Sekaisin kierroista.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja toivojaa..
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

toivojaa..

Vieras
Hei! Olen seurannut ja lukenut keskustelu foorumeita tosi pitkään. Nyt sitten ajattelin itse kirjoittaa tarinani, ja toivoisin löytäväni "apua" ja kohtalotovereita.

Eli siis elokuussa -10 jätin pillerit pois(vauvaa haluamme erittäin paljon), jonka jälkeen kuukautiset tulivat lokakuussa ja kierto oli noin 30-45 päivää. Tammikuussa -11 tein kuitenkin positiivisen raskaustestin kp 42, jota ennen seurasi ovulaatio limat ja klimppi. Np ultrassa maaliskuussa vauva oli kuollut, ja lähdin kotiin ottamaan cytotecit, jonka jälkeen pienin pieni kuollut poika sikiö tuli ulos. Tästä kaksi viikkoa eteenpäin kohtutulehdus ja kaavintaan, istukasta oli jäänyt pala kohtuun. Papereita ja ohjeita lyötiin käteen ja sanottiin että seuraavat kuukautiset alkavat 4-8vk sisään.

Soitin ensimmäisen kerran toukokuun lopulla neuvolaan, ja kysyin pitääkö olla huolissaan kun ei kuukautisia kuulu. tällöin oli mennyt jo yli 8 viikkoa kaavinnasta. Sanoivat että kyllä ne sieltä tulee odottele vain.
Minä odotin ja odotin. Soitin uudestaan kesäkuun lopulla, kun ei edelleenkään mitään tapahtunut. Sain vain todella epäasiallista palvelua, ja sanottiin että oota nyt vaan!
Minä odotin ja hävetti kun "jatkuvasti" häiritsin heitä omilla tyhmillä kysymyksillä, ehkä vain hätäilin. Kunnes heinäkuun lopulla soitin yleispuolelle kun en enää kehannut neuvolaan soittaa. Samantien lääkäri määräsi Terolutit kolmeksi kuukaudeksi, koska kp jo yli 100. Samalla todettiin pcos.
Olipa nyt kuukautiset. Seuraavaksi menin yksityiselle puolelle joka lopetti terolutit kahden kuurin jälkeen ja sanoi hänkin, että pitää vain odotella spontaania kierron alkua, ja mahdollista raskautta! sanoipa myös että olet juuri ovuloimassa! Tästä tietysti iloisena läksin kotiin. Seuraavana päivänä alkoi kunnon menkat! Gyne ilmeisesti katsoi kystat, ja luuli niitä munasoluiksi.

Nyt mennään tammikuuta 2012. Kp tänään 58 ja ovis testiin plussa (eihän näillä kp:lla voi enää tulla raskaaksi, kun limakalvo jo vanhaa, tai ainakin huonosti.). Usko mennyt tähän hommaa. Kuka oikeasti jaksaa näin pitkiä kiertoja, kun lähes joka päivä mielessä, olenko jo raskaana? Sitten tekee itellensä oireita, ja taas tehdään r-testiä, joka jälleen näyttää negatiivistä.
Tuntuu, että en uskalla enää edes tehdä mitään raskaustestiä, koska se negatiivinen sattuu niin pajon.
Sellainen tunne, että on uskalla alkaa suremaan, koska pian romahdan.
Monet on sanonut minulle, että älä ressaa kyllä se sieltä tulee ja sähän oot ollu jo raskaana, että eihän sulla siinä ole ongelmaa. Joo ja tuoko se helpottaa..

ois niin paljon kerrottavaa näistä tunteista, mitä tämä asia nostaa mieleen, ja miten elämä pyörii tämmöisen asian ympärillä.

Nyt äkkiä jotain sutinaa tähän keskusteluun! :) Kiitos kaikille jotka jaksoitta lukea.
 
Hei,

Aika inhottavan kinkkinen tuo sinun tilanne!

Suosittelen, että otat yhteyttä ihan yksityiselle puolelle ja unohdat yleislääkärit ja neuvolat kokonaan. Ei voida noilla "oireilla" odottaa, että kiertosi palautuisi spontaanisti.

Jaksamista ja tsemppiä!
 
Hei!

Itselläni oli ekaa yrittäessä ihan sekaisin kierto. Saimme avun kunnalliselta puolelta, mutta ehdottomasti pitää itse vaatia ja soitella perään varsinkin kesäaikaan, koska lääkäreitä on lomilla. Meillä olisi monta kuukautta lapsettomuustutkimukset viivästyneet, jos en olisi itse soittaa ruikuttanut ja vaatinut apua. Tyhmiä kysymyksiä ei ole ja ihan oikein olet tehnyt soitellessasi asiasta.

Otan osaa vauvan menettämisen johdosta! Tsemppiä, jaksamista yrittämiseen ja toivottavasti saatte pian apua lapsettomuuteenne.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä