R
rv 16, 17 vai 18?
Vieras
olen hieman huolestunut sikiöni kasvutahdista, joten kiinnostaisi kuulla muiden kokemuksia.
olen ymmärtänyt että sikiöt kasvavat enemmän tai vähemmän samaa tahtia raskauden ensimmäisen puoliskon aikana ja vasta loppuraskautta kohti alkavat yksilölliset kokoerot näkyä.
alkuraskauden ultramittauksessa saadaan selville sikiön ""oikea"" ikä eli mikä on ero ""laskennalliseen"" ikään viimeisten kuukautisten perusteella määriteltynä. kun oikea ikä on selvitetty ei sikiöiden välillä kokoeroja juurikaan pitäisi olla noin ensimmäisten 20 viikon aikana muuta kuin mittausvirheiden verran. ts. kasvavat aika standardivauhtia. jos eivät kasva, niin esim istukan toiminnassa saattaisi olla häikkää.
millaisia eroja erityisesti pienempään suuntaan teillä on ollut standardiin jos on ultrattu viikkojen suurin piirtein 15-20 aikana ja onko ollut äkillistä heittoa verrattuna alkuraskauden ultrassa tehtyihin mittauksiin?
huom: en siis hae takaa pelkästään eroja ""laskennallisen"" koon suhteen viimeisten kuukautisten alkamisesta vaan nimenomaan sitä onko ollut suuria eroja ""oikeassa"" iässä ultramittausten välillä.
itselleni sanottiin alku-ultrassa että koko on 4 päivää pienempi kuin kuukautisista laskettuna ja uudessa ultrassa viikolla 17 sanottiin että heittää taas pienempään suuntaan 4 päivää lisää.