M
Miesnäkökulma
Vieras
Palaanpa taas palstoille, vieläpä näin sudenhetkenä, kun pienen päiväkirurgisen operaation jälkisärky valvottaa.
Viimeisen puolen vuoden aikana on taas tapahtunut parisuhteen kannalta merkittäviä asioita. Nuorempien lasten opiskeluasiat ovat järjestyneet, ja nuorinkin poika on muuttanut kotoa.
On hieman erikoinen tilanne olla taas, yli kahdenkymmenenviiden vuoden jälkeen, puolison kanssa kahdestaan. Vähän kuin nuoripari, mutta sillä merkittävällä erolla, että on karttunut sekä elämänkokemusta että - kuin huomaamatta - myös aineellistakin hyvää. Rikkaita emme ole, mutta kaikki välttämätön on. Ja nyt, yllättäen, onkin varaa kaikenlaiseen pikku ylellisyyteen. Toistaiseksi terveys - näistä puukkotohtorin pikku operaatioista huolimatta - on kummallakin hyvä ja henkistä vireyttäkin riittää. On varaa heittäytyä hieman filosofiseksi.
Monista syistä johtuen meillä oli lähes kahdenkymmenen vuoden ajan taloudellisesti erittäin tiukkaa, hetkittäin hermoja raastavaa. Välillä tilanteita, joissa oli pakko heittäytyä suorastaan Sallimuksen käsiin. Omat konstit loppuivat, oli vain antava mennä kuin on mennäkseen. Aina selvittiin.
Ei suhteemmekaan ole olllut pelkkää idylliä. Olemme käyneet toistemme hermoille, katkeruuden juuria on kasvateltu, ja hetkittäin olemme varmaan kumpikin tulleet miettineeksi, kuinka paljon helpompaa elämä olisi ollut yksin. Mutta toisaalta on ollut paljon hyviä hetkiä, ja lasten tuoma ilo on ollut jotain sellaista, mitä ei vasta-avioituneena osannut arvatakaan.
En kannata mitään ""Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat"" ajattelua. Silti, katsellessani vaikkapa lähipiirin liittojen kohtaloa, minusta joskus tuntuu, ettei ihmisillä enää ole toleransseja sellaisille tavallisille arjen vaikeuksille, joita ennen pidettiin elämään kuuluvina.
Tällä hetkellä, silmäillessäni elämää taaksepäin, minusta vain tuntuu, että kaikki se kannatti. Tulevaisuudesta en tiedä. Oma tai puolison terveys voi romahtaa. Työelämässä voi tulla vastoinkäymisiä. Poikiani en voi varjella heidän elämänsä väistämättömiltä vaikeuksilta, mahdollisista onnettomuuksista puhumattakaan. En kuitenkaan anna tuon kaiken häiritä tätä onnellista nyt-hetkeä.
Isä-vainajani sanonta: ""Eletty eilinen päivä, tämä päivä tähän asti, Luoja huomisesta huolen pitää"" on usein tullut mieleen. On tietenkin oltava järkevä, kohtuumäärissä suunniteltava tulevaisuutta ja oltava toimissaan yleensä vastuuntuntoinen. Kuitenkin on hyväksyttävä, että pohjimmiltaan oma tai toisten elämä ei ole hallittavissa tai ennakoitavissa.
Turha menneiden ratkaisujen vatvominen tai tulevien arvailu voi suorastaan estää tärkeimmän aikamme, juuri meneillään olevan hetken, hyvän käytön ja siitä täysimääräisen nauttimisen. Myös omien olosuhteiden hyödytön vertailu toisten elämään (no, hyvää esimerkkiä tietenkin kannattaa aina ottaa) estää iloitsemasta siitä hyvästä, mitä itsellä kuitenkin kaikesta huolimatta on.
Saattaapa olla, että jorisen tässä asioita, jotka kaikille muille ovat itsestäänselvyyksiä. Sallittakoon se siinä tapauksessa osoitukseksi, kuinka paljon elämän täytyy joitakin opettaa, ennen kuin perusasiat selkenevät.
Tällä hetkellä, tällä elämäni tärkeimmällä nykyhetkellä, ainoalla hetkellä, jolla on todellista merkitystä (seuraavalla hetkellähän voin olla vaikkapa kuollut) olen joka tapauksessa onnellinen. Armeijasta lomalla oleva poikani nukkuu sikeää nuoren miehen unta opiskelupaikkaa varten pakattujen tavaroittensa keskellä, toisesta huoneesta kuuluu vaimoni tyyni, tasainen hengitys, särkylääke alkaa hiljalleen vaikuttaa minussa. Kohta nukahdan itsekin.
Leppoisaa sunnuntaita itsekullekin.
Viimeisen puolen vuoden aikana on taas tapahtunut parisuhteen kannalta merkittäviä asioita. Nuorempien lasten opiskeluasiat ovat järjestyneet, ja nuorinkin poika on muuttanut kotoa.
On hieman erikoinen tilanne olla taas, yli kahdenkymmenenviiden vuoden jälkeen, puolison kanssa kahdestaan. Vähän kuin nuoripari, mutta sillä merkittävällä erolla, että on karttunut sekä elämänkokemusta että - kuin huomaamatta - myös aineellistakin hyvää. Rikkaita emme ole, mutta kaikki välttämätön on. Ja nyt, yllättäen, onkin varaa kaikenlaiseen pikku ylellisyyteen. Toistaiseksi terveys - näistä puukkotohtorin pikku operaatioista huolimatta - on kummallakin hyvä ja henkistä vireyttäkin riittää. On varaa heittäytyä hieman filosofiseksi.
Monista syistä johtuen meillä oli lähes kahdenkymmenen vuoden ajan taloudellisesti erittäin tiukkaa, hetkittäin hermoja raastavaa. Välillä tilanteita, joissa oli pakko heittäytyä suorastaan Sallimuksen käsiin. Omat konstit loppuivat, oli vain antava mennä kuin on mennäkseen. Aina selvittiin.
Ei suhteemmekaan ole olllut pelkkää idylliä. Olemme käyneet toistemme hermoille, katkeruuden juuria on kasvateltu, ja hetkittäin olemme varmaan kumpikin tulleet miettineeksi, kuinka paljon helpompaa elämä olisi ollut yksin. Mutta toisaalta on ollut paljon hyviä hetkiä, ja lasten tuoma ilo on ollut jotain sellaista, mitä ei vasta-avioituneena osannut arvatakaan.
En kannata mitään ""Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat"" ajattelua. Silti, katsellessani vaikkapa lähipiirin liittojen kohtaloa, minusta joskus tuntuu, ettei ihmisillä enää ole toleransseja sellaisille tavallisille arjen vaikeuksille, joita ennen pidettiin elämään kuuluvina.
Tällä hetkellä, silmäillessäni elämää taaksepäin, minusta vain tuntuu, että kaikki se kannatti. Tulevaisuudesta en tiedä. Oma tai puolison terveys voi romahtaa. Työelämässä voi tulla vastoinkäymisiä. Poikiani en voi varjella heidän elämänsä väistämättömiltä vaikeuksilta, mahdollisista onnettomuuksista puhumattakaan. En kuitenkaan anna tuon kaiken häiritä tätä onnellista nyt-hetkeä.
Isä-vainajani sanonta: ""Eletty eilinen päivä, tämä päivä tähän asti, Luoja huomisesta huolen pitää"" on usein tullut mieleen. On tietenkin oltava järkevä, kohtuumäärissä suunniteltava tulevaisuutta ja oltava toimissaan yleensä vastuuntuntoinen. Kuitenkin on hyväksyttävä, että pohjimmiltaan oma tai toisten elämä ei ole hallittavissa tai ennakoitavissa.
Turha menneiden ratkaisujen vatvominen tai tulevien arvailu voi suorastaan estää tärkeimmän aikamme, juuri meneillään olevan hetken, hyvän käytön ja siitä täysimääräisen nauttimisen. Myös omien olosuhteiden hyödytön vertailu toisten elämään (no, hyvää esimerkkiä tietenkin kannattaa aina ottaa) estää iloitsemasta siitä hyvästä, mitä itsellä kuitenkin kaikesta huolimatta on.
Saattaapa olla, että jorisen tässä asioita, jotka kaikille muille ovat itsestäänselvyyksiä. Sallittakoon se siinä tapauksessa osoitukseksi, kuinka paljon elämän täytyy joitakin opettaa, ennen kuin perusasiat selkenevät.
Tällä hetkellä, tällä elämäni tärkeimmällä nykyhetkellä, ainoalla hetkellä, jolla on todellista merkitystä (seuraavalla hetkellähän voin olla vaikkapa kuollut) olen joka tapauksessa onnellinen. Armeijasta lomalla oleva poikani nukkuu sikeää nuoren miehen unta opiskelupaikkaa varten pakattujen tavaroittensa keskellä, toisesta huoneesta kuuluu vaimoni tyyni, tasainen hengitys, särkylääke alkaa hiljalleen vaikuttaa minussa. Kohta nukahdan itsekin.
Leppoisaa sunnuntaita itsekullekin.
