Siis mitä ihmettä. Tapasin netissä miehen, joka valehteli asuinpaikkakunnastaan ja haluaisi nyt minun muuttavan.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Otsikko kertoo jo jonkin verran.

Tapasin tosiaan netissä miehen, joka kertoi heti aluksi olevansa saman alueen sisältä, kuin missä itsekin asun. Totta kai kysyin, että missäs täällä hän sitten asuu, ja kertoi asuvansa naapurikylässä (20km päässä täältä).

Jatkettiin juttelua, vaihdettiin numeroita ja alettiin tekstailla ja soitella. Tavattiin puolivälissä asuinpaikkojamme, ja koska tapaaminen meni mukavissa tunnelmissa ja miellyimme toisiimme, päätimme tavata uudelleenkin.

Tapailua jatkui noin pari viikkoa, kunnes mies yhtenä iltana lähetti viestin, jossa sanoi, että on valehdellut asuinpaikkakunnastaan. Ei siis asukaan tuossa 20km päässä, vaan on vastikään muuttanut toisaalle - 120km päähän. On aiemmin asunut tuolla ko. paikkakunnalla ja vierailee siellä viikottain, mutta kuitenkin asuu vakituisesti muualla. Tämä ei tullut edes mun mieleeni, koska ei ehditty tuota ennen puhua vierailusta toistemme kotona. (Minun mielessäni itse asiassa oli pyytää mies käymään täällä kylässä ennen tuota paljastusta.)

Pakko sanoa, että hämmästyin :O Sanoin miehelle, että meidän on tavattava lähipäivinä, jotta voidaan puhua asiasta ihan kunnolla. Miehelle tämä sopi. Hän sitten tulikin käymään meillä, koska niin oli helpointa. Kertoi, että profiilissa olevat tiedot olivat asuinpaikkakunnan osalta vanhentuneet, ei ollut kuulemma muistanut päivittää niitä. Sanoin että ok, mutta miksi sitten ihan suoraan valehteli - siis itsehän hän oikein kysyttäessä kertoi, että asuu paikassa X, johon on täältä 20km matkaa. Eli ei asui, vaan asuu. Mies selitteli, että kun olin vaikuttanut niin mukavalta, niin ei ollut halunnut pilata hyvin alkanutta juttua sillä, että alkaisin väimatkan pituuden vuoksi miettimään jutun toimivuutta ja tulevaisuutta. Ok...

No, päätin antaa miehelle mahdollisuuden, mutta nyt olen uuden tenkkapoon edessä. Mies siis asuu minusta 120km päässä, joka nyt ei sinänsä ole matka eikä mikään, mutta mietityttää kuitenkin tulevaisuutta ajatellen. Ollaan miehen kanssa jatkettu tapailua ja tuosta paljastuksen jälkeisestä jatkamispäätöksestä on nyt aikaa muutama kuukausi.

Mies tässä yksi päivä kysäisi, että en sitten ole ajatellut muuttaa sinne päin. Eli sinne 120km päähän. Sanoin, että enpä ole... Johon mies, että pitäisikö minun harkita? No, siihen sitten sanoin, etten oikeastaan haluaisi toistaiseksi muuttaa asuinpaikkakunnaltani yhtään mihinkään ihan siksikään, että minulla tosiaan on lapset (3 kpl, jotka mies on tavannut ja joihin mies on tähän mennessä suhtautunut positiivisesti) joiden vuoksi ns. tukiverkolle ja turvaverkostolle on käyttöä. Mies sanoi ymmärtävänsä, mutta totesi, että välimatka käy kuitenkin jossain vaiheessa liian pitkäksi, ja sitä pitäisi kaventaa. Kysyin mieheltä, onko sitten itse ajatellut muuttaa pois ko. paikkakunnalta. Ei kuulemma ole, koska olettaa meidän muuttavan sinne. (Sanoi siis ihan suoraan, että "En, olen olettanut että sinä muuttaisit lasten kanssa tänne.)

Mutta tosiaan en ole muuttamassa. Suhde on vielä liian alussa että alkaisin muuttamaan yhtään mihinkään, ja yksinkertaisesti en halua lähteä asumaan yksinään pienten kanssa täysin vieraalle paikkakunnalle jossa olen käynyt yhden kerran elämäni aikana, josta en tunne ketään... paitsi miehen, enkä häntäkään nyt kuitenkaan voi sanoa tunteneeni kovin kauaa.

Mies on nyt sitten loukkaantunut, ja mua risoo. Olenko tehnyt jotain väärin? Miehellä ei ole tällä hetkellä töitä eli sen puolesta voisi muuttaa itsekin, mutta mies vain hokee että "Sä olet hoitovapaalla, sun on helpompi muuttaa." :O Eikä ymmärrä, vaikka sanon, että en ole valmis/en tällä hetkellä halua vaihtaa paikkakuntaa. Miten tähän nyt pitäisi suhtautua, miten sanoa miehelle niin että mies käsittää kantani?
 
Tuossa jutussa minua eniten ihmetyttää se, että olet esitellyt lapsesi miehelle, jonka tapasit suunnilleen eilen ja jonka kanssa et ole suhteesta varma. Huoh.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Outoja ihmisiä;27876673:
Tuossa jutussa minua eniten ihmetyttää se, että olet esitellyt lapsesi miehelle, jonka tapasit suunnilleen eilen ja jonka kanssa et ole suhteesta varma. Huoh.

No mies on ollut pakko esitellä lapsille, koska en juurikaan ilman lapsia liiku missään. Vanhin lapsi on sen ikäinen, että ymmärtää hieman, ja hänelle asia on esitetty niin, että tämä henkilö on äidin kaveri. Miksipä en voisi esitellä niin kuin muitakin ihmisiä...
 
En ois pitänyt kauhean ihmeellisenä tuota, että valehteli asuinpaikastaan, mutta suuttuminen sen vuoksi, että et halua muuttaa on kyllä järjetöntä. Jättäisin suhteen tuohon.
 
[QUOTE="Eeh";27876669]Kuulostaa jollekin hullulle. Suhtautuisin hyvin suurella varauksella ko ihmiseen[/QUOTE]

Kyllä se minusta ihan tervejärkiseltä vaikuttaa, mutta tosin siltä, ettei tätä asiaa osaa nyt jostain syystä ajatella minun/meidän kantilta. Meillä on pari yhteistä tuttuakin, joiden mukaan mies on ihan "asiallinen kaveri" ja "mukava", nämä siis suoraan heidän suustaan. Mutta kyllä mä varauksella suhtaudunkin, epäluuloinen kun olen muutenkin... :D
 
Kyllä mä oon ns. valehdellut netissä asuinpaikastani useita satoja kilometrejäkin netissä ihan vaan sen takia että mä en usko siihen että se oikea välttämättä löytyy mistään polkupyörämatkan päästä. En tietysti salailis sitä pidemmälle mutta ihan vaan sen takia että mielenkiintoisia ihmisiä pitää joskus hakea kauempaa. En pitäis kovin vakavana.
 
[QUOTE="vieras";27876687]Suorat sanat sanot, kauheeta kun jotkut on alistuvia heti suhteen alussa..[/QUOTE]

En kai mä ole mitenkään alistunut? :D Tai siis, olen kertonut miehelle ihan asiallisesti ja selkeästi, etten ole muuttamassa mihinkään - ja syyt siihen... Luulisi ymmärtävän jo siitä.

Nyt pukkas viestiä mieheltä, laittoi, että on vain harmissaan kun oli jotenkin maalaillut mielessään että me muutetaan sinne päin (aluksi ihan omaan asuntoomme) ja muutetaan sitten myöhemmin yhteen. Laitoin takaisin, että ihan kaunis ajatus kyllä, mutta kuten jo aiemmin olen kertonut niin ei olla muuttamassa nyt kyllä yhtään mihinkään ja että tällä hetkellä meidän on parempi asua täällä.
 
[QUOTE="mies";27876713]Kyllä mä oon ns. valehdellut netissä asuinpaikastani useita satoja kilometrejäkin netissä ihan vaan sen takia että mä en usko siihen että se oikea välttämättä löytyy mistään polkupyörämatkan päästä. En tietysti salailis sitä pidemmälle mutta ihan vaan sen takia että mielenkiintoisia ihmisiä pitää joskus hakea kauempaa. En pitäis kovin vakavana.[/QUOTE]

Joo ei minuakaan tuo paikkakunnan valehteleminen enää vaivaa, mutta lähinnä tuo loukkaantuminen siitä, ettei olla nyt muuttamassa tuolle hänen oikeasti asuttamalleen paikkakunnalle. Miehen mukaan ainoa vaihtoehto tällä hetkellä (=seuraavan muutaman vuoden aikana) on se, että muutettaisiin sinne. :O Kerroppa sinä miehenä, miten toiselta voi vaatia tuollaista... tai vaatia ja vaatia, mutta odottaa, olettaa? :O Onko tuo ihan ok?
 
[QUOTE="vieras";27876705]En ois pitänyt kauhean ihmeellisenä tuota, että valehteli asuinpaikastaan, mutta suuttuminen sen vuoksi, että et halua muuttaa on kyllä järjetöntä. Jättäisin suhteen tuohon.[/QUOTE]

No tämä se minuakin kolkuttelee... Ei tuo paikkakunnan valehteleminen niin vakavaa ole eikä tuo välimatkakaan paha ole. Mutta nimenomaan tuo loukkaantuminen sekä sitten se, että toinen odottaa ja olettaa tällaisia asioita, vaikka ei oltu ikinä ennen tuota edes sivuttu koko asiaa... Se minua vähän häiritsee ja harmittaa.
 
En kai mä ole mitenkään alistunut? :D Tai siis, olen kertonut miehelle ihan asiallisesti ja selkeästi, etten ole muuttamassa mihinkään - ja syyt siihen... Luulisi ymmärtävän jo siitä.

Nyt pukkas viestiä mieheltä, laittoi, että on vain harmissaan kun oli jotenkin maalaillut mielessään että me muutetaan sinne päin (aluksi ihan omaan asuntoomme) ja muutetaan sitten myöhemmin yhteen. Laitoin takaisin, että ihan kaunis ajatus kyllä, mutta kuten jo aiemmin olen kertonut niin ei olla muuttamassa nyt kyllä yhtään mihinkään ja että tällä hetkellä meidän on parempi asua täällä.
Pehmennä tota nyt vähän jos oikeasti haluat olla tekemisissä ja rakentaa jotain pidempiaikaista. Toi kuulostaa mun korviin samalta kuin "I don't give a shit, it's my way or highway". Ei tietenkään lähdetä suin päin muuttamaan mihinkään, en lähtisi itsekään mutta anna vähän periksi edes tulevaisuudelle.
 
Vaikuttaa oikeasti kahjolta. Ja tuosta, ettei osaa ajatella asiaa sun ja lasten kannalta ollenkaan, tulet vielä huomaamaan, että toi on pientä, jos jatkat tapailua. Eli siis, juokse karkuun.
Tai oot kohta siellä vieraalla paikkakunnalla lapsinesi ulosheitettynä, ja ilman rahaa, ja entistä työpaikkaasi.
 
[QUOTE="mies";27876734]Pehmennä tota nyt vähän jos oikeasti haluat olla tekemisissä ja rakentaa jotain pidempiaikaista. Toi kuulostaa mun korviin samalta kuin "I don't give a shit, it's my way or highway". Ei tietenkään lähdetä suin päin muuttamaan mihinkään, en lähtisi itsekään mutta anna vähän periksi edes tulevaisuudelle.[/QUOTE]

Sulla ei taida olla lapsia? Ei ole ihan pikkujuttu viedä lapsia uudelle paikkakunnalle eikä ihan hirveän järkevää, jos lasten äidillä ei ole siellä tuttuja eikä tukiverkkoja eikä mitään.
 
Joo ei minuakaan tuo paikkakunnan valehteleminen enää vaivaa, mutta lähinnä tuo loukkaantuminen siitä, ettei olla nyt muuttamassa tuolle hänen oikeasti asuttamalleen paikkakunnalle. Miehen mukaan ainoa vaihtoehto tällä hetkellä (=seuraavan muutaman vuoden aikana) on se, että muutettaisiin sinne. :O Kerroppa sinä miehenä, miten toiselta voi vaatia tuollaista... tai vaatia ja vaatia, mutta odottaa, olettaa? :O Onko tuo ihan ok?
Heh, mä olen joskus syyllistynyt ihan samaan. En todellakaan ole vaatinut mutta jotenkin oletin että vuoden parin sisään olisi mahdollista vaikka toisella oli täysin eri mielipiteet. Muutaman vuoden aikana ehtii joka tapauksessa tapahtua paljon. Antakaa suhteelle aikaa ja jättäkää kaikki ovet ja mahdollisuudet auki.
 
[QUOTE="Uskomatonta";27876744]Sulla ei taida olla lapsia? Ei ole ihan pikkujuttu viedä lapsia uudelle paikkakunnalle eikä ihan hirveän järkevää, jos lasten äidillä ei ole siellä tuttuja eikä tukiverkkoja eikä mitään.[/QUOTE]On lapsia eikä todellakaan ole pikkujuttu. Tällaisissa suhteissa vaan täytyy aina yleensä tehdä kompromisseja ja myönnytyksiä, se kuinka paljon suhde merkitsee ratkaisee myös sen kuinka paljon niitä kannattaa tehdä. Lähtökohtaisesti tietysti pitää ajatella lasten etua mutta ei se saa kahlita äidin tai isän omaa elämää myöskään.

Ja sitäpaitsi, kyllä näissä tapauksissa isä voi olla siinä samassa tilanteessa omien lastensa kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja määä;27876735:
Vaikuttaa oikeasti kahjolta. Ja tuosta, ettei osaa ajatella asiaa sun ja lasten kannalta ollenkaan, tulet vielä huomaamaan, että toi on pientä, jos jatkat tapailua. Eli siis, juokse karkuun.
Tai oot kohta siellä vieraalla paikkakunnalla lapsinesi ulosheitettynä, ja ilman rahaa, ja entistä työpaikkaasi.
Jeesus että tällä palstalla pyörii synkkää väkeä. Kuinka paljon on ihmistä potkittu päähän että alkaa ajatella tuolla tavalla?
 
Hmm... Mulla on vähän samanlainen tilanne.

Tapasin myöskin jokin aika sitten erään miehen, joka asusteli tuolloin jonkin matkan päässä omalta kotipaikkakunnaltani. Meillä kemiat kohtasi ja muutenkin synkkasi, joten päätettiin alkaa katsomaan, mihinkä tämä kaikki ehkäpä johtaisi.

Jonkin ajan kuluttua mies vaihtoi asuinpaikkaa hieman pidemmälle kuin missä oli aiemmin asunut, toki kertoi siitä minulle jo hyvissä ajoin ennen muuttoa. On asustellut siellä nyt ihan muutaman viikon, ja toivoo että minä/me muutettaisiin sinne päin. Olisi kuulemma helpompaa niin. Voisi kyllä ollakin, mutta ainakaan toistaiseksi ei olla nyt muuttamassa täältä minnekään... Tulevaisuuttaanhan ei voi koskaan tietää, eli ties vaikka jossain vaiheessa muutettaisiinkin. Mutta nyt ei ole muuttohaluja, juttu on vielä niin alussa jne., vähän samanatyyppisiä syitä kuin sinullakin. Mies ei tosin ole mitenkään möksähtänyt mulle näistä ajatuksistani ja sanomisistani, mutta olettaa kyllä myöskin, että tulevaisuudessa se olisi sitten minä ja lapset jotka sinne päin muuttaisivat.

Tietysti se on niin että näissä etäjutuissa on jommankumman joustettava tai pariskunnan yhdessä tehtävä jonkinlainen kompromissi, jollei sitten halua jatkaa etänä koko lopun elämäänsä... jota nyt tuskin kovin moni kuitenkaan haluaa.

Mutta ei, en lähtisi sinuna muuttamaan toiselle paikkakunnalle, jos sinusta ei kerran nyt tunnu siltä. Tutustu rauhassa mieheen ja kuulostele tuntemuksiasi, onhan teillä aikaa. (Vai?) Ja ns. tyhjän päälle ei välttämättä ole hyvä lähteä oikein mihinkään.
 
No siis tällä miehellä ei ole lapsia itsellään, eli siinä mielessä tilanteemme ei ole ihan samanlainen. Mies on tosiaan tällä hetkellä työttömänä ja minä hoitovapaalla.

Mun mielestäni lasten etu kyllä menee minun halujeni edelle - suurimmaksi osaksi, joskaan en tällä hetkellä haluakaan sinne toiselle paikkakunnalle muuttaa. Yksi syy siihen on sekin, etten näe sitä _tällä hetkellä_ hyvänä vaihtoehtona nimenomaan siitä syystä, että minulla on lapsia. Tarvitsen ympärilleni ihmisiä, joilta tarvittaessa saan apua ja tukea - eikä siihen (ainakaan vielä) riitä yksi epävarma jutun alku...

Näen tuon myös aika isona muutoksena - myös lapsille, ja ehkä ennen kaikkea heille. En haluaisi tehdä tuollaisia muutoksia ns. turhaan. Eihän sitä koskaan tietenkään tiedä, vaikka ero tulisi myöhemmässäkin vaiheessa, mutta juttu on nyt ihan liian tuore tällaisille siirroille.

Mies kyllä on ihana ja olen häneen ihastunut, mutta lapset on mulle tärkeintä maailmassa, ja heidän etuaan mun on ajateltava tässäkin. Voihan se mieskin vaihtaa paikkakuntaa, jos tässä vaiheessa on jonkun kerran johonkin muutettava, vai? :O
 
[QUOTE="mies";27876763]On lapsia eikä todellakaan ole pikkujuttu. Tällaisissa suhteissa vaan täytyy aina yleensä tehdä kompromisseja ja myönnytyksiä, se kuinka paljon suhde merkitsee ratkaisee myös sen kuinka paljon niitä kannattaa tehdä. Lähtökohtaisesti tietysti pitää ajatella lasten etua mutta ei se saa kahlita äidin tai isän omaa elämää myöskään.

Ja sitäpaitsi, kyllä näissä tapauksissa isä voi olla siinä samassa tilanteessa omien lastensa kanssa.[/QUOTE]

Kumman sinä laittaisit ensimmäiseksi; lastesi edun vai ns. oman elämäsi? Normivanhemmalle lienee selvää, kumpi näistä kulkee kärjessä...
 
[QUOTE="vieras";27876828]Kumman sinä laittaisit ensimmäiseksi; lastesi edun vai ns. oman elämäsi? Normivanhemmalle lienee selvää, kumpi näistä kulkee kärjessä...[/QUOTE]

Ei se tälle miehelle taida olla...
 

Yhteistyössä