H
Hedari
Vieras
Olen jo monen vuoden ajan kärsinyt näin keväisin kamalasta päänsärystä. Miehelläni on koivu-ja leppä allergia, ja minun oireeni alkavat samoihin aikoihin kuin hänellä.
Minulla ei nenä vuoda, enkä aivastele tämän tästä..eikä silmät rähmi. Mutta jokapäiväinen päänsärky otsalla, sekä outo paine nenän "takana". Aamuisin kuin herään niin kurkku on myös kipeä. Burana ei juurikaan auta päänsärkyyn ja paineen tuntuun.
Silmiä kutittaa ja kirvelee..mutta hyvin lievästi ja vain hetkittäin.Ei siis ollenkaan sellaisia oireita kuin miehelläni: hänen silmänsä ovat tulipunaiset.
Luin netistä että allergia saattaa oireilla myös keskushermosto oireina, eli juuri päänsärkynä ja väsymyksenä.
Viime keväänä kun valitin särkyä lääkärille, niin hänen mielestään se ei voi olla allergia peräistä?!
Minulta on jokunen vuosi sitten otettu myös allergia testit(verikokeissa), mutta sen mukaan en olisi allerginen.
Entä jos oireilen keskushermostolla..Näkyisikö se edes verikokeessa?!
Onko kokemusta, voisiko tässä olla kysymys siitepölyn aiheuttamista oireista?