seksuaalisen hyväksikäytön uhrit (lapsena uhriksi joutuneet)?

["vieras"]

Oletteko koskaan kertoneet siitä kenellekään? Voisitko kuvitella kertovasi vasta aikuisena esim. 20 vuotta tapahtuneesta vai onko se siinä vaiheessa turha enää kertoa?

Minua, äidin miesystävä, nykyinen aviomies, käytti seksuaalisesti hyväksi kun olin 10v. tätä tapahtui fyysisesti vain kerran kun äidin piti poistua asunnosta muiden sisarusten kanssa ja jäin tämän miehen kanssa kaksin. Silloin mies sanoi että älä kerro tästä kenellekään ja vaikka olin jo 10v. en uskaltanutkaan kertoa, joten se jäi salaisuudeksi. Silloin ajattelin että äiti on niin sokea, ettei kuitenkaan uskoisi minua (piti muutenkin aina sen miehen puolia ja pitää edelleen) ja isälle jos olisin kertonut, olisi se varmaan seonnut ja tehnyt ehkä jotain tyhmää...jätin siis kertomatta...sisaruksenikaan eivät tiedä. Joskus mua kalvaa ajatus ettei kukaan tiedä mikä se ukko on miehiään...äiti on sen kanssa vieläkin, tietämättä mitä se on tehnyt. Asuin siis lapsuuteni isäni kanssa ja tämä hyväksikäyttö tapahtui sellaisena v-loppuna jona olin äidin luona. Henkisenä ahdistelunahan tätä jatkui pitkään ja äiti oli siitä tietoinen...hyssytteli miestä mutta ei sen enempää.

 

[Birgitte]

Minä en ole vieläkään kertonut veljilleni tai äidilleni, enkä aijo koskaan kertoakaan, mutta olen kyllä kertonut töissä potilaille, jos on tullut sellainen tilanne, että oma avautuminen on saanut potilaankin avautumaan. Monesti sanotaan, ettei näin saisi tehdä, mutta koska suhtautumiseni tähän asiaan on nykyään niin neutraali, koen tämän erittäin suureksi avuksi työssäni (olen mielenterveyshoitaja). Olen myös kertonut työkavereille ja he ovatkin usein siirtäneet omia asiakkaitaan minulle, jos ongelmien alkulähde on selvästi lapsuuden hyväksikäyttö. Itselläni oli se tilanne, että lapsuudessani kaikki oli vialla, mikään ei toiminut, elämä oli täysin kaaoksessa, joten vuosia kestänyt hyväksikäyttö ei loppujen lopuksi edes ollut elämäni suurin murhe, niin hirveältä kun se voikin jonkun korvaan kuulostaa. Toki se vaikutti elämääni voimakkaasti ja jollain tasolla vaikuttaa yhä, mutta ihminen pääsee kyllä lapsuuden traumoista yli, kun tekee niistä vapautumisen eteen töitä ja kohtaa asiat rehellisen kaunistelematta siitä huolimatta, että kipeää tekee.

Jos et ole käsitellyt asiaa muutoin kuin oman pääsi sisällä, suosittelen psykologille juttelua tai varaa aika mielenterveystoimistosta. Voit myös hakea verkosta vertaisryhmiä, joissa voit kertoa omista kokemuksistasi ja lähteä sillä tavoin avaamaan tilannetta muille. Ehkä puhuminen ja asian käsitteleminen ammattilaisten kanssa luonnistuisi silloin edes vähän helpommin, vaikka helppoa se ei varmasti tule olemaan silloinkaan.

 

[iha(n)pihalla]

mun veli käytti hyväkseen ku olin 8v, meni yli kymmenen vuotta enneku kerroin äidille. muutama ihminen maailmassa tietää ja se onkin ollut kullanarvoinen asia et jollekin voi puhua

 

[h2o]

Mulla hyväkskäyttöä oli 7-12 vuotiaana. Kolmekymppisenä vasta ottanut asian puheeksi terapiassa. Vanhemmat ja sisarukset ei tiedä, enkä ole ajatellutkaan kertoa. Hyväksikäyttäjä ei tosin ole perhepiiristä, eikä kuulu elämääni enää. Mies tietää, mutta ei me koskaan puhuta asiasta.

 

["viekas"]

Millaisia hyväksikäyttöjä nää teidän lapsena kokemat asiat on? Mua kans käytetty mun mielestä hyväksi lapsena. Eräs mun sukulaisen työmies, joka asui lähi alueella tykkäs kerran runkata itsensä mun ja mun serkkutytön näkösällä ja pyysi piteleen peniksestään kiinni sen session aikana. Itse muistaakseni olin 8v. aika järkyttynyt olin. En uskaltanu kertoa kellekkään ja tietysti tämä uhkaili ettei saa kertoo. Muutenki oli semmonen itsensä hipeltäjä, ällöttävä äijä. Seksuaalista häirintää lähinnä puheen tasolla oon kans kokenu yhden toisen työmiehen ansiosta lapsena kans.

 

[Miksi ihmeessä]

ette ole oitis kertoneet asiasta?
Eikö teille opetettu pienenä että pitää heti kertoa vanhemmille ja opettajalle jos joku vaikka koskettelee tietyistä paikoista?

 

[purjosipuli]

ette ole oitis kertoneet asiasta?
Eikö teille opetettu pienenä että pitää heti kertoa vanhemmille ja opettajalle jos joku vaikka koskettelee tietyistä paikoista?

 

["vieras"]

Tuntuu hyvältä, mutta...

 

[njoo]

lainateksi tuota joka kyselee miksei heti kerrota;kuvittele että olet nuori tyttö/poika vaikka10v tai alle ja sinua hyväksi käyttää iso aikuinen joka kertoo sinulle että ämä on sinun oma vika ja että jos et anna tehdä miten mies/nainen haluaa niin hän henkisesti/fyysisesti kurittaa ja syövyttää sun aivoihin ajatuksen että sinä olet likainen,snun syy ja jos kerrot aikuisille sinua syytetään ja saat esim arestia. itseäni hyväks käytettiin pitkäaikaisesti tämä loppui vain siksi koska muutettiin. kerroin asiasta vihdoin 16vuotiaana äidille koska mulla oli miel terveys ongelmia ja olin yrittänyt itsemurhaa yms. entä jos vasta nyt kertoisin? uskon että en olisi voinnut asiaa enää salata ja nyt en olis tässä jos en olis asiaa aikoinaan purkanu

 

[hmm??]

millasta se hyväksikäyttö sitten oli?

 

[upup]

up

 

[Hyväksikäytetty]

Hiukan ny myöhäinen vastaus, mutta ehkä joku vielä joskus huomaa..
Mutta siis toi kysymys, että kertooko nyt vuosien jälkeen jollekin, niin se päätös on jokaisen tehtävä itse. Suosittelen kuitenkin jos asia vaivaa että kertoo siitä sellaiselle ihmiselle johon luottaa (oma puoliso, hyvä ystävä, sisko, veli, serkku tmv.) tai sitten menee ihan ammattiauttajien luokse, jotka ihan vain kuuntelevat sinua (kun ei kaikkea voi ystävienkään harteille laittaa)... Että eihän sitä ole pakko äidillensä kertoa, jos ei halua mieltä pahoittaa tai jos ei ole pelkoa että mies uusii tekojaan, mutta asia kuitenkin itseään vaivaa niin kerro jollekin, mutta valitse tarkkaan kenelle.

Minuakin hyväksikäytettiin lapsuudessani yli 10 vuotta, ja en siitä ole ikinä perheelleni kertonut. Yhdelle hyvälle ystävälle vihjasin, ja huomenna ehkä vihdoin voin hänelle jo kertoa. Mutta syksyllä haen kyllä apua, en jaksa enää yksin meinaan salaisuutta kantaa..

Puhu, se varmasti helpottaa.

 

[asdf]

Minä en ole vieläkään kertonut veljilleni tai äidilleni, enkä aijo koskaan kertoakaan, mutta olen kyllä kertonut töissä potilaille, jos on tullut sellainen tilanne, että oma avautuminen on saanut potilaankin avautumaan. Monesti sanotaan, ettei näin saisi tehdä, mutta koska suhtautumiseni tähän asiaan on nykyään niin neutraali, koen tämän erittäin suureksi avuksi työssäni (olen mielenterveyshoitaja). Olen myös kertonut työkavereille ja he ovatkin usein siirtäneet omia asiakkaitaan minulle, jos ongelmien alkulähde on selvästi lapsuuden hyväksikäyttö. Itselläni oli se tilanne, että lapsuudessani kaikki oli vialla, mikään ei toiminut, elämä oli täysin kaaoksessa, joten vuosia kestänyt hyväksikäyttö ei loppujen lopuksi edes ollut elämäni suurin murhe, niin hirveältä kun se voikin jonkun korvaan kuulostaa. Toki se vaikutti elämääni voimakkaasti ja jollain tasolla vaikuttaa yhä, mutta ihminen pääsee kyllä lapsuuden traumoista yli, kun tekee niistä vapautumisen eteen töitä ja kohtaa asiat rehellisen kaunistelematta siitä huolimatta, että kipeää tekee.

Jos et ole käsitellyt asiaa muutoin kuin oman pääsi sisällä, suosittelen psykologille juttelua tai varaa aika mielenterveystoimistosta. Voit myös hakea verkosta vertaisryhmiä, joissa voit kertoa omista kokemuksistasi ja lähteä sillä tavoin avaamaan tilannetta muille. Ehkä puhuminen ja asian käsitteleminen ammattilaisten kanssa luonnistuisi silloin edes vähän helpommin, vaikka helppoa se ei varmasti tule olemaan silloinkaan.

Ihanko oikeasti olet sitä mieltä, että mielenterveyshoitaja voi kertoa potilaalle omista traumoistaan ja että se on potilaan etu? Käytkö työnohjauksessa?