Serkku ja eno luulevat ukin maksavan mulle ja veljelleni avustamme, onko väärin kertoa asian oikea laita??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mää vaan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mää vaan

Vieras
Siis äitini ja veljensä ovat ukin ainoita lapsia, ukki on alkoholisoitunut ja usein ärsyttäväkin tapaus. Eno pisti jo aikanaan välit jäähylle, tapaavat harvoin ja ovat ukille paljon vieraampia mitä meidän perhe. Meillä ukki aina oli jo lapsuudessakin juopottelemassa ja hölmöilemässä, äiti sai kantaa hänestä ison vastuun samalla kun veljensä ei tehnyt mitään. Meille tuo on kuitenkin ainoa ukki ja ollaan veljen kanssa käyty aina häntä auttamassa, siivoilemassa, käytetty kaupassa, kuskailtu eri paikkoihin, otettu kylään ja muuta. Enon ja serkun luona hän ei ole vuosikausiin edes käynyt.

Nyt sitten ukin kunto on huonontunut ja hän on useampaan kertaan loukannut itsensä kännissä kaatuillessaan. Äitini ei omista syistään pysty enää auttamaan, isäni eli ex-vävypoika on autellut jonkin verran ja kun itse asun kauempana niin päävastuu on jäänyt veljelleni. Nyt kuitenkin veljen työ rajoittaa niin ettei hänkään aina pääse auttamaan ja jonkun kerran ollaan jouduttu pyytämään enon ja serkun apua.

Enolle ja serkulle ukki nyt sitten joka pikkujutusta tunkee sen 50? kouraan ja nämä kuvittelevat että on tehnyt kaikkien näiden vuosien ajan saman meille. Serkku on jopa yhteiselle sukulaiselle puhunut jotain siitä kuinka me ollaan hyväksikäytetty vanhaa miestä ja nyhdetty siltä rahaa. oikeasti pappa ei ole koskaan antanut meillä yhtään mitään, ei edes yhtä ainoaa syntymäpäivä- tai joululahjaa, ei rippi- ristiäis- eikä häälahjoja vaikka joka juhlissa onkin pyörinyt enemmkän tai vähemmän päissään. Enoa ja serkkua on kyllä näissäkin lahjonut.

En halua ukille mitään pahaa, mutta tekisi silti mieli oikaista noita sukulaisten käsityksiä. Mutta meneekö se vanhan miehen mustamaalaamiseksi ja toisaalta mahtavatko nämä sukulaiset edes uskoa?
 
No jos kysyvät sinulta suoraan tai tulee puheeksi siten, että olet paikalla, niin oikaise harhakuvitelmat ihmeessä. Mutta ei välttämättä kannata alkaa soittelemaan moisen takia kenenkään perään.
 
Näin teoriassa voisin kuvitella että kertoisin kyllä oikean laidan mikäli alkaisi levitä tuota juttua vanhan miehen hyväksikäytöstä. Ja kertoisin mikäli asia tulisi muussa keskustelussa esiin. Ehkä en itse ottaisi asiaa puheeksi, koska samapa tuo on toisaalta.
 
Tulee kiusallinen olo soitella tuollaisesta tai ottaa itse puheeksi, mutta samalla ärsyttää ajatus että ihmiset kuvittelee tuollaista. Tuossa viimeksi kotipuolessa käydessä törmäsin sattumalta enoon ja sanoin hälle kiitokset siitä kun ovat ukkia jeesailleet. Eno siihen vaan totesi sillä lailla uodon pistävästi että joo, kai se on välillä heidänkin vuoro ja eihän se mikään ihme ole että me ollaan ukkia auteltu nämä vuodet. En tossa tajunnut yhtään mitä tarkoitti ja hämäännyt äänensävystäkin etten osannut muuta kuin myönnellä että tottahan me nyt ukkia ollaan autettu se mitä pystytty ja eno naurahti ärsyttävästi perään.

Myöhemmin sitten kuulin näitä juttuja enemmän ja alkoi oikeasti ottaa päähän, vaikkei sillä edes pitäisi väliä olla. En mä mitään rahaa ole noista halunnut enkä kadehdi sitä että ukki toisille maksaa, mutta tosisssaan inhottaa että meitä pidetään nyt jonain hyväksikäyttäjinä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja akateeminen äiti:
EHDOTTOMASTI KERTOISIN - jos ette selvitä asiaa nyt, niin perintöriidoissa tulee esille ja sitten ei ole enää ukkia kertomassa totuutta!!!

Toikin vielä!

Tosin ei tuolta taida perintöä edes jäädä muuta kuin vanhat tavaransa. Mutta tietty jos siinä vaiheessa ruvetaan sanomaan että ollaan jo ukin eläessä nyhdetty se perintö pois. :(
 
En tiedä kertoisinko vai en. Sinä viimekädessä tiedät miten asia on, etkä ole tilivelvollinen muille. Mitä perintöriitoihin tulee, niin vaikuttaisiko asia suuntaan tai toiseen siinä vaiheessa?
 
voisithan sä puolestasi valittaa ympäri kyliä kuinka teille ei ole näinä vuosina ukki maksanut mitään ja eno ja serkku nyhtää ukilta joka pikku palveluksesta rahaa...eiköhän asian oikea laita vähitellen kantautuisi myös serkun ja enon korviin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
voisithan sä puolestasi valittaa ympäri kyliä kuinka teille ei ole näinä vuosina ukki maksanut mitään ja eno ja serkku nyhtää ukilta joka pikku palveluksesta rahaa...eiköhän asian oikea laita vähitellen kantautuisi myös serkun ja enon korviin.

Mun mielestä toi olisi tosi lapsellista touhua!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Naapurin tyttö:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
voisithan sä puolestasi valittaa ympäri kyliä kuinka teille ei ole näinä vuosina ukki maksanut mitään ja eno ja serkku nyhtää ukilta joka pikku palveluksesta rahaa...eiköhän asian oikea laita vähitellen kantautuisi myös serkun ja enon korviin.

Mun mielestä toi olisi tosi lapsellista touhua!

Niin munkin mielestä. Siis en haluaisi mitään juttuja ukin maksamisista tai maksamatta jättämisistä leviävän pitkin kyliä ja sukuja. Niin ärsyttävä kuin ukki joskus osaakin olla niin samalla käy sääliksi kun häntä hyljeksitään ja pidetään juomisensa takia toisen luokan kansalaisena monien mielestä.

Eikä ne eno ja serkku ole mitään ukilta nyhtäneet, ihan itse hän on niille rahaa käteen tunkenut. Kyse on kuitenkin vaan väärinkäsityksestä mikä on nyt vähemmän yhteyksissä oleiden sukulaisten mielessä paisunut ja levinnyt muidenkin korviin. Siksi haluasin asioiden selviävän meidän serkusten ja vanhempiemme välillä, mutta silti tuntuu tyhmältä tuon takia ottaa yhteyttä ja pelottaa ettei ne uskokaan.
 

Yhteistyössä