Siitä omasta ajasta ja jaksamisesta

[kysynpä vaan]

Täällä on paljon keskustelua siitä kun ei ole omaa aikaa ja on väsynyt. Ketään syyttelemättä tai vittuilematta haluan vain kysyä ja herättää keskustelua että tuleeko se teille todella yllätyksenä? Siis se että lastenhoito on aikaavievää, vaativaa ja sitovaa puuhaa. Silloin ei tulla ja mennä niinkuin ennen lapsia. Pitäisikö jo etukäteen esim raskausaikana miettiä miten jaksaa ja miten saa järjestettyä omaa aikaa?
Lapsenvahtipalveluja on olemassa kun vaan jaksaa etsiä. Eikä ne ole niin kalliita etteikä voisi esim kerran kuussa ottaa sellaisen. Ja jos perheen rahatilanne ei anna myöden, onko jossain vikaa?
Mä vaan niin kauheesti ihmettelen kun ne joilla ei ole ns tukiverkostoja lähellä, valittaa aiheesta. Ihan kuin taivaasta tippuisi joku keiju joka hoitaisi lapsia että saisi sitä omaa aikaa. Eihän se kenenkään muun kuin OMA velvollisuus etsiä apua itselleen.

 

[sossu]

Ei äitiyteen voi valmistautua-ei sitä voi harjoitella. Äitiys tulee vasta arkeen kun vauva tulee kotii. Kukaan ei voi tietää etukäteen mitä arki tulee lasten kanssa olemaan. Ei edes vaikka kuulisi tarinoita, jokainen äiti on yksilö,niin kuin lapsikin ja jokainenäiti-lapsi suhde on omanlaisensa.

 

[aava]

saa siitä puhua mikä eniten vaivaa ja ahdistaa mieltä. Joiltain ihimsiltä voi saada tukea ja vinkkejä arjessa selviytymiseen.

 

[Bishkek Drama Theater]

saa siitä puhua mikä eniten vaivaa ja ahdistaa mieltä. Joiltain ihimsiltä voi saada tukea ja vinkkejä arjessa selviytymiseen.

Niinpä. Samaa mieltä. Jälkiviisaus harvoin auttaa ketään varsinaisessa ongelmatilanteessa.

 

[vi]

Samaa mieltä olen siinä että jos sukulaiset ja suurin osa ystävistä asuu satojen kilometrien päässä, niin onko tuo ihmekkään että sitä omaa aikaa ei ole. Oma päätös on tehdä lapset niin kaukana tukiverkostota.

 

[silti]

Mutta kun näitä juttuja lukee, siis muiden kokemuksia niin täytyyhän sitä ihmisen ymmärtää että jos muillakin on rankkaa, se voi olla sitä myös itsellä, vai?
Kun tuntuu että jotkut edelleen luulee että vauvat on vaan suloisia ja syö ja nukkuu ja sitten on itsellä aikaa tehdä vaikka mitä.

 

[fanta]

Ei äitiyteen voi valmistautua-ei sitä voi harjoitella. Äitiys tulee vasta arkeen kun vauva tulee kotii. Kukaan ei voi tietää etukäteen mitä arki tulee lasten kanssa olemaan. Ei edes vaikka kuulisi tarinoita, jokainen äiti on yksilö,niin kuin lapsikin ja jokainenäiti-lapsi suhde on omanlaisensa.

Samaa mieltä. Voi etukäteen olla satavarma, että minä sitä tai minä tätä. Tai toisaalta olla jo valmiiksi tassut pystyssä, että minä en kyllä selviä. Ja kaikkea tältä väliltä. Mutta vasta kun vauva on syntynyt alkaa se äitiys, moni tuntee itsensä äidiksi jo odotusaikana, mutta on se vielä eri asia se oikea vauva siinä sylissä =)

 

[vieras]

Kun tuntuu että jotkut edelleen luulee että vauvat on vaan suloisia ja syö ja nukkuu ja sitten on itsellä aikaa tehdä vaikka mitä.

Mä luulen edelleenkin 2 lapsen jälkeen että asia on noin. Omalla kohdalla kun se just noin mennyt.

 

[Katja87]

Minä en ollu valmistautunu siihen että pikkuvauva voi valvoa vuorokaudesta paljon enemmän kuin nukkua, täysin yllätyksenä se ei tietenkään tullut, mutta osittain kyllä.

 

[Homo heidelbergensis]

Ei äitiyteen voi valmistautua-ei sitä voi harjoitella. Äitiys tulee vasta arkeen kun vauva tulee kotii. Kukaan ei voi tietää etukäteen mitä arki tulee lasten kanssa olemaan. Ei edes vaikka kuulisi tarinoita, jokainen äiti on yksilö,niin kuin lapsikin ja jokainenäiti-lapsi suhde on omanlaisensa.

Samaa mieltä. Voi etukäteen olla satavarma, että minä sitä tai minä tätä. Tai toisaalta olla jo valmiiksi tassut pystyssä, että minä en kyllä selviä. Ja kaikkea tältä väliltä. Mutta vasta kun vauva on syntynyt alkaa se äitiys, moni tuntee itsensä äidiksi jo odotusaikana, mutta on se vielä eri asia se oikea vauva siinä sylissä =)

Mä tuun tähän pinoon peesailemaan. Mulla kaveripiirissä moni on nyt saamassa ekoja lapsiaan, ja ihan yllärinä näyttää monille tulevan yövalvomiset ja muut normaalitkin jutut - puhumattakaan siitä, jos lapsi oikeasti sairastuu. Ihan riippumatta siitä, että suurin osa näistä äidiksi tulleista on kyllä nähnyt pieniä lapsia ja näiden vanhempia aikaisemmin. Harva sen vain oikeasti etukäteen tajuaa, kuinka kokonaisvaltaista vanhemmuus on. Ja siitä, miten oma puoliso osallistuu lapsenhoitoon, ei myöskään voi oikeasti etukäteen tietää sen enempää kuin omastakaan jaksamisestaan.

 

[vieras]

tottakai ensimmäisen lapsen kohdalla on uutta ja ihmeellistä ja ei siihen hetkessä voi tottua. Asenteella vain.

 

[Minna]

Mulle oli yllätys se, että se tukiverkko mikä meillä oli, haihtui kun meille tulikin sairas vauva. Siis ihan tosissani luulin, että ne ihmiset oli luottamuksen arvoisia, mutta eivät olleetkaan.

Uusia tukiverkkoja pitää sitten vaan etsiä ja löytää ja vahvistaa, mutta sekin on haasteellisempaa silloin kun oma elämäntilanne on mitä on. Mun kohdalla se on valitettavasti tarkoittanut osittaista päivähoitoa lapsille, eli mun tukiverkko on maksullinen kunnallinen (tai siis meidän tapauksessa yksityinen) päivähoito.

 

[d u m b o]

Mulla on aina ollut tukiverkko, vaikkakin kaukana eikä aina saatavilla. Kuitenkin silloin kun mulla oli kaksi pientä ja olin väsyksissä, mulle oli iskostettu päähän, että itse olen lapseni hommannut niin itse mun on ne hoidettava. Eli mä en kehdannut ottaa vastaa apua, sen enempää kuin oli aivan pakko.

Yksi suurin syy siihen ajatukseen, että itse on selvittävä oli silloin lapseton siskoni, joka syytti jatkvasti mua hyväksi käyttäjäksi, kun vanhempani katsoivat muutaman kerran vuodessa lapsiani :/

 

[inkku]

mulla on palanu totaallisesti käpy mun mutsiin se lepertelee lapselle että mummi ottaa sut hoitoon ja minä vahdin sitä kyllä jos tahdotte viettää omaa aikaa...ja paskat tikkua ristiin ei ole laittanu ne suuret sanat mut pienet teot.meil muutenki tosi vaativaa sorttia tuo lapsemme ja väsymys on tod huipussaam mistää ei apua heru että saatais joskus nollattua.Haudassa saan sitten levätä

 

[sossu]

Ei äitiyteen voi valmistautua-ei sitä voi harjoitella. Äitiys tulee vasta arkeen kun vauva tulee kotii. Kukaan ei voi tietää etukäteen mitä arki tulee lasten kanssa olemaan. Ei edes vaikka kuulisi tarinoita, jokainen äiti on yksilö,niin kuin lapsikin ja jokainenäiti-lapsi suhde on omanlaisensa.

Samaa mieltä. Voi etukäteen olla satavarma, että minä sitä tai minä tätä. Tai toisaalta olla jo valmiiksi tassut pystyssä, että minä en kyllä selviä. Ja kaikkea tältä väliltä. Mutta vasta kun vauva on syntynyt alkaa se äitiys, moni tuntee itsensä äidiksi jo odotusaikana, mutta on se vielä eri asia se oikea vauva siinä sylissä =)

Mä tuun tähän pinoon peesailemaan. Mulla kaveripiirissä moni on nyt saamassa ekoja lapsiaan, ja ihan yllärinä näyttää monille tulevan yövalvomiset ja muut normaalitkin jutut - puhumattakaan siitä, jos lapsi oikeasti sairastuu. Ihan riippumatta siitä, että suurin osa näistä äidiksi tulleista on kyllä nähnyt pieniä lapsia ja näiden vanhempia aikaisemmin. Harva sen vain oikeasti etukäteen tajuaa, kuinka kokonaisvaltaista vanhemmuus on. Ja siitä, miten oma puoliso osallistuu lapsenhoitoon, ei myöskään voi oikeasti etukäteen tietää sen enempää kuin omastakaan jaksamisestaan.

Ja lisään; Jokainen äiti pyrkii olemaan paras äiti omalle lapselleen (pääsääntöisesti).Voimia kaikille arkeen ja anteeksiantamusta itselleen väsymyksen keskellä.Äitien tulisi unohtaa toiset äidit ja olla vertaamatta omaa äitiyttä toisen äitiyteen-on lupa olla erillainen, omanlainen äiti ja kasvattaa omanlaisensa ihanat lapset.

 

[tuike]

Mutta kun näitä juttuja lukee, siis muiden kokemuksia niin täytyyhän sitä ihmisen ymmärtää että jos muillakin on rankkaa, se voi olla sitä myös itsellä, vai?
Kun tuntuu että jotkut edelleen luulee että vauvat on vaan suloisia ja syö ja nukkuu ja sitten on itsellä aikaa tehdä vaikka mitä.

Mutta vaikka tiedät etukäteen että vauva-arki voi olla rankkaa, mutta TIEDÄT sen vasta kun lapsi on syntynyt. Toisten kertomana ei oikein kuitenkaan voi päätellä, kuinka rankkaa se oikeasti voi olla. Ja kun ihmiset kokee asiat eri tavalla. Toinen voi pitää erittäin rankkana jatkuvasti itkevää vauvaa, toista se ei taas hetkauta lainkaan, mutta jatkuvat yöheräämiset voivat taas olla hyvinkin rankkoja...

 

[tuplamamma]

Kun tuntuu että jotkut edelleen luulee että vauvat on vaan suloisia ja syö ja nukkuu ja sitten on itsellä aikaa tehdä vaikka mitä.

Näinhän se (usein) onkin. Sitten vauvoista tulee taaperoita, jotka ei välttämättä nuku ja syö enää hyvin. Sitten taaperoista tulee lapsia, jotka ei enää nuku edes päiväunia. Eihän noita asioita yleensä ajatella raskausaikana. Siinä päämääränä on saada se _vauva_, joka on suloinen ja syö ja nukkuu. Ei sitä heti muista, että ne vauvat kasvaa.

 

[Madicken04]

Jaa-a. Meille tuo tukiverkottomuus ei suinkaan tullut yllätyksenä koska asumme erimaassa kuin suvut, eli tietoisesti teimme lapset tähän tilanteeseen. Kieltämättä on tullut eteen hetkiä jolloin ollaan tarvittu lapsenvahtia ja aina sellainen on jostain löytynyt. Ei välttämättä helposti, mutta löytynyt silti. Ja löytynyt vielä usein silloinkin kun ollaan sitä ihan huviottelutarkoituksiin etsitty.

En hirveämmäin ole tuota valittanut, koska otettiin tämä ihan itsestäänselvyytenä. Kieltämättä tulee hetkiä kun kaikki kaatuu niskaan ja väsyttää, kieltämättä silloin voi hiukan katkerana ajatella kaveria jolla on terveet lapset ja äiti naapurissa aina valmiina auttamaan... Mutta eihän hänen onnensa ole minulta pois ja kiva että jollain on tuollainen mahdollisuus. Se kieltämättä joskus kirpaisee kun kuulee tällaisen ihmisen valittavan jos joku kaunis kerta ei äiti olekaan käytettävissä. mutta siis murheensa jokaisella.

 

[TooQT2BSTR8]

Mä taas oon henkisesti alkanut varautua pahimpaan mahdolliseen vauva-aikaan, jossa ei nukuta koskaan ja koskaan ei ole minuuttiakaan omaa aikaa. Eipähän tuu sit yllätyksenä. Kauhulla odotan suoraan sanoen, mutta mä olen järjestänyt jo itselleni tukiverkon niin, että jos väsyn liikaa niin aina on joku, joka voi tulla jeesaa. Niihin ihmisiin luotan ja ne jokainen on jo alkaneet varailla vauvan hoitovuoroja et varmasti saavat sit kans hoitaa

 

[Nallekarkki]

Lapsetkin on erilaisia ja joku jo täällä mainitsikin että jos lapsi onkin sairas. Harva sellaiseen mahdollisuuteen varautuu ja vasta sitten kun se oma nyytti on käsissä, sen tietää millaista se todella on.

*muoks*

 

[vieras]

Olen perheen vanhinlapsi ja mulla 4 nuorempaa sisarusta joista nuorin mua 15 vuotaa nuorempi. Yhdellä heistä ollut alle 2 vuotiaana vakava sairaus, toinen erityislapsi, tarvitsee erityisapua tänäkin päivänä. Uskoisin nähneeni hieman normaalia rankempaa perhe-elämää, väsymystä, pelkoa, raha-huolia, kuntoutuksia, tutkimuksia jne. Oma lapseni oli täysin terve ja virkeä, mutta silti koin varsinkin vauva-ajan todella raskaana. Moni asia tuli yllätyksenä, vaikka olin varautunut että asiat voisivat mennä vielä huonomminkin. Ei kaikkeen vain voi niin valmistautua että asiat menisivät tuosta vaan. onneksi ei menekään, ei kukaan meistä itse kirjoita elämänsä käsikirjoitusta.

 

[vieras]

On aivan eri asia antaa lapset jollekin läheiselle, joka heistä välittää ja jolloin sekä hoitaja että lapsi viettävät arjesta poikkeavaa laatuaikaa, kuin palkata joku vieras ihminen hoitamaan lapsia. Tilanne on stressaava sekä lapsille, hoitajalle että vanhemmille. Minä antaisin lapseni heti hoitoon siskolleni, jos hän ottaisi, koska tiedän, että lapset nauttisivat olostaan. Kun palkkaan kaupan seinältä hoitajan, tiedän, että lapseni eivät nauti olostaan saati minä en olehyvin mielin pariatuntia muualla. En voi koskaan miehen kanssa käydä elokuvissa, baarissa yms., ja tulla myähään kotia ja nukkua aamulla pitkään sängyssä köllien ja aamuseksistä nauttien. Se ei minulle ikinä, ei koskaan, mahdollista, koska meillä ei ole ketään, joka ottaisi lapset hoitoon ja saisimme olla kotona. Revi siitä. Minä olen tähän niiiiin väsynyt, että meille on tulossa ero. Mitä sitä asumaan ihmisen kanssa yksissä, kun meillä on vaan huoltosuhde, ei mitään yhteistä aikaa nyt eikä tulevaisuudessa. 15 vuoden päästä saadaan sitten omaa aikaa ja siihen en aio odottaa, olen silloin jo vanha akka.

 

[sossu]

On aivan eri asia antaa lapset jollekin läheiselle, joka heistä välittää ja jolloin sekä hoitaja että lapsi viettävät arjesta poikkeavaa laatuaikaa, kuin palkata joku vieras ihminen hoitamaan lapsia. Tilanne on stressaava sekä lapsille, hoitajalle että vanhemmille. Minä antaisin lapseni heti hoitoon siskolleni, jos hän ottaisi, koska tiedän, että lapset nauttisivat olostaan. Kun palkkaan kaupan seinältä hoitajan, tiedän, että lapseni eivät nauti olostaan saati minä en olehyvin mielin pariatuntia muualla. En voi koskaan miehen kanssa käydä elokuvissa, baarissa yms., ja tulla myähään kotia ja nukkua aamulla pitkään sängyssä köllien ja aamuseksistä nauttien. Se ei minulle ikinä, ei koskaan, mahdollista, koska meillä ei ole ketään, joka ottaisi lapset hoitoon ja saisimme olla kotona. Revi siitä. Minä olen tähän niiiiin väsynyt, että meille on tulossa ero. Mitä sitä asumaan ihmisen kanssa yksissä, kun meillä on vaan huoltosuhde, ei mitään yhteistä aikaa nyt eikä tulevaisuudessa. 15 vuoden päästä saadaan sitten omaa aikaa ja siihen en aio odottaa, olen silloin jo vanha akka.

Kuullostaa tyypilliselle pienenlapsen parisuhteelle. Mahtaako kunnassanne olla sosiaalitoimistoa, jonka kautta voisitte tiedustella arkeen apua tai parisuhdeterapiaa, jolloin voisitte aloittaa ihan puhumiseen opettelemisella,nyt kun vaikuttaa sille että "ongelma" on sinun ja et saa jaettua sitä edes puolisolle.

 

[Mankell]

Ei tule yllätyksenä.

Tällä hetkellä mulla on jostain syystä kausi, etten jaksais hoitaa tuota meidän vauvaa ollenkaan. Onneksi mummo on käymässä.