F
Female
Vieras
Huh huh, kylläpäs oli taas ihanaa! Miten joku mies osaakin olla niin hellä ja kaikin puolin upea mulle? Tapasimme taas tutun hotellin edustalla ja sieltä se ihmemieheni tuli autostaan minua vastaan ja menimme yhdessä hotelliin. Jo hotellin käytävällä Tomi totesi, miten ihanaa on nähdä mua taas, katsoi silleen kutkuttavan hellästi ja halasi. Huoneessa suutelimme taas pitkään, lähes roikuimme toistemme kaulassa
. Siitä halimisesta ja rutistelusta ei meinannut tulla ollenkaan loppua, emme olleet saaneet edes takkeja pois päältämme.
Aloin sitten riisumaan takkiani ja saapikkaitani - jotka Tomi noteerasi mukavasti, kehumalla niitä tosi kauniiksi. Minusta tuntui hyvälle, sillä tykkään huomaavaisista miehistä. Ulkovaatteet riisuttuamme Tomi alkoi taas halailemaan ja suutelemaan mua ja alkoi sitten hyväilemään rintojani, ensin paidan läpi ja ujutti sitten kätensä paitani sisään. Hän sanoi, että ""nää täytyy saada esille täältä"", johon mä, että ""Ei suinkaan. Tänään leikitään sellaista leikkiä, että tisut pysyvät piilossa koko illan"". Tomi katsoi mua vähän hölmistyneenä, kunnes tajusi, että mä hassuttelin. Hän naurahti ja sanoi, että hän ei ainakaan ole siinä leikissä mukana: hän haluaa mut aina paljaana, ilman rihman kiertämää - no mustat stay-up sukat saivat jäädä verhoamaan jalkojani...ja sitten hän otti multa hameen, paidan ja rintaliivit pois.
Sitten sain ihanaa ""tissihoitoa""
. Tomi istui sängyn päätyyn ja mä seisoin hänen edessään. Hän nuoli ja imi nännejäni, puristeli rintojani ja kehui niitä kauniiksi ja kertoi taas kai tuhannen kerran, miten ihana nainen olen. Vaaleanpunaiset nännini sojottivat kovina onnessaan kaikesta siitä huomiosta, mitä ne saivat osakseen.
Sitten hänen kätensä vaelsi kohti jalkoväliäni ja hän hieroi hellästi posliinista häpykumpuani ohuiden pikkuhousujeni lävitse. Hän liikutteli sormiaan hellästi ""viivani"" päällä, kuin piirtäen sen kuvan sormillaan. Hän otti pois pikkuhousuni, minä levitin jalkojani ja hän alkoi hyväilemään pehmeää ja kuumaa pimpsaani. Tunsin, että pimpsani oli taas äärimmäisen märkä ja sen nesteet alkoivat valumaan reisiäni pitkin. Tomi työnteli sormiaan pimpsaani, hieroi paisunutta klitoristani ja minä voihkin nautinnosta ja työntelin pimpsaani hänen sormiaan vastaan. Kasvoiltani näkyi varmasti nautinto ja hento puna, katseemme kohtasivat aina välillä Tomin kuiskaillessa helliä sanojaan minulle...että se mies osaakin hyväillä minua!
Jonkun ajan kuluttua halusin imeä hänen kulliaan, joka sojotti kovana pystyssä. Käännyin sivuttain Tomiin nähden, kummarruin kohti hänen herkkukulliaan ja aloin lutkuttamaan sitä innolla. Samalla Tomi hyväili takakautta pimpsaani, joka suorastaan valui; niin kiihottunut olin jo kaikista saamistani hyväilyistä. Leikittelin kielelläni nuollen hänen kullinsa vartta. Pyörittelin kieltäni muhkean terskan ympärillä, otin sen pehmeiden ja täyteläisten huulieni väliin ja imin sitä innokkaasti. Välillä otin sen syvemmälle suuhuni, välillä herkuttelin vain terskalla. Toisella kädelläni puristelin hellästi hänen pussejaan, kulli kiilteli syljestäni. Tomi voihki, että ""kulta, sä et tiedä, miten hyvää se teet mulle"". Jatkoin rytmikästä imutteluani, kunnes Tomi sanoi että ""nyt on pakko lopettaa kulta, en halua laueta vielä...tule kulta"" hän sanoi tarttuen käteen.
Menimme vuoteeseen, minä vatsalleni ja hän nai mua takaapäin pimpsaani. Pyöreä peppuni oli hieman kohollaan ja Tomi hyväili sitä samalla kun hänen kova kullinsa työskenteli sisälläni. Sitten hän halusi naida mua edestäpäin, joten käännyin ja sain nauttia taas todella pitkään ihanasta rakastelusta.
Tomin lauettua karjaisten (ja pilluani maailman parhaaksi ylistäen
), hän veti mut kainaloonsa ja juttelimme taas niitä näitä. Tomin kädet vaelsivat koko ajan vartalollani, voi sitä silittelyä - taisin kehrätä ääneen...
Sitten Tomi halusi taas rakastella ja pyysi minua tulemaan hänen päälleen. Hän makasi sängyssä selällään ja minä istuin hajareisin hänen päälleen, ujuttaen ihanan, kovan kullin märkään ihanasti turvonneeseen pimppiini. Hän katseli kasvojani ja hyväili rintojani kehuen samalla, miten kauniit kasvot mulla on - enkelin kasvot.
Enpä voi kehuskella ratsastustaidoillani, kulli lipsahti parikin kertaa pois litimärästä, limaisesta pimpistäni, tosin ei se tuntunut Tomia haittaavan, saahan sen sinne takaisin...no ehkä harjoitus tekee joskus minustakin ""mestarin"". Eikä sen niin väliä ole, jos kaikki ei suju aina niin mallikelpoisesti, tärkeintä on kai, että olemme toistemme lähellä ja sentään yritän tehdä jotakin ja toteuttaa toisen toiveen.
Sitten Tomi halusi tulla päälleni, nostin jalat kohti kattoa siten, että pimppini oli hyvin tarjolla. Hänen herkkukullinsa upposi ihanan syvälle ja tunsin, miten pimppini supisteli hurjasti sen ympärillä. Minä kävin jo aivan kuumana ja ulisin kuin pieni eläin
. Tällä kertaa ei kestänyt kovinkaan kauan, kun laukesin mielettömän ihanasti. Epäilen vahvasti, että sen kuuli moni muukin kuin me kaksi
.
Käperryin hänen kainaloonsa, siinä oli niin hyvä olla. Sain taas kuulla kaikkia suloisia, helliä sanoja, kauniita katseita, satoja suukkoja niskaani, kaulaani, selkääni, masulleni, kasvoilleni, aivan joka puolelle. Tomi totesi jälleen kerran, että olen sellainen ""siliteltävä"", ei minusta kuulemma voi pitää näppejään erossa. Ei se mitään, kyllä mua saa silitellä ihan niin paljon kun haluaa ja jaksaa
.
Nautin hänen ihollani kulkevista sormistaan, miten jonkun kädet voivatkaan tuntua niin hyvälle? Noissa merkeissä ilta jatkui - rakastelua ja pieniä helliä juttutuokioita. La dolce vita - sitähän tämä on.
Hellyydellä,