Shoppailuun vaikuttavat tunnetilat, kuulostaako tutulta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
N

Luonteenpiirteet ja tunnetilat vaikuttavat myös kulutuskäyttäytymiseen. Psykologi James Dion kertoi Daily Financelle, milloin ihminen kuluttaa hanakasti.

1. Totuuden välttely

Ihmiset, joilla on kulutuskäyttäytymisensä aiheuttamia taloudellisia vaikeuksia, kieltäytyvät kohtaamasta totuutta. He välttelevät tosiasioita ja yrittävät välttyä kohtaamasta törsäyksensä seurauksia.

– Välttelylle taipuvaisten ihmisten on ensin oltava valmiita käsittelemään taloutensa kokonaistilaa. Tähän kuuluu kaikkien kulujen laskeminen ja tilien balanssin tarkistaminen, Dion sanoo.

2. Masennus

Hirmutörsäilijä on usein ihminen, joka lääkitsee masennustaan ostoksia tekemällä. Kyse voi olla niin vakavasta masennuksesta kuin hetkellisestä tilastakin.

– He [masentuneet ihmiset] kääntyvät shoppailun puoleen tunteakseen olonsa hetkellisesti hyväksi samaan tapaan kuin alkoholin puoleen käännytään olon helpottamiseksi, Dion sanoo.

3. Huono itsetunto

Jotkut ihmiset tekevät ostoksia nostaakseen omanarvontuntoaan ja paikatakseen huonoa itseluottamusta. Toiminta ei ole aina tietoista, mutta Dionin mukaan huonon itsetunnon ihmiset uskovat ostoksen tuovan heille rakkautta, hyväksyntää ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Tuli heti Venakko mieleen, tunnistatko itsesi näistä Venakko? Vai oletko koskaan analysoinut miksi shoppaat?
 
Itse tunnistan itsessäni kärsimättömyyden. Kun saan päähäni jotakin tarpeellista hankkia, teen sen nopeasti. Mutta noin keskimääräisesti en vietä ylettömisä kulutusjuhlia.
 
Anteeksi kopsaus jäi puutteelliseksi, tässä loppupätkä joka jatkaa kirjoitusta huonsta itsetunnosta:

– Jos komerossasi on vaatteita, joita et ole koskaan pitänyt tai työkalupakissasi käyttämättömiä työkaluja, se on huomattava varoitus, Dion sanoo.

4. Kärsimättömyys

Ostosriippuvuuteen voi johtaa myös kärsimättömyyden tunne. Ihmiset ovat nykyään yhä nopealiikkeisempiä, ja sama pätee myös kuluttamiseen.

– Yhteiskunnassamme on yhä enemmän taipumusta siihen, että tarpeita ei saa jättää tyydyttämättä. Amerikkalaisista on tullut yhä enemmän lyhyen tähtäimen hedonisteja, Dion sanoo.

Hänen mukaansa tähän on vaikuttanut myös tietokoneiden ja mobiililaitteiden mahdollistama paikasta riippumaton shoppailu.

– On paljon ihmisiä, jotka tekevät ostoksia vessassa istuessaan, Dion sanoo.
 

Yhteistyössä