Seksinpuute, petos ja ahdistus

[housewife*]

Saisinkohan täältä asiallisia kommentteja vastenmieliseen tilanteeseeni?

Olemme olleet naimisissa 10 vuotta. Viimeiset 2 vuotta on ollut todella vaikeaa. Jatkuvaa riitelyä, mökötystä, tiuskimista ja hellyyttä ei lainkaan. Oikeastaan kaikki em asiat olivat seurausta siitä, että mieheni lakkasi haluamasta seksiä. Ei hän koskaan ole mikään hirmu-aktiivinen ollut, mutta pikkuhiljaa se vain lopahti kokonaan. Seksistä tuli jonkinlainen valtataistelun väline, jota minä kärtin, halusin, josta haaveilin, rukoilin, suutuin kun mies ei halunnut jne. Hänen mielestään kaikki oli hyvin, eikä seksuaalinen haluttomuus ollut ongelma, lähinnä minun ongelma. (Ts. hänen mielestään hänen haluttomuutensa ja minun halukkuuteni olivat ikävä yhteensattuma, jota ei voi millään korjata, ja esim. ammattiapua ehdottaessani hän nauroi, että ei kai se minua auta) "Pakkoseksiä" meillä oli joskus, mutta se oli aina minun aloitteestani ja mies lähinnä suostui siihen, jotta asia olisi taas ok.

Pahimmin minua loukkasi se, ettei toinen halunnut. Lakkasin tuntemasta itseni naiseksi, kauniiksi tai haluttavaksi. Tähän voisi lisätä, että näytän ulkoisesti hyvältä, liikun paljon, teen sivujobina esim. kasvomallin töitä, eli kyse ei ollut siitä, että olisin läsähtänyt ja lihonut tms.

Olin siskoni kanssa eräässä kesätapahtumassa n. 9 kk sitten viikonlopun. Tapasin itseäni 8 vuotta nuoremman miehen, menimme sänkyyn. Koko kehoni huusi kosketusta, rakastelimme koko yön, mies antoi minulle aivan jumalaista mielihyvää, sellaista, jota en muistanut olevankaan. Hänen himonsa ja kehunsa vartalostani oli kuin balsamia loukatulle naiseudelleni. Tämän jälkeen olimme erotiikkasävytteisessä tekstiviesti- ja sähköposti-yhteydessä muutamia viikkoja, olimme sopimassa jo uutta tapaamista. Tämä kuitenkin "kuivui kokoon" ilman dramatiikkaa ja katkaisin itse lopulta välit mieheen. Suojaseksistä huolehdimme, eli tauteja ei tarvinnut ajatella.

Tilanne kotona jatkui samana. Itse olin muuttunut tapahtuman seurauksena siten, että olin välinpitämätön, vetäydyin, en halunnut miestäni enää jne. Tavallaan tämä oma haluamattomuuteni oli helpotus itselleni. Helmikuussa mies vaihtoi työpaikkaa ja muutimme. Uusi ympäristö ja työpaikan vaihdos teki hyvää. Pikkuhiljaa löysimme toisemme uudelleen. Se alkoi siten, että mieheni alkoi ohimennen taputtamaan pepulle, sipaisemaan niskaa, antoi suukon, lähetti tekstarin kesken työpäivän, jonka aloiti "..näytit aamulla niin kauniilta nukkuessasi.." jne. Aloimme puhua ja jopa nauraa jälkeen. Nyt tuntuu, että olemme kahden vuoden kriisin jälkeen löytäneet toisemme puolisoina ja olemme lähdössä esim. viikonloppulomalle kaksistaan. (Meillä on kolme lasta).

Ongelmana on se, että nyt minua on alkanut ahdistaa pettämiseni niin paljon, etten saa asiassa rauhaa. Haluaisin tunnustaa, jotta voisin olla rauhassa. Syyllisyys kalvaa minua, se ei jätä rauhaan, se on kuin rakko jalassa, koko ajan sen tuntee. Pelkään tekoni paljastuvan, toisaalta toivon sitä. Todennäköisesti liittomme päättyisi ja ajatuskin tästä saa minut ahdistumaan ja tuntemaan suoranaista pelkoa. Olen ikäänkuin "tahrannut" liittomme, koska en kestänyt kriisiä, vaan eksyin vieraisiin. Itken jokaikinen ilta mieheni nukahdettua, koska ajattelen vain tätä. Tunnustanko vai en??

Olisiko jollain käytännön kokemuksella hankittua vinkkiä?

 

[miksi pahoittaa toisen mieli]

Tunnustaminen tuo helpotusta sinulle, mutta mitä hyötyä siitä on pidemmän päälle? Mielestäni on täysin turhaa pahoittaa oman puolison mieli vain siksi, että omatuntosi kolkuttaa. Tehty mikä tehty, ei sitä tekemättömäksi saa.

 

[tekopyhää]

Omasta mielestä se on myös hieman tekopyhää parantaa oma olo pettämisestä kaatamalla kaikki se paha olo toisen niskaan. Tosin tee mitä teet ongelmia siitä joka tapauksesta tulee.

 

[väärä hetki]

Älä pilaa tuota upeaa uutta mahdollisuutta mikä on syttynyt sinun ja miehesi välille. Ajattele niin, että tuo sinun hairhaduksesi oli ehkä juuri se mitä tarvittiin, että löydätte toisenne uudestaan. Suhtaudu asiaan siis positiivisen kautta vaikka se vaikeaa onkin.

 

[elämä on sellaista]

Elämässä välillä ryvettyy, joten en kannata tunnustamista. Teillä kummallakin on ollut pahat ajat, miehelläsi haluttomuus ja sinulla syrjähyppy, mutta ne ovat nyt taakse jäänyttä. Nauti nyt tästä hetkestä ja unohda huonot ajat.

 

[rinu]

älä tunnusta, mitä se auttaa. Se tapaus on historiaa.

 

[Samaa mieltä]

Olen samaa mieltä muiden vastanneiden kanssa, älä kerro tuosta miehellesi. Saat ehkä mielenrauhan itsellesi, mutta miehesi luottamuksen ja uskon menetät. Jos/kun saisit anteeksi voisit unohtaa tuon, mutta miehesi ei unohda koskaan.

Joten sinun kannaltasi on ehkä oikein ettet kerro, vaan kärvistelet petoksesi kanssa yksiksesi. Varmasti tulevaisuudessa muistat, kuinka pahan olon hetken hurma voi tuoda.

Toki ymmärrän kyllä että suhteessa pitää olla avoin ja rehellinen, mutta se vaan ei aina ole parhaaksi. Sanotaanhan sitä että tieto lisää tuskaa. Salasuhde ei kuitenkaan jatku, etkä varmasti sitä jatkaisikaan enää.

Mutta toki teet itse valintasi kerrotko vai et. Kuvittele tilanne omalle kohdallesi, jos miehesi olisi hypännyt sänkyyn jonkun ex-työkaverin kanssa ja suhde olisi ohi jo ajat sitten, mutta kaikki tämä olisi parantanut teidän parisuhteenne ongelmat, haluaisitko tietää suhteesta vain siksi että puolisosi saisi mielenrauhan ja samalla suhteenne joutuisi taas syöksykierteeseen alaspäin?

 

[miksi pahoittaa toisen mieli]

Tunnustaminen on itsekästä, se vierittää tuskan toisen harteille.

 

[Miehetkin haluttomia]

Kuten Rakel Liekki jossain blogissaan sanoi, miehen haluttomuudesta pitäisi puhua enemmän. Tällaisenaan tilanne on se, että naiset luulevat, että vika on aina heissä. Ap:kin vakuuttelee, ettei hänessä mitään ulkoista vikaa ole miehen haluttomuutta selittämässä. Olisi todella tärkeää tunnustaa, että molemmat sukupuolet saattavat joutua olemaan vastentahtoisessa selibaatissa. Mitä tai ketä palvelee se, että miehistä annetaan kuva alati halukkaina? Ei miehiä itseään eikä naisia.

 

[Erilainen mielipide]

Mitä miehesi ajattelee pettämisestä yleensä?

Minä olen sanonut miehelleni että jos hän pettää haluan tietää. Kaikki eivät halua. Mutta minusta minulle kuuluu oikeus tietää jos minua petetään, ja minulla on sitten myös oikeus tehdä omat päätökseni sen pohjalta, eli jäänkö vai lähdenkö. Mieheni ei saa tehdä sitä päätöstä minun puolestani jättämällä kertomatta asioita jotka vaikuttavat minun elämääni. Minä saan päättää haluanko olla pettäjän kanssa vai en.

Minä myös haluaisin tietää heti kun pettäminen olisi tapahtunut, kiva kuulla vaikka viisi vuotta myöhemmin että "ai niin, tuli petettyä..."

Ja tietysti pettäjän omatuntoa helpottaa kertoa, mutta ei minun mieheni ainakaan helpolla pääsisi jos pettäisi minua. Eli kärsisi kuitenkin ainakin jonkun aikaa, jos siis päättäisin jäädä (mikä tietysti riippuu siitä missä tilanteessa on pettänyt, mikä on ollut syynä jne.) Saisi ryömiä aika tavalla jonkun aikaa... Eli tuskin se tunnustaminen pelkästään helpottavaa on.

 

[Nie w...]

Ei kannata kertoa. Jos haluat nyt yrittaa saada avioliittosi raiteilleen, niin unohda koko juttu, tai pida se ainakin omana tietonasi. Tunnustaminen ei toisi mitaan hyvaa: olihan miehesikin ilkea sinulle, vikaa oli yhta paljon hanessakin. Ihmissuhteet eivat koskaan ole mustavalkoisia. Tama saattaisi kuitenkin unohtua, ja sinusta tulisi vain syntipukki avioliittonne ongelmiin. Pahimmassa tapauksessa hyva yrityksenne saattaisi kaatua tahan. En suosittele.

 

[tikels]

En kertoisi sinun tilanteessasi. Jos teillä on nyt lähtenyt menemään parempaan suuntaan asiat, on myös perheen etu, että pysytte yhdessä. Haluaisit tunnustaa nyt asian, jotta sinulla olisi helpompi olla. Olisiko sinusta sitten kivempaa, että sinulla olisi helpompi olla ja miehelläsi hirveä henkinen tuska? Minusta on rakkaudenteko joskus myös suojella toista.

Mikäli suhteessanne tulee joskus hetki, jossa mies kysyy, oletko pettänyt, niin se on sitten toinen juttu. Jos haluat, voit kertoa silloin tai jos suhteenne on päättymässä, niin voit kertoa silloinkin.

Toisaalta jos miehesi ei halunnut pitkään aikaan sinulta seksiä ollenkaan, niin mistäpä sinä tiedät, vaikka miehelläsikin olisi ollut joku kaukoihastus, seksisuhde tai nettipornoihastus. Yleensä pitkässä suhteessa tulee ihastuksia, flirttailua tms., jotka eivät aina suinkaan johda pettämiseen, mutta ihastuminen vie silloin mielenkiintoa pois omasta kumppanista.