin että lapsillani on isä kotona. Lasken jopa vuosia, että lapset olisi vanhempia ja voisin lähteä..
Noh.. jos edes yksi lukisi tämän, niin helpottaa että sain avautua ja puhua edes "jollekkin"...kun ei tällästä ihan hiekkalaatikon reunalla kellekkään viitsi puhua. Ja jos puhuisinkin, niin olen varma että mut kyseenalastettaisiin pahasti, koska ulkokuoreltaan ja muiden silmissä mulla on se ihana aviomies, joka hoitaa lapsia, eikä koskaan käyttäisi ruumiillista väkivaltaa..

 

["höh"]

Puhu se miehesi terapiaan, kai se itsekin tajuaa ettei tuollainen vetele? Kaikkea ei kannata heti heittää pois ja luovuttaa, mutta mies on saatava mukaan yrittämään "alusta". Älä missään nimessä hyväksy väkivaltaa.

 

[mustavalkoista]

Ei se mihkään terapioihin lähe.. oon yrittäny, mut ei tuu kuuloonkaan..

 

[TUNDRA-arjen sankari-]

Ei se mihkään terapioihin lähe.. oon yrittäny, mut ei tuu kuuloonkaan..

Jos näin on, niin sitten olis varmaan paras pakata laukut, myös lastesi kannalta.

 

["Kiraki"]

Vaikea sanoa mitään.. -Oletko kysynyt mieheltäsi että hän hetken miettisi sitä miltä hänen touhunsa näyttää lapsen silmissä ja sinun? Että hän ihan oikeasti menisi teidän asemaan ja kuvittelisi tilanteen miltä se tuntuu/näyttää..

 

["mie"]

Lähde siitä parisuhteesta HETI! Lapsista, jotka kasvavat perheväkivallan piirissä, tulee myös usein itsestään vanhempina ruumillisia kurittajia. Sitäkö haluat lapsillesi?

Annat miehelle ehdot. Joko terapia tai muuten ero.

 

[Kiraki]

[QUOTE="mie";22378429]Lähde siitä parisuhteesta HETI! Lapsista, jotka kasvavat perheväkivallan piirissä, tulee myös usein itsestään vanhempina ruumillisia kurittajia. Sitäkö haluat lapsillesi?

Annat miehelle ehdot. Joko terapia tai muuten ero.[/QUOTE]

Mielestäni tämäm on ainoa vaihtoehto. Jos miehesi kunnioittaa sinua ja lapsia niin hän kyllä lähtee terapiaan kun tarpeeksi "topakasti" sanot. Jos ei lähde niin sitten ero on ainoa vaihtoehto, eikä sillaine että mies saa puoli vuotta miettiä lähteekö terapiaan vai ei. Lähdettävä on nyt.
Sinä saat varmasti apua kun soitat sosiaalitoimistoon ja kerrot tilanteesi!

 

[mustavalkoista]

ei se ero tuu meille olemaan helppo. ja toisekseen; lapset rakastavat isäänsä. kolmanneks: miten jaksaisin yksinhuoltajana? huhhuh.
Jostain haluis apua, mutta koska mies ei ole halukas menemään kodin seinien ulkopuolelle, niin minkäs teen. Ero olis meille todellakin se viimeinen vaihtoehto. lapset kaipaavat isäänsä jo nyt, jos hän on päivän poissa, saati jos erotaan. ja sitten vielä erotessa isä näkisi lapsiaan niin, etten itse ole paikalla, kuinka voin luottaa ettei lyö niitä erostressissä hermostuksissaan?

 

["xyz"]

Tuota sen verran haluaisin sanoa ettei ne lapset hyödy siitä että vanhemmat ovat yhdessä pelkästään lapsien vuoksi ja muuten voivat huonosti. Oma isäni harjoitti henkistä väkivalta ja koko lapsuuden olin onneton äitini vuoksi, kun koko ajan oli olo ettei äiti ollut onnellinen. Nyttemmin ovat eronneet, mutta oisivat saaneet tehdä sen jo aikoja sitten. Lähde nyt ja ole onnellinen, se on parasta mitä voit lapsillesi antaa.

 

["mie"]

ja sitten vielä erotessa isä näkisi lapsiaan niin, etten itse ole paikalla, kuinka voin luottaa ettei lyö niitä erostressissä hermostuksissaan?[/QUOTE]

Kukas niitä on sitten vahtimassa, kun sinut on piesty tohjoksi, viimeisetkin rippeet omanarvon tunnosta viety ja masennus päällä?????
Herää nyt hyvä ihminen jo ajoissa, jos lapsiasi rakastat. Lapset ovat niin lojaaleja vanhempiaan kohtaan, että ihmeitä saa tapahtua, että lakkaisivat isäänsä kaipaamasta.
Mieti tarkkaan millaisen perheen mallin haluat lapsillesi antaa tulevaisuutta varten, koska mitä suurimmalla todennäköisyydellä se on se malli, jonka he itse aikuisina kopioivat, kun eivät muuta tiedä.

Mies, joka käy päälle, ei yks kaks sitä lopeta, ilman apua. Yleensä se vain pahenee ajan myötä.

 

["illi"]

Ei se mihinkään lähde, turha edes yrittää... Tää on taas näitä jotka valittaaa, mutta ei tee asialle mitään, vaikka voisi.

 

[mustavalkoista]

[QUOTE="illi";22378551]Ei se mihinkään lähde, turha edes yrittää... Tää on taas näitä jotka valittaaa, mutta ei tee asialle mitään, vaikka voisi.[/QUOTE]

kiitos, että luit viestini ja sain avautua sinullekkin <3

 

[Lila*]

Mielestäni tämäm on ainoa vaihtoehto. Jos miehesi kunnioittaa sinua ja lapsia niin hän kyllä lähtee terapiaan kun tarpeeksi "topakasti" sanot. Jos ei lähde niin sitten ero on ainoa vaihtoehto, eikä sillaine että mies saa puoli vuotta miettiä lähteekö terapiaan vai ei. Lähdettävä on nyt.
Sinä saat varmasti apua kun soitat sosiaalitoimistoon ja kerrot tilanteesi!

Peesi.

Hommaa nyt lääkärintodistukset niistä pahoinpitelyistä. On sitten mustaa valkoisella, eikä pelkästään sana sanaa vastaan.

 

["viima"]

kuinka katkera olinkaan vuosia äidilleni joka hyväksyi väkivallan isältäni ja pysyi yhdessä 'lasten vuoksi'. parempi olisi meille kaikille ollut jos olisivat eronneet. jossain vaiheessa hän tulee lyömään myös lapsia. viimeistään teini-iässä kun he eivät olekaan enään niin ihania nuppuja jotka pelkäävät ja käyttäytyvät lojaalisti vaan alkavat kapinoida.

lähde juuri niiden lasten vuoksi jos mies ei suostu hakemaan apua.

 

[nöppäri]

Ja siihenhän sen miehenkin on helppo tukeutua, kun sinua kohtaan käyttää väkivaltaa. Tietää, että et lähde koska se olisi niin vaikeaa. Tämän vuoksi tuo ei koskaan ikinä lopu, jos et itse tee siitä loppua.
Joko mies terapiaan tai sitten se ero, vaikka olisi kuinka vaikea. Mieti itsekkin, että haluatko antaa poikalapselle tuommoisen miehen mallin ja taas vastaavasti työlle mallin jota itse noudatat, eli on siedettävä ja kestettävä miehen teot, ne väkivaltaisetkin.

Ihan oikeasti parempi olla vaikka yksinhuoltaja, mutta ilman pelkoa, voit myös tarjota lapsillesi tasapainoisemman arjen, ilman, että heidän tarvitsee nähdä semmoista mitä nyt näkevät.

 

[Tapiontytär]

Tiedätkö ap, minä ajattelin juuri tuolla tavalla että laskin vuosia, kunnes lapset olisi niin isoja että voisimme erota. Oli aika suuri kolaus kun yhden kerran tytär oli herännyt ja kuiskasi mulle itkien että äiti, meidän pitää nyt lähteä. Ja lähdimme, herätin lapset ja pakkasin autoon sen verran tavaraa mitä sinne mahtui ja muutimme turvakodin kautta uuteen elämään ja kertaakaan en ole katunut vaikka maallinen omaisuus meni.

Oli väärin odottaa niin kauan. Luulin lapsilla asioiden olevan hyvin mutta jälkikäteen on paljastunut ihan toinen totuus. Minun olisi pitänyt viedä lapset pois jo paljon aiemmin eikä jäädä odottamaan että he alkavat oirehtia.

Väkivalta ei vähene, todennäköisemmin se lisääntyy, muuttaa muotoaa ja raaistuu. Pahimmassa tapauksessa pääset hengestäsi ja kuinka lasten silloin käy kun jäävät isälleen.

 

["hali"]

Väkivaltaisesta suhteesta on hyvin vaikea lähteä. Samalla kun ihmistä lyödään fyysisesti, hänen psyykkinen omanarvonsa alenee omissa silmissä.
Toivon totisesti sinulle AP voimia erota väkivaltaisesta suhteesta, jollei miehesi ymmärrä että ainoa toinen vaihtoehto on lähteä terapiaan. Yksikin kerta lyömisessä on liikaa. Lapset kyllä näkevät, vaikka kuinka yrität piilotella, että parisuhteenne ei voi hyvin. Siksi ei kannata jäädä lasten takia tähän suhteeseen.

Laita kova kovaa vasten ja sano että se on loppu nyt,jollei miehesi halua itse muuttua.
Koskaan eroaminen ei ole helppoa, eikä sen tulisikaan olla ensimmäinen vaihtoehto, mutta väkivaltaa ei parisuhteeseen saa mahtua. TSEMPPIÄ!

 

[---]

Niiin, monesti tuntuu että turhaan täällä saa yrittää takoa järkeä päähän näille kotiväkivallan uhreille. Silti sitä tekee niin, jos edes yksi sadasta olisi tarpeeksi älykäs lähteäkseen.

Mieti ap teidän tulevaisuutta: vielä seitsemänkymppisenä se sun rakas aviomiehesi tulee lyömään sua vaikka kävelykepillään.

Ero on lähes kaikille vaikea. Ei teidän suhde ole mikään spessu tapaus. Mutta kaiken tämän sä tiedät jo, koska olet varmaan aiemminkin anonyyminä avautunut täällä tai muualla ja saanut samat neuvot. Itse sun pitää se viimeinen askel ottaa eron suhteen, vai odotatko että mies löytää toisen ja sä voit silloin olla se marttyyri jätetty ja piesty ex-vaimoparka?

 

[e]

Entä jos seuraavalla kerralla menisit lääkäriin ja pyytäisit lääkärintodistukset ym. vammoistasi ja menisit poliisille niitten kanssa? Saisiko se miehen heräämään todellisuuteen?

 

[Kiraki]

Tiedätkö ap, minä ajattelin juuri tuolla tavalla että laskin vuosia, kunnes lapset olisi niin isoja että voisimme erota. Oli aika suuri kolaus kun yhden kerran tytär oli herännyt ja kuiskasi mulle itkien että äiti, meidän pitää nyt lähteä. Ja lähdimme, herätin lapset ja pakkasin autoon sen verran tavaraa mitä sinne mahtui ja muutimme turvakodin kautta uuteen elämään ja kertaakaan en ole katunut vaikka maallinen omaisuus meni.

Oli väärin odottaa niin kauan. Luulin lapsilla asioiden olevan hyvin mutta jälkikäteen on paljastunut ihan toinen totuus. Minun olisi pitänyt viedä lapset pois jo paljon aiemmin eikä jäädä odottamaan että he alkavat oirehtia.

Väkivalta ei vähene, todennäköisemmin se lisääntyy, muuttaa muotoaa ja raaistuu. Pahimmassa tapauksessa pääset hengestäsi ja kuinka lasten silloin käy kun jäävät isälleen.

Mulla tuli kyynel silmään.. Rohkea tyttö

 

["juliet"]

Entä jos seuraavalla kerralla menisit lääkäriin ja pyytäisit lääkärintodistukset ym. vammoistasi ja menisit poliisille niitten kanssa? Saisiko se miehen heräämään todellisuuteen?

No ei varmaankaan kannata jäädä odottelemaan sitä seuraavaa kertaa!!

 

["queen"]

Tiedätkö ap, minä ajattelin juuri tuolla tavalla että laskin vuosia, kunnes lapset olisi niin isoja että voisimme erota. Oli aika suuri kolaus kun yhden kerran tytär oli herännyt ja kuiskasi mulle itkien että äiti, meidän pitää nyt lähteä. Ja lähdimme, herätin lapset ja pakkasin autoon sen verran tavaraa mitä sinne mahtui ja muutimme turvakodin kautta uuteen elämään ja kertaakaan en ole katunut vaikka maallinen omaisuus meni.

Oli väärin odottaa niin kauan. Luulin lapsilla asioiden olevan hyvin mutta jälkikäteen on paljastunut ihan toinen totuus. Minun olisi pitänyt viedä lapset pois jo paljon aiemmin eikä jäädä odottamaan että he alkavat oirehtia.

Väkivalta ei vähene, todennäköisemmin se lisääntyy, muuttaa muotoaa ja raaistuu. Pahimmassa tapauksessa pääset hengestäsi ja kuinka lasten silloin käy kun jäävät isälleen.

:hug:

Olen itse ollut seuraamassa oikeudenkäyntiä tällaisten tapahtumien jälkipuinnissa. Syyttäjä mukaan lukien kaikki salissa itkivät kun raa'asti puukotettu ja murjottu nainen -ihme kyllä hengissä- kertoi tapahtumista.

AP: Lähde, nyt.

 

["vieras"]

Yksi tönäisy riittää siihen että sen seurauksena kaadut ja lyöt pääsi tai selkäsi ja halvaannut tai kuolet. yksikin naamaan osunut isku voi murtaa leuan ja hampaita vaikka ei osuisi kovaa ja sen jälkeen ulkonäkö ei välttämättä ole koskaan enää normaali.
suurin osa väkivallan seurauksena tapahtuneista kuolemista ja vammautumisista on vahinkoja joissa ei alunperin ole ollut tarkoitus vahingoittaa eikä tappaa vaan pelkästään satuttaa tai pelotella. silti vahingossa ihmiset kuolevat ja vammautuvat.

 

[BitchAl]

Ap; sinun rajojasi on rikottu lapsena ja uskon että rajattomuutesi takia siedät tilanteen nytkin. Se varmaan jollain sairaalla tavalla tuntuu myös tutulta.

Olet saanut poikkeuksellisen ihania viestejä täältä. Aivan mahtavaa että mukaan mahtuu myös Tapiontyttären kannustava oma kokemus.

Eikö kannattaisi laittaa jo ultimatum miehellesi; avioero tai ukko terapiaan.

 

[LisaMarie]

Ap; sinun rajojasi on rikottu lapsena ja uskon että rajattomuutesi takia siedät tilanteen nytkin. Se varmaan jollain sairaalla tavalla tuntuu myös tutulta.

”Pyykkilista” (Aikuisen lapsen 14 ominaispiirrettä)
1. Meistä tuli eristäytyneitä sekä ihmisiä ja auktoriteettihahmoja pelkääviä.
2. Meistä tuli hyväksynnänhakijoita ja kadotimme siinä ohessa identiteettimme.
3. Pelkäämme vihaisia ihmisiä ja kaikkea henkilökohtaista arvostelua.
4. Meistä tulee alkoholisteja ja/tai menemme alkoholistien kanssa naimisiin tai löydämme jonkun muun pakonomaisesti käyttäytyvän persoonallisuuden, kuten työnarkomaanin, täyttääksemme sairaat hylkäystarpeemme.
5. Elämme elämäämme uhrin näkökulmasta, ja tuo heikkous vetää meitä puoleensa rakkaus- ja ystävyyssuhteissamme.
6. Meillä on ylikehittynyt vastuuntunto, ja meidän on helpompi huolehtia muista kuin itsestämme; näin meidän ei tarvitse katsoa liian läheltä omia virheitämme, jne.
7. Saamme syyllisyydentunteita, kun nousemme puolustamaan itseämme sen sijaan, että antaisimme periksi muille.
8. Tulimme riippuvaisiksi kiihtymyksestä.
9. Sekoitamme rakkauden ja säälin, ja meillä on taipumus ”rakastaa” ihmisiä, joita voimme ”sääliä” ja ”pelastaa”.
10. Olemme tukahduttaneet traumaattisen lapsuutemme tunteet ja olemme menettäneet kykymme tuntea tai ilmaista tunteitamme, koska se sattuu niin paljon (kieltäminen).
11. Tuomitsemme itsemme ankarasti, ja meillä on hyvin alhainen omanarvontunne.
12. Olemme riippuvaisia persoonallisuuksia, jotka kammoavat hylkäämistä, ja teemme mitä tahansa jatkaaksemme suhdetta, ettei meidän tarvitsisi kokea tuskallisia hylkäämisen tunteita, joita saimme eläessämme sairaiden ihmisten kanssa, jotka eivät koskaan olleet emotionaalisesti läsnä meitä varten.