”Seksi on monessa parisuhteessa ilon ja hyvän olon lähde, mutta siitä voi muodostua myös kivulias riidan aihe”. Riidelläänkö teillä siitä useinkin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras

”Satuttaa syvästi”​

Seksi on aivan tutkitusti yksi yleisimpiä riidanaiheita suomalaisissa liitoissa. Kokenut asiantuntija huomasi, mistä seksistä riitely yleensä oikeasti johtuu. Surulliset syyt voivat yllättää. ”Ne ilmenevät lopulta seksissä.”


Seksi on monessa parisuhteessa ilon ja hyvän olon lähde, mutta siitä voi muodostua myös kivulias riidan aihe. Riidat saattavat koskea esimerkiksi sitä, mitä seksin aikana tapahtuu, kuinka usein sitä harrastetaan tai kumpi saa siitä enemmän nautintoa.

Erityistason seksuaaliterapeutti Susanna Syld kertoo, että seksistä riitely on melko tavallista Suomessa, mutta siihen liittyvät riidat ovat usein oire muista asioista.

– Olen harvoin tavannut paria, joka riitelee seksistä ilman, että taustalla olisi muita hankaluuksia.

– Usein parisuhteessa on jätetty muita asioita puhumatta, ja ne ilmenevät lopulta seksissä.

Väestöliiton perhebarometrin mukaan seksi on rahan ja arjen pyörityksen lisäksi yleisimpiä riidan aiheita suomalaisissa pitkissä liitoissa. Jopa joka kolmasosa pareista riitelee seksistä joskus tai usein. Ikäihmisten suhteissa riitely oli tutkimuksessa kaikkein yleisin riidan aihe.

Syld kertoo seksiriitojen taustalla usein olevan tunneyhteyden tai emotionaalisen kosketuksen puutetta sekä yksilöiden omia haasteita, esimerkiksi uupumusta, elämän kriisejä tai käsittelemättömiä seksiin tai suhteisiin liittyviä traumoja.

– Silloin seksi ei välttämättä ole ensimmäisenä mielessä, tai se haastaa parisuhdetta niin paljon, että se alkaa helposti synnyttää riitoja.

Ei se määrä, vaan laatu​

Seksiriidat liittyvät usein siihen, etteivät parin halut ja toiveet kohtaa. Laadusta ja tyytyväisyydestä, esimerkiksi siitä, onko toinen aidosti kiinnostunut kumppanin nautinnosta, ei puhuta suoraan.

Tämän vuoksi riidellään usein seksin määrästä, vaikka todellinen ongelma liittyy laatuun.

– Kun seksi on molemmille tyydyttävää ja synnyttää emotionaalista yhteyttä, määrällä ei ole juuri merkitystä. Jos laatua ei synny, määrä alkaa helposti kiristää tunnelmaa, Syld selittää.

Seksi on monelle ihmisenä olemisen ydinasia, joka liittyy sekä identiteettiin sekä siihen, miten arvokkaaksi itsensä kokee. Kun seksin laatu ei tyydytä, seurauksena voi olla huonommuuden tai häpeän tunne.

– Seksistä riitelyyn liittyy herkkä tunnepohja, ja riidat voivat satuttaa syvästi ja jättää pitkäkestoisia jälkiä parisuhteeseen.


IL
 
Meillä ei riidellä seksistä, tutun kymmenvuotisen kaavan mukaan mennään ja seksi on tyydyttävää molemmille.
Muista asioista sitten riidelläänkin, ja suhde on joiltain osin hyvinkin epätasapainoinen. Mä oon puhelias, innostuva, herkkä, mies on hidas ja vetäytyvä. Kotitöiden jakamisesta tulee sanomista myös puolin ja toisin.
 

Yhteistyössä