Tutkimus: Serkut voivat saada terveitä lapsia
29.12.2008 10:42
A A Jani Kaaro
Helsingin Sanomat
Tuore amerikkalais-uusiseelantilainen tutkimus kumoaa tabua serkusten välisistä avioliitoista. Ensimmäisten serkusten eli sisarusten lasten avioliitot ovat monissa maissa kiellettyjä, koska niiden ajatellaan lisäävän synnynnäisten epämuodostumien riskiä. Uusi tutkimus kuitenkin osoittaa, ettei serkusten suvunjatkamiselle ole merkittävää terveydellistä estettä.
Tutkimuksen mukaan serkusten liitoista syntyneillä lapsilla ei ole merkittävästi kohonnutta synnynnäisten epämuodostumien riskiä. Tulokseen päätyivät laskuissaan professori Diane Paul Massachusettsin yliopistosta ja Hamish Spencer Otagon yliopistosta.
Tutkijakaksikon mukaan ensimmäisten serkusten lapsilla on kaksi prosenttia korkeampi riski synnynnäisiin epämuodostumiin ja noin neljä prosenttia suurempi riski abortoitua ennen syntymää kuin verrokeilla. Molemmat riskit ovat kuitenkin samaa luokkaa kuin yli 40-vuotiaina synnyttävillä naisilla, "mutta heidän lisääntymistään ei pidetä tabuna", tutkijat sanovat brittiläisessä Telegraph-lehdessä.
Ensimmäisten serkusten väliset avioliitot kieltävä lainsäädäntö on tutkijoiden mielestä aikansa elänyt ja se pitäisi päivittää siellä missä se on vielä voimassa. Näitä maita ovat ainakin Yhdysvallat, Kiina ja Taiwan sekä Pohjois- ja Etelä-Korea.
Tutkimuksen julkaisi Public Library of Sciences.
http://uutiset.msn.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tutkimus%20Serkut%20voivat%20saada%20terveitä%20lapsia/1135242369147?ref=msn