K
Kiitos jos vastaatte
Vieras
Tuntuu, että "pommittaa" mua vähän joka sivulauseessakin...
Tässä tämän päivän saldo, kun kävin kylässä hänen luonaan.
(Mun mielestäni siis hänen puheensa olivat tarkoitettu vähän loukkaaviksi)
- Tulossa hänen viisikymppisensä. Kertoi haluavansa rennot juhlat, johon vieraiden ei tarvitsisi pukeutua hienosti. "Olisihan se vähän naurettavaa, jos joku tulisi sitten piikkikorot jalassa tallomaan nurmikkoa, kun pihalla juhlitaan kaiken lisäksi!" (Tietää tarkalleen, että käytän enimmäkseen vain korkokenkiä.)
- Oli puhetta siitä, että mieheni käy eri paikkakunnalla töissä. Anopin kysyessä tuleeko poikansa viikonlopuksi kotiin, sanoin että ei tule mikä on sinänsä ihan hyvä juttu, koska "eroaminen" on aina niin vaikeaa (eli se kun mies taas lähtee työpaikkakunnalle). Anoppi tokaisi, että on hyvä että pojallaan on töitä, että miksi poikansa pitäisi tuntea siitä huonoa omaatuntoa. (Mitä hittoa?!)
- Toin laivalta hälle pari kartonkia tupakkaa pari päivää sitten. Anoppi haukkui tupakan, ja ihmetteli, miten en osannut ottaa sitä vahvempaa. (Ei ollut sitä vahvempaa ja luulin, että maistuvat samalta - yritin selittää.)
Kirjoitettuna nuo eivät kyllä tunnu enää niin pahoilta, ja toisaalta nyt kun sain purkaa ärtymystäni oloni helpottui. Mutta jotenkin se anopin äänensävy ja ilmeet kertovat sellaisesta tahallisesta kettuilusta, eikä se kyllä hyvältä tunnu. Että miksi pitäisi yrittää loukata vihjailuilla - miksei voisi sen sijaan puhua suoraan, kun anoppi sen kyllä taitaa! Kysyä en viitsi, sillä voihan ongelma olla mun ajattelutavassani.
Tässä tämän päivän saldo, kun kävin kylässä hänen luonaan.
(Mun mielestäni siis hänen puheensa olivat tarkoitettu vähän loukkaaviksi)
- Tulossa hänen viisikymppisensä. Kertoi haluavansa rennot juhlat, johon vieraiden ei tarvitsisi pukeutua hienosti. "Olisihan se vähän naurettavaa, jos joku tulisi sitten piikkikorot jalassa tallomaan nurmikkoa, kun pihalla juhlitaan kaiken lisäksi!" (Tietää tarkalleen, että käytän enimmäkseen vain korkokenkiä.)
- Oli puhetta siitä, että mieheni käy eri paikkakunnalla töissä. Anopin kysyessä tuleeko poikansa viikonlopuksi kotiin, sanoin että ei tule mikä on sinänsä ihan hyvä juttu, koska "eroaminen" on aina niin vaikeaa (eli se kun mies taas lähtee työpaikkakunnalle). Anoppi tokaisi, että on hyvä että pojallaan on töitä, että miksi poikansa pitäisi tuntea siitä huonoa omaatuntoa. (Mitä hittoa?!)
- Toin laivalta hälle pari kartonkia tupakkaa pari päivää sitten. Anoppi haukkui tupakan, ja ihmetteli, miten en osannut ottaa sitä vahvempaa. (Ei ollut sitä vahvempaa ja luulin, että maistuvat samalta - yritin selittää.)
Kirjoitettuna nuo eivät kyllä tunnu enää niin pahoilta, ja toisaalta nyt kun sain purkaa ärtymystäni oloni helpottui. Mutta jotenkin se anopin äänensävy ja ilmeet kertovat sellaisesta tahallisesta kettuilusta, eikä se kyllä hyvältä tunnu. Että miksi pitäisi yrittää loukata vihjailuilla - miksei voisi sen sijaan puhua suoraan, kun anoppi sen kyllä taitaa! Kysyä en viitsi, sillä voihan ongelma olla mun ajattelutavassani.