Jasssooo, ai että näitä tämmösiäkin juttuja....
Mietinpä tässä, millä rahasummalla minä suostuisin leikkelyttämään itseäni ja huolimaan itseeni keinotekoisia täytteitä, joiden turvallisuudesta ei ole täysin varmaa tietoa, joista saa muistoksi arpia, pitkäksi aikaa kipua ja kuulemma joka kymmenes vielä jotain kovettumiakin, ja joiden laitto näkyy punoittavina viivoina kuukausikaupalla, jotka vievät monella rinnoista myös tunnon (se siitä hyväilyn ilosta sitten), ja joiden kanssa pitää kulkea seurannoissa loppuikänsä.
Saati, että kokisin vielä olevani keinotekoisesti jonkun muun mieliksi rakennettu tuote, en minä. Luultavasti vielä satunnaisen ohikulkijan takia (mitä nyt parin vuoden seurustelu nuorena on), ja seuraavalle olisikin sitten jo selittämistä, mikäli se olisi täyspäisempi ihminen... Täyspäinen ihminen kun ei rakastaan tuollaiseen touhuun ole tunkemassa.
Kyllä vähimmässä lähdössä pitäisi maksaa pois nuo opintolainat, ostaa omakotitalo ja auto, ja taatusti se oma jumbojettikin tuonne Oulun lentokentälle. Ei vaiteskaan, en ryhtyisi edes niillä. Ei minunkaan tarvitse pienennysleikkaukseen jonottaa (kaveri kävi, ja sen kyllä ymmärrän), mutta ei ole totisesti elämää haitannut ei hidastanut. Ihan normaali kokonumerohan sinulla on!
Anteeksi nyt vaan, mutta tuollainen pysyvä terveydellä ja ulkonäöllä leikkiminen kuullostaa minusta aika hurjalta ajatukselta, kun ei tosiaan ole minkään sortin oikeasta hädästä kysymys. Ja että äläkkös vielä jonkun muun hetken toiveesta?!
Ymmärtäisin, jos olisit korkeintaan kokoa AA, ja ollut siitä koko ikäsi koulukiusattu jne., siis ihan oikeasti vuoskymmeniä traumatisoitunut. Tosin aikuinen nainen taitaa taas tulla siitä äkillisestä muutoksesta kiusatuksi, ainakin yleensä vähän selän takana naureskelluksi.
Mieti nyt ainakin oikeasti pitkään. Ne ovat sitten pysyviä ratkaisuja, tai maksaa se poistokin ainakin, kun tuulen suunta muuttuu. Ja muuttuu, sillä kun on taipumus muuttua. Kaikkeen älä jonkun pikkupojaksi jääneen höynäytyksestä sentään rupea, ole jo aikuinen ajattelija itse! Tuohan nyt ei ole selvästikään sinusta lähtenyt idea, vaan sinuun toisen tartuttama 'toive'. Pysy omissa eväissä vaan elämäsi toiveitten suhteen!

Muun miettimiseen suhteellisuudentajua!
Miten te muuten olette kahden vuoden seurustelun jälkeen vielä niin vieraita vielä toisillenne, ettei tuosta asiasta nyt 'kehtaa' puhua tai julmistuakin, saati nyt sanoa ääneen sitäkään, mitä itsellesi sängyssä toivot? Ymmärtäisin arastelun sänkypohdinnoissa , jos olisitte alkaneet homman viime viikolla!!
Muutenkin seurustelussa ollaan kai sentään toistensa lähimpiä ihmisiä, niitä, joiden tuomiota ja arvostelua viimeisenä tässä maailmassa tarvitsee pelätä. Eikös se lähin suhde ole se kotipesä, jossa nimenomaan saa olla oma itsensä? Saati, jos ihan mainittiin termi "rakastaa", joka ei kyllä enää kuppikokoja kysele...
Mutta muista nyt tosiaan itsekin vaatia kaverille se pidennys, ei se sen hullumpaa ole.
Jos et osaa elämässä itsesi hyväksymistä, ei ne seurustelusuhteet tai elo muutenkaan kovin herkkua tule olemaan, siinä on kyse isommasta asiasta, joka ei silikoneilla korjaannu... Sitä piirrettä tulet vielä tarvitsemaan usein matkan varrella, ihan kaikessa, joten panosta nyt ensin sen taidon kasvattamiseen!
Ihan hyvä olet itsenäsi! Jos siippa ei sitä ymmärrä, olkoon ymmärtämättä. Tappio on hänen.
*
Ai niin, sähköpostissa kiertää muuten aina välillä pilakuvia niistä muilta kohdin jo pieniksi käyneistä mummoista, joissa silikonit ovat sentään vielä voimissaan. Melkoista Halloween-sisustusta ovat - tai leikkaussalihuumoria, sananmukaisesti...