Ä
ÄitiMamma
Vieras
Lapsen syntymän jälkeen sain pahan välilevytyrän eli issiaksen ( yleensähän se on loppuraskauden kiusallinen vaiva) hain apua vähän sieltä ja täältä,mutta mistään ei ollut lopullista apua.
Söin kiitettävän määrän särkylääkkeitä ja sain lihaksia rentouttavia kipupiikkejä,mutta niistäkään ei ollut hyötyä ja vauvan hoitaminen "lääketokkurassa" oli tosi hankalaa ja pelottavaa,sillä sain kamalia suonenvetokohtauksia.
Yhden tällaisen kohtauksenaikan pudotinkin vauvan käsistäni,mutta onneksi sängylle..
Jos joku tietää millaista on hermosärky ja jatkuva kipu jalassa,jonne issiashermo säteili. Kävely oli mahdotonta,istuminen ja seisominen yhtä tuskaa, sängyssä makaaminenkin tuotti kipua.
Onneksi vauva oli rauhallinen ja terve, mies yritti auttaa mitä töiltään pystyi.
Vuoden päivät lyhyttä parempaa aikaa lukuunottamatta kärsin selkäkivuista. Olisin varmaan päätynyt epätoivoiseen tekoon ellei minulla olisi ollut uskoa ja perhettä tukena sen verran tuskaista oli elämäni ja lääkärit vain määräsivät toiseen käteen särkylääkepurkki reseptin ja toiseen fysioterapiaa....
Monien mutkien kautta vastaani tuli fysioterapeutti,joka sanoi rehellisesti,ettei selkääni fysioterapialla kuntoon saada ja menimme yhdessä lääkärille,joka nähdessäni raihnaisen kuntoni passitti minut heti mangeettikuvaukseen ja sitä kauten leikkuupöydälle.
Selkä leikattiin ja lapsi oli hoidossa kuukauden ennen leikkausta sekä kuukauden leikkauksen jälkeen perhepäivähoitajalla.
Jumalan ihme oli,että leikkaus onnistui täydellisesti ja pullistuma oli ollut niin iso, että selkäydin kanavaankin pullistumasta oli mennyt palanen. Hermo oli viottunut,mutta ihme oli se,että hermo tervehtyi ja minä sain tuntea taas sen miltä tuntuu kävellä suorana ja säryttä...Taivaallinen tunne =)
Onko täällä ketään muuta äitiä,jolle on tapahtunut jotakin vastaavaa? miten siitä on selvitty ja mikä on vointi nyt ?
Vuosi oli ihana,kun vauva tuli perheeseemme,mutta pelottavan raskas sairauteni takia. Päivä kerrallaan nilkutettiin eteenpäin suuri tunnustus myös työteliäälle ja optimistiselle miehelleni,joka kannusti ja tuki,kun usko paranemiseen meinasi loppua. :heart:
Söin kiitettävän määrän särkylääkkeitä ja sain lihaksia rentouttavia kipupiikkejä,mutta niistäkään ei ollut hyötyä ja vauvan hoitaminen "lääketokkurassa" oli tosi hankalaa ja pelottavaa,sillä sain kamalia suonenvetokohtauksia.
Yhden tällaisen kohtauksenaikan pudotinkin vauvan käsistäni,mutta onneksi sängylle..
Jos joku tietää millaista on hermosärky ja jatkuva kipu jalassa,jonne issiashermo säteili. Kävely oli mahdotonta,istuminen ja seisominen yhtä tuskaa, sängyssä makaaminenkin tuotti kipua.
Onneksi vauva oli rauhallinen ja terve, mies yritti auttaa mitä töiltään pystyi.
Vuoden päivät lyhyttä parempaa aikaa lukuunottamatta kärsin selkäkivuista. Olisin varmaan päätynyt epätoivoiseen tekoon ellei minulla olisi ollut uskoa ja perhettä tukena sen verran tuskaista oli elämäni ja lääkärit vain määräsivät toiseen käteen särkylääkepurkki reseptin ja toiseen fysioterapiaa....
Monien mutkien kautta vastaani tuli fysioterapeutti,joka sanoi rehellisesti,ettei selkääni fysioterapialla kuntoon saada ja menimme yhdessä lääkärille,joka nähdessäni raihnaisen kuntoni passitti minut heti mangeettikuvaukseen ja sitä kauten leikkuupöydälle.
Selkä leikattiin ja lapsi oli hoidossa kuukauden ennen leikkausta sekä kuukauden leikkauksen jälkeen perhepäivähoitajalla.
Jumalan ihme oli,että leikkaus onnistui täydellisesti ja pullistuma oli ollut niin iso, että selkäydin kanavaankin pullistumasta oli mennyt palanen. Hermo oli viottunut,mutta ihme oli se,että hermo tervehtyi ja minä sain tuntea taas sen miltä tuntuu kävellä suorana ja säryttä...Taivaallinen tunne =)
Onko täällä ketään muuta äitiä,jolle on tapahtunut jotakin vastaavaa? miten siitä on selvitty ja mikä on vointi nyt ?
Vuosi oli ihana,kun vauva tuli perheeseemme,mutta pelottavan raskas sairauteni takia. Päivä kerrallaan nilkutettiin eteenpäin suuri tunnustus myös työteliäälle ja optimistiselle miehelleni,joka kannusti ja tuki,kun usko paranemiseen meinasi loppua. :heart:
