O
"Odotan"
Vieras
Itse olin työstämäss eroa, asuttiin jo erillään ja harkinta-aika menossa. Aloin mesessä enemmän juttelemaan nuoruuden aikaisen kaverin kanssa. Ei oltu nähty 20-vuoteen. Kävimme pitkiä keskusteluja yöllä kun hänen vaimonsa oli töissä. Hekin oli eron partaalla (miehen mukaan). Välimatkaa meillä oli 300 km. Kerran hän ajoi luokseni kahville ja juttelimme tuntikausia. Jotenkin halatessa hän alkoi hyväilemään, mikä tuntui hyvälle. Sanoin etten voi tehdä näin vaimollesi, hän vastasi että älä välitä, heillä ei ole enää mitään muuta yhteistä kuin talo. Sen kun saavat myytyä niin ero tulee heillekin. Ajauduimme seksiin, monta kertaa, puolen vuoden ajan. Hän ajoi aina luokseni. En halunnut hänestä muuta kuin tukea, keskustelu kaveria ja hellyyttä ja seksiä. Halusin lopettaa kun tajusin ettei he eroakaan ja tekee vaimolta salaa tätä. Itse löysinkin miehen johon rakastuin ja lopetin suhteen tähän kaveriin. Kavereina vielä pidettiin yhteyttä, mutta ei enää tapailtu. Nyt vaimo oli saanut jostain kuulla meistä. Ja kaikki syy on minussa. Heillä ei ole ollut kuulemma mitään puhetta erosta, olivat onnellisia ja heillä oli hyvää seksiä. Sanoikin etten varmaan antanut hyvää seksiä miehelle koska aina minun luota tultuaan oli vaimone päälle mennyt. (ja mies väitti mulle ettei kotona ole saanut seksiä vuoteen)
Ymmärrän että tein väärin, mutta mikä laittaa miehen ajamaan satoja kilometrejä vain saadakseen seksiä jos kotona kaikki hyvin? Eikö oikeasti tuossa miehessä ole vikaa?
Ymmärrän että tein väärin, mutta mikä laittaa miehen ajamaan satoja kilometrejä vain saadakseen seksiä jos kotona kaikki hyvin? Eikö oikeasti tuossa miehessä ole vikaa?