sekaisin suhtee(i)ssa??

[marianne~~]

Tässäpä oma tilanteeni. Aika tutulta näyttää kun olen näitä tekstejä lukenut.
Tapasimme mieheni kanssa kun olin juuri täyttänyt 18. Olimme tunteneet jo vuosia, ja aina ollut sellaista vetoa toista kohtaan. Sitten aloimme seurustella ja melko nopeaa menimme kihloihin ja kahden vuoden päästä naimisiin. Nyt olen 25 ja mieheni muutaman vuoden vanhempi. Olemme siinä tilanteessa että lähitulevaisuudessa siintäisi lapset ym. Kaikki on suhteessamme _ihan hyvin_, mutta olen aina huomannut haluavani enemmän huomiota. Mieheni kyllä rakastaa minua, mutta kaikki romanttiset eleet tulevat minun aloitteestani, seksi, yhteiset matkat ym. Ei koskaan yllätyksiä. Mieheni toki sanoo rakastavansa minua ja että olen tärkeä, mutta se onkin siinä. Seksi on hyvää, ja sitä on viikottain, mutta olen saanut tuhannet pakit koska haluaisin enemmän. Eikä mieheni tuskin koskaan tee itse aloitetta niin että alkaisi kosketella minua. Seksi menee aina samalla kaavalla; minä tunnustelen onko hän 'sillä päällä' ja hoidan homman aluilleen. Hän on nopean toiminnan mies ja kyllästyy helposti. Monesti varsinainen intohimo tulee vasta rakastelun aikana, yleensä se on niin lopahtanut jo, että vaikka kävelisin alasti ympäri kämppää niin hän sanoisi ehkä vain että 'pue päällesi ettei naapurit näe'. Kyllä hän minua kauniiksi kehuu, mutta se ei ole seksuaalisessa sävyssä..joskus hän toteaa että kivat tissit, siinä onkin sitten vartaloni osuus kehuista.
Olen aina ajatellut viettäväni koko loppuelämäni hänen kanssaan, ja hänestä tulisikin hyvä isä lapsille. Mutta lapsia en vain tähän tilanteeseen halua, pelkään että sen jälkeen viimeisetkin romanttiset eleet loppuisivat. Haluaisin tuntea itseni naiseksi, halutuksi ja rakastetuksi. Rakastettu oloni toki onkin, mutta enemmän kaveripohjalla..toki mieheni on minulle erittäin tärkeä, mutta huomaan ajattelevani muitakin. Olen muutaman kerran tavannut miehen, joka vei jalat alta ja välillämme oli selvästi kemiaa. Olemme jutelleet ja hän oli eronnut suhteestaan vasta, ja juuri samankaltaisista syistä kuin minäkin olen turhaantunut. Lisäksi olemme muutenkin samankaltaisia.
Mieheni kanssa minulla ei ole paljonkaan yhteistä, paitsi suuret tulevaisuuden suunnitelmat. Kummallakin on vain omat harrastukset, joskus käymme yhdessä ulkoilemassa mutta siinä se.
Aiemmin olen ajatellut etten jaksa enää tätä elämää, koska niin monesti olen itkenyt sitä etten tunne oloani onnelliseksi, mutta nyt kun olemme tosissaan miettineet eroa onkin mieleni aivan sekaisin ja näen sumeasti vain hyvät puolet suhteesta. Vuosia on kumpikin yrittänyt muuttua mutta mitään ei tapahdu. Minulla on todella monesti olo, että haluaisin kokea jotain (vierasta)..miehelläni on mahtavan kokoinen peli, mutta ei auta jos ei sitä saa tarpeeksi usein
Mieheni on lisäksi pari kertaa käyttäytynyt aggressiivisesti humalassa, mutta normaali elämässä hän on oikeasti mitä ihanin ja tasaisin ihminen. On vain vaikeaa kun tuntuu ettei mikään varsinaisesti yhdistä meitä kuin tottumus ja asunto. Lomamatkoillakin voimme olla puhumatta toisillemme pitkiäkin aikoja. Kuitenkin toisen seurasta tavallaan nauttiikin..mutta niinkuin sanoin, olen täysin sekaisin suhteessa!

 

[Setä-Vihreä]

Olitte molemmat melko nuoria kun tapasitte. Noiden vuosien jälkeen on tapahtunut paljon ja olette molemmat nyt erilaisia, aikuisempia kuin ennen. Nuorena yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat voivat riittää yhdistäväksi tekijäksi. On ihanaa suunnitella mitä kaikkea hienoa elämä tuokaan tullessaan. Elämä on kuitenkin oikeasti lähinnä sitä arkea vaikka monet unelmista toteutuisivatkin. Nyt olet tullut tilanteeseen jossa huomaat että teillä ei ole enää sitä yhteistä joka aikaisemmin teitä yhdisti. On ihan oikein kaivat akipinää ja hyvää yhteyttä puolisoiden välille. Se pitäisi nyt löytää uudelleen jos todella haluatte pysyä yhdessä. Muuten ero on ainoa oikea ratkaisu.
SInun pitää nyt miettiä, haluatko todella elää miehesi kanssa loppuelämäsi. Jos siihen päädyt, on edessä paljon työtä parisuhteen eteen. Ensimmäisenä sinun pitää saada myös miehesi uskomaan että muutos on ainoa mahdollisuus. Se pitää sanoa niin suoraan että ei jää epäilystäkään että olet tosissasi. Sitten pitäsi kuunnella molempia siitä mitä haluatte toisiltanne ja suhteeltanne ja arvioida realistisesti onko muutos mahdollinen. Toisaalta kumpikin voisi miettiä sitä minkälaisen elämän ja tulevaisuuden haluaisi jos toista ei olisikaan. Ovatko ne yhdistettävissä? Jos ne ovat kovin kaukana toisistaan, voi olla parempi kummankin lähteä totetuttamaan sitä omaa elämäänsä.

 

[7 vuotta yhdessa]

Heippa!
Ymmärrän kyllä, että sinusta tuntuu ahdistavalta, ja mies tylsältä ja saat huomiota mielestäsi liian vähän, erotiikka on vähissä ja joka päivä samaa. Mies tekee omiaa ja sinä omiasi.
Mutta taitaa olla vain kyse suhteen vakiintumisesta. Asioiden arkipäiväistymisestä. Siitä ettät tunnet miehesi ja hän sinut.

Kuulostaa nimittäin hirveän tutulta! Meillä on ihan samanlaista. Ja välillä tosissani minäkin mietin, onko tämä nyt tässä. Onko tuo "se oikea" vai olisiko parempi jossain. Tuon tylsän tyypin kanssako täytyy olla koko loppuaika. Missä jännitys, missä erotiikka?! Muut miehet saavat aikaan väreitä ja harmittaa, ettei voi seikkailla. Sitten muistan miltä alussa tuntui, kun ME tapasimme. Voi sitä perhosten kutinaa!

Olemme myös monesti keskutelleet suhteestamme, olen ollut jättämässä häntä jonkin jutun takia, mutta yhdessä vain olemme pysyneet, menneet naimisiin ja lapsenkin tehneet. Kohta toisenkin, toivottavasti!
Meillä on aivan eri harrastukset, emme käy ulkonakaan enää yhdessä, koska silloin tulee yleensä riitaa. Ja se välillä mietityttää. Mutta sitten taas, meidän yhteinen aikamme on kotona. Katsomme lapsen temmellystä, nauramme, jaamme silmäyksen joka kertoo molempien rakastavan tuota tuotostamme, yhteistä lasta, ja tätä perhettä. Satunnaisesti käymme kahdestaan syömässä tai olemme vain kotona, ja kummasti silloin sitä kipinää löytyy, kun siihen keskittyy!

Meilläkin on ollut se tilanne, että minä haluan seksiä useammin kuin mies. Siitä on riidelty paljon ja olen loukkaantunut ettei hän aina halua minua. Sittemmin olen oppinut lukemaan häntä ja ymmärtämään, ettei mieskään aina halua! Esim. jalkapallo-ottelun aikana on ihan turha mennä yrittämään!

Suhteessa pitää jaksaa ja tahtoa yrittää rakastaa ja välittää. Arki voi olla tylsää, mutta sitten sitä pitää itse yrittää piristää. Ja puhua sille toisellekin osapuolelle asiasta, kysyä mitä hän ajattelee.

Tässä vain muutama ajatus. Kipuilen itsekin sen kanssa ettei kaikki ole täydellistä ja yhtä huumaa koko ajan, mutta sellaistahan elämä on. MIKÄÄN ei ole täydellistä!

 

[Tujut]

Minusta tosta suhteesta ei välttämättä heti kannata päästää irti. Voisitteko käydä vaikka jossain parisuhde terapeutilla keskustelemassa? Suhteessa pitäisi olla sen verran mielikuvitusta, että se kipinä pysyy yllä. Ei sen tarvitse olla edes mitään konkreettista, josta toinen tietää... Jo semmoinen auttaa, että miehesi ajattelisi vaikka silloin tällöin teidät aloittaessa puuhailut, että "tämä onkin meidän eka kerta yhdessä". Ihan oikeasti, se tuo kipinää ja kiihotusta. Ei laimeaa soppaa kannata pois heittää, kun siihen lisää vaan ripauksen pippuria.

 

[no]

Minä ajattelen myös, että puhuminen auttaa ja puhua pitää toiveista, sillä toinen ei ole ajatustenlukija. Syyttää ei saa, eikä antaa vaikutelmaa, että tämä on nyt tässä, vaan keskustella rakentavasti.

Esimerkkinä voisi ajatella vaikka lapsen koulua, kyllä sieltäkin tullaan usein kotiin, että olipas tylsää, työpaikalla ei mene aina hyvin, miksi parisuhteessa ei sallita alamäkiä? Yhdessäolo tuntuu sitten taas paljon paremmalta. Helposti ei kannata luovuttaa, koska vapailla markkinoilla vasta lunta riittääkin ja etsintää ja pettymyksiä.

Tietysti, jos koko ajan ahdistaa ja masentaa, niin sitten pitää hakea apua.

 

[N26]

..täälläkin, olen/ollaan suht saman ikäisiäkin - nyt ja seurustelun alkaessa. Ongelmat on samat ja ei vain tunne olevansa onnellinen!
Itselläkin on kolmas osapuoli ajatuksissa, ainakin jollain tasolla. Ongelmana vaan on että tilanne oli sama pari vuotta sitten ja silloin päädyimme eroon/taukoon. Mutta palasimme kuitenkin yhteen..liian pian.

Nyt tiedän että jos eroamme, valinta on sitten lopullinen.
En itsekään tiedä onko tämän empimisen syy se että ero oli viimeksi henkisesti niin raskasta, että en jaksaisi käydä sitä taas läpi. Olen jo sen kerran nähnyt - ja epäröin onko ruoho aidan toisella puolella oikeasti vihrempää. Minkälaista sen "kuuluisi olla(?) kaikki nimittäin ei tosiaan ole aina täydellistä.
Tästä tulikin nyt vain pientä analysointia..