sikainfluenssa on pandemia

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Entä jos epidemia muuttuu pandemiaksi? Jos niin todella käy, ensimmäiseksi seurataan Meksikon jo käyttöönottamaa mallia, eli rajoitetaan ihmiskontakteja taudin leviämisen välttämiseksi, esimerkiksi kielletään julkiset kokoontumiset ja suljetaan koulut.

Vaikka lintuinfluenssauhan takia rokotteiden kehitys- ja valmistusvalmiutta nostettiin mm. Euroopassa merkittävästi, tähän influenssaan ei ole olemassa rokotteita. Lääkkeitä ja rokotteita tavalliseen influenssaan toki on, mutta virus tulee todennäköisesti immuuniksi niille varsin pian. Jos leviäminen täyttää pandemian tunnusmerkit, nousee kysymykseksi se, kuinka nopeasti ja kuinka paljon rokotteita voidaan valmistaa.

Miksi pandemiaa pelätään? Koska virus on uusi. Influenssa muuttuu ja kehittyy vuosittain erilaiseksi. Normaalisti ihminen muuttuu immuuniksi taudille, eikä saa toista kertaa tautia influenssa-aallon aikana, vaikka olisikin sairastelunsa jälkeen tekemisissä sairaiden kanssa. Vuoden päästä virus on kuitenkin muuttunut.

Eläinperäisestä influenssasta tekee vaarallisen se, ettei ihminen ole aikaisemmin altistunut sille, eikä siten omaa immuniteettia virusta vastaan. Sikainfluenssa on juuri tällainen. Se kuuluu H1N1-ryhmään, jonka nimi tulee viruksen proteiinivaipan kahdesta proteiinista.

Sioissa esiintyvän viruksen H1-proteiini on erilainen kuin ihmisissä esiintyvän viruksen, joten on epätodennäköistä, että normaalin influenssan kärsinyt henkilö säästyisi sikainfluenssalta.

Kuinka valmistaudun pandemiaan? On mahdotonta sanoa vielä tässä vaiheessa, tuleeko influenssa kehittymään pandemiaksi asti, mutta aina voi valmistautua. Jos tartuntoja ilmenee Suomessa, vältä ahtaita julkisia paikkoja, suojaudu yskältä ja aivastuksilta ja pese käsiäsi usein. Äläkä laske vastustuskykyäsi alas: syö terveellisesti ja vastuuntuntoisesti.
 
Aloituksessa oli ikivanhaa tietoa! Ei todellakaan pidä enää paikkaansa nyt kun pandemia on julistettu:

"Kuinka valmistaudun pandemiaan? On mahdotonta sanoa vielä tässä vaiheessa, tuleeko influenssa kehittymään pandemiaksi asti, mutta aina voi valmistautua. Jos tartuntoja ilmenee Suomessa, vältä ahtaita julkisia paikkoja, suojaudu yskältä ja aivastuksilta ja pese käsiäsi usein. Äläkä laske vastustuskykyäsi alas: syö terveellisesti ja vastuuntuntoisesti"
 
Asiantuntija: Sikainfluenssa voi jo olla Suomessa

julkaistu 27.04. klo 16:32, päivitetty 28.04. klo 15:31

[näytä kuva: Petri Ruutu THL (YLE) ]

Meksikossa leviävä sikainfluenssa voi olla jo Suomessa, arvioi tutkimusprofessori Petri Ruutu Terveyden ja hyvinvoinninlaitokselta. Joka tapauksessa tauti tullee Suomeen viikkojen sisällä, hän arvioi.

Ruudun mukaan tautia vastaan on olemassa lääke, mutta aikaisempia pandemioita vastaan kehitetyt rokotteet eivät tehoa sikainfluenssaan.

Ylijohtaja Juhani Eskola samalta laitokselta sanoo taudin olevan leviämisaltis siksikin, että kyseessä on uusi virus, johon kenelläkään ei ole vielä immuniteettia.

Taudin leviäminen pandemiaksi on todennäköisempää kuin lintuinfluenssan, koska sikainfluenssa tarttuu myös ihmisestä ihmiseen. Tiedot viruksesta ovat kuitenkin vielä vajavaisia, asiantuntijat tunnustavat.
 

Yhteistyössä